maanantai 31. elokuuta 2015

Kun mikään ei riitä

Nyt pitäis olla hyvä fiilis. Tätä hetkee ja kiertoo oon odottanu muutaman viimesen kuukauden. Kaikki on edessä, selvisin punktiosta ja nyt on edessä ensimmäinen PAS, ensimmäiset oikeet piinailut.
Mutta se ei tunnu riittävän mulle. Aina löytyy uusi "mutta". En taida ikinä pystyä oleen onnellinen, mulle ei taida riittää oikein mikään. Mahtaakohan sekään riittää, jos joku kaunis päivä tikkuun piirtyykin kaks viivaa? Riittääkö sekään, jos saan joskus oman lapsen syliini? Varmasti riittää, mutta samalla pelkään, että lapsettomuus on jättäny muhun niin syvät arvet, ettei tätä pysty unohtamaan. Maanpäällinen helvetti, kauhuskenaario, painajainen.. you name it. Tässä tilanteessa en olis ikinä itseäni kuvitellut. Koko sairaushistoriani oli jo lapsettomuusdiagnoosia ennen liian värikäs, tätä en olisi todellakaan enää kaivannut. Koko tilanne on niin utopinen, että välillä huomaan haukkovani henkee. Tää tilanne on liian totta.

Tänään oon saanu pieniä itkukohtauksia, kun oon miettiny tilannettamme. 2,5 vuotta yritystä napsahtaa mittariin huomenna, kun kalenteri kääntää sivunsa syyskuuhun. Oon katkera, surullinen, raivoissani, epäuskoinen. Tässä kuussa luukusta kolahtaa taas yli 800 euron lasku, siitähän se riemu taas repee. Millä siitä selvitään?

Juteltiin eilen miehen kans viinilasillisten ääressä tästä tilanteesta jälleen kerran. Mies se porskuttaa edelleen eteenpäin optimistisuuspotkurillaan. Kun sanoin hänelle ahdistavia mietteitäni, hän alkoi miettiä mitä kaikkee tehdään, kun meillä on lapsi. Itse pyörittelen päässäni alkioita ja niiden mahdollisuuksia, miehellä oli melkein vauva jo sylissä. Absurdia, mutta siksi juuri häntä rakastan. Hän kertoi, ettei usko hetkeäkään, ettei me saatais lasta. Hän tuntui olevan täysin varma, että oon kohta raskaana. Ihan kiva, mutta oon kuullu tota lausetta nyt 2,5 vuotta.

Vuoto melkeinpä loppui jo, en voi ymmärtää kuinka niukat omat kuukautiseni nykyään on! Progynovaa on eilisestä asti mennyt se 3 nappia päivässä, oon melkein jo tottunut taas tähän nappidraamaan. Vielä kun pääsisin eroon tästä vellovasta itsesäälistä.

lauantai 29. elokuuta 2015

Kp 1, 1. PAS

Miks musta tuntuu, että oon kirjottanu ton tyyppisen otsikon ennenkin?! :D No nyt voin sanoo todellisen kp 1:en olevan täällä! Ja samalla myös todellisen ensimmäisen PAS:n! Kirjaimellisesti äsken pyyhkäisin uuden kierron käyntiin: monen päivän tuhruttelun sijaan pääsin vessareissulla näkemään rehellistä vuotoa. Aina se jaksaa yllättää, oma kroppa siis. Monesti negatiivisesti, mutta hyvä että edes muutaman kerran vuodessa positiivisesti :)

Oon niin fiiliksissä tästä, että eilinen msennuskausi ei päässyt nostamaan päätään kuin inan. Huomenna aloitan siis Progynovat. Niitä on tarkoitettu 3tabua/pvä, mahtaako olla väliä, että ottaako ne kerralla vai yks aamulla, yks päivällä ja yks illalla?

Tervetuloa kp 1! Miten jaksankaan iloita oikeista kuukautisista näin, melkein ihan herkistyn :') vaikkei kroppa taaskaan saanut raskautta aikaiseksi, on tämäkin jotain, eikö kamut? :)

perjantai 28. elokuuta 2015

Vajoaminen

Sieltä se taas tulee. Ei, en tarkoita uutta kiertoa vaan masennuskautta. Pari kertaa oon pidätelly tänään itkua, ja lapsettomuus on pyörinyt koko päivän mielessä. Jopa töissä. Tänään töissä jouduin tuijottelemaan yhtä kaunista vauvamahaa 15 minuuttia, mutta aika tuntui tunnilta. Asiakas keskusteli työkaverin kanssa, eikä asiakas nähnyt minua. Enkä minä hänen kasvojaan. Mutta vauvamahan näin. Eihän mun pakko ollut tuijotella mahaa, mutta minkäs teet? Katselin kauniisti pyöristynyttä kumpua niin kateellisena, että meinasin vajota maan alle. Tuleva äiti silitteli mahaansa ylpeänä. Kuinka kateellinen olinkaan hänen mahastaan. Katselin sitä kuin maailman kahdeksatta ihmettä.
Työpäivän jälkeen olin väsynyt. Henkisesti niin väsynyt, etten jaksanut kuin nukahtaa.

Tuhruttelu jatkuu edelleen ja meinaa viedä järkeni. Oon nyt vasta tajunnu omasta kierrostani jotain. Tarkoitan siis niitä kiertoja, joissa on tän vuoden aikana (en muista viime vuoden kiertoja) saatu ovis aikaseks ja oon "saanu" oikeet kuukautiset. Parin inssin jälkeen ja nyt tässä kierrossa tuhruttelu on alkanu jo mooonta päivää ennen, kun vuoto on kunnolla päässyt alkamaan. Tää asia varmaan pitää tuoda esille, kun seuraavan kerran astelen klinikalle. Kertokaa enemmän tietävät, mistä tässä on kyse? Vai "kattaako" lääkkeellinen kierto lääkkeet (siirron jälkeen) myös tiputtelun aiheuttajaan? Olisko tässä tiputtelussa syy siihen, miks raskaus ei oo alkanut..

torstai 27. elokuuta 2015

Pilkahdus elämää

Avasin Bloggerin ja ajattelin kirjoittaa. Jotain jostain. Oon tuijottanu varmaan 10 minuuttia tyhjää ruutua. Blogin avaaminen toi taas vanhan kunnon lapsettomuusahdistuksen pintaan. Töissä en ehdi miettiä lapsettomuuttamme tippaakaan ja rakastan sitä.

Aivan kuin olisin löytänyt sen "oikeen elämäni" tän viikon aikana. Koko ajan se on varmaan tuolla taustalla pyörinyt, mutta silti oon vaan stressannu ja surru lapsettomuutta niin paljon, etten ole huomannut elämääni. Kaikki lapsettomuuteen liittyvä on ollut elämäni. Ja on edelleen. Varmaan tän ensimmäisen työviikon jälkeen se "lapsettoman elämä" palaa sieltä taas ahdistuksineen ja dosetteineen :D

Kp 1 ei ole vielä tänään. Enkä usko, että on vielä huomennakaan. Tuhruttaa vähän, mutta lämmöt huitelee edelleen 37 asteessa ja pärskin kuin hullu. Lisäks viluttaa ihan jatkuvasti. Uuden kierron alkaminen menee siis varmaan ihan loppuviikkoon, pitäähän noitten lämpöjenkin dropata ensin. Loppuis nyt jo tää surullisen kuuluisa kierto. Samalla kun kirjoittelen, tajusin että ollaan päästy piinaileen viimeks maaliskuussa (!!). Siis maa-lis-kuus-sa. Silloin oli viimeinen inseminaatio, enkä kyllä totuuden nimissä tiedä, kuinka tosissani silloin piinailin. Usko koko inseminaatioon oli yhtäkuin 0 ja voi luojan kiitos ne on ohi. Tuo kaikki selittää sen, miks oon ollu näin turhautunu tähän edestakas soutamiseen ja venailuun. Melkein puoleen vuoteen lapsettomuushoidoissa ei olla päästy lähellekään sitä tavotetta. On tehty kaiken näköstä, että päästäisiin piinaileen, mutta kertaakaan en oo piinaillu. Kaipaan oikein kunnon piinailua pitkästä aikaa. Niinpä, ja sitten kun pitää piinailla, se on ihan kamalaa :D Tällä hetkellä en kaipaa mitään muuta, kun mahdollisuutta tulla raskaaks.

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Odottamaton vierailu

Myöhään eilen bongasin jotain, mitä en osannut ihan vielä odottaa -punertavaa vuotoa! Kuukautiset taitaa ollakin jo ovella, ja hyvä niin!

Vaikka en piinaillut, en tehnyt raskaustestejä yms., en vaan voi olla ajattelematta, miksi meillä ei tärppää luomusti? Pakkanen on täynnä alkioita, mutta tekeekö niillä mitään? Jos pystymme luomaan keskenämme miehen kanssa samanlaisia alkioita, joita pakkanen on täynnä, miksi en oo raskaana jo? Joudunko taas vuotamaan alkion, joka ei jostain syystä tarraa kiinni?

Tänään oon myös havahtunut tähän suht vakaaseen mielentilaani. Kun selvisin tästä pettymysten ja stressaamisen kierrosta, pääsin autuaaseen tilaan. Oon odottanu innoissani tulevaa siirtoo. Samalla kuitenkin tajusin, että tästä ei oo enää paluuta. Jos ensimmäinen siirto tuottaa negan, romahdan varmaan aika pahasti. Jos siirtoja joudutaan tekeen useita, miten kestän sen? Me ei olla ennen oltu tän lapsettomuushoitohistorian näin konkreettisen asian äärellä. Se pelottaa, mutta samalla en jaksais odottaa enää hetkeekään. Ihan kun ne hoidot alkais nyt vasta.

Kuukautiset, otan sinut avosylin vastaan, mutta samalla toivon, ettet vieraile tämän kuukauden jälkeen meillä vuoteen.

tiistai 25. elokuuta 2015

PAS(ka)

Sain tänään sähköpostitse klinikalta seuraavan PAS:n hoitokaavion. Tai siis ensimmäisen PAS:n. Pelottaa sanoo taas jälleen kerran "ensimmäinen PAS", jotenkin sitä olettaa, että kaikki menee taas päin mäntyä, vaikka pitäishän  sen nyt varmemmin maaliin mennä. Kyselin hoitosuunnitelmaa siis sähköpostilla, koska postia ei kuulunut viikkoon, ja pelkään uuden kierron alkavan salakavalasti.

Tulevan hoitokierron alkuhuminat näyttää siltä, Progynovaa mussutan kp 2 alkaen, 3/pvä. HA! Tulihan sieltä vielä yks lääke lisää tähän show'hun. Ja varmasti on ensimmäisen ultran jälkeen taas liuta reseptejä kourassa. Mulla ei satu oleen minkään valtakunnan aavistusta siitä, miten lääkkeellinen siirto menee, mutta eiköhän kaikki selviä sit klinikalla ekassa ultrassa.

Tosiaan uuteen kiertoon päästään varmaan tän viikon puolella. Jos ovis tapahtui silloin matkallamme pe/la, niin loppuviikosta voisin varautua pullakahveilla tädin kyläilyyn. Tai melkein voisin varautua kakkukahveilla, oikee täti on täälläpäin melkoisen harvinainen näky.

Kuntokuurin kuulumiset

Kerroin elokuun alussa tässä postauksessa, että aloitan kuntokuurin, jonka tavoitteena on muutamien kilojen pudottaminen ja parempi henkinen ja fyysinen olo. Miten kuntokuuri on sit edenny? No, ei mitenkään.

Aloitin kuntokuurin innokkaana ja muutaman päivän toteutin vähähiilihydraattista ruokavalioo. Sitten tulikin Viron reissu eteen. Herkkuja tuli syötyä vähän liikaa, alkoholia tuli juotua liikaa ja hiilareita tuli syötyä vähän liikaa. Viikonloppuisin pidän muutenkin yhtenä päivänä vähän iisimmän päivän, mutta matkamme aikana tuli muutama iisi päivä liikaa :D Nyt aion todella skarpata ja jättää sen herkuttelun vaan yhteen päivään ja sillonkin mahd. minimiin.

Selkeen muutoksen oon kyllä tehny hiilihydraattien määrässä. Leipää en mussuta enää juurikaan. Välillä armahdan itseeni ja syön puurolautasellisen aamulla. Yritän löytää viljatuotteista aina sen pienimmän pahan. Keittolounaalla saatan syödä myös muutaman palan perunaa. Saan olla siis edes vähän ylpee, että oon tehny pienen rempan ruokavaliooni. Nyt vasta huomaan, kuinka paljon shittiä oon laittanu leipäläpeeni, huomaamattani. Kuitenkin koen ruokavalion tsekkaamisen kaikkein tärkeimpänä ja liikun sen verran kun jaksan.

Uuden työn myötä en juuri ehdikään enää syödä. Töissä tulee napsastua porkkana tai tomaatti hampaitten väliin tauolla. On jopa huojentavaa, ettei tarvii miettiä syömistä enää. Uudessa työssä tulee liikuttuakin sen verran, ettei tarvi ahdistua, jos ei jaksa lähtee lenkille enää työpävän jälkeen. Nyt oon päättäny, että kuntokuuri saa toisen, kunnon startin. Veikkaanpa, että kuntokuuri yhdistettynä uuteen työhön ja stressiin, kevyempää ruokavalioo tulee noudatettua melkeinpä huomaamattaan.

Palaan taas kertomaan uutisia kuntokuurin saralta muutaman viikon sisällä!

maanantai 24. elokuuta 2015

Syksyvihaajan syksy

Kävin tänään pienellä kävelylenkillä, kuuntelin hyvää musiikkia ja huomasin ensimmäiset lehdet maassa. Ensin järkytyin, sitten hymyilin. Oon tunnettu siitä, että vihaan syksyä. En voi sietää kyseistä vuodenaikaa, koska kaikkialla on hiljaista ja luonto kuolee silmissä. Tänä vuonna yllätin jopa itseni ja huomasin helpottuneeni nähdessäni ensimmäiset lehdet maassa.






Kesän tavoitteena lapsettomuuden saralla oli punktio ja yks siirto. Punktio toteutu, mutta siirtoon ei päästy. Kesä oli kokonaisuudessaan liian hiljainen lapsettomuushoitojen kannalta. Tuntuu ettemme edenneet mihinkään. Punktio on kyllä iso asia, mutta sen molemmin puolin änkesi liian monta välikiertoo.
Vaikka loppukesä oli ihanan lämmin, huomasin kesävaatteista johtuen enemmän vatsanseudun kyttäämistä. Ja se johti massiiviseen ahditusaaltoon joka kerta. Samoin muut vauvamahat tuli bongattua liian helposti. Nyt oon onnellinen, kun ilmat alkaa viiletä ja saa verhota itsensä suojaaviin villatakkeihin ja takkeihin. Kunnon panssarit :D

Myös pimenevät illat tuntuvat lämmittävän sydäntä. Saa sytyttää kynttilöitä, kietoutua panssaritakkeihin ja mököttää rauhassa perus suomalaisen tavoin :D Kesä tuntuu tuovan niin paljon iloisia ja onnellisia ihmisiä, että se välillä raskaalta. Itse en pysty ikinä hymyilemään aidosti, paitsi jos satun hetkeksi unohtamaan olevani lapseton. Tämä kesä oli henkisesti tähän asti rankin. Verrattuna viime kesää viettäneeseen minään, huomaan olevani nykyään pelkkä raunio.

Eli ehkä oon vihdoin ja viimein löytäny tästä lapsettomuudesta ensimmäisen hyvän asian. Cheers to that!

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Ilouutinen?

Eilen jo kertoilin lukeneeni keskustelupalstoilta listauksia oireista oviksen jälkeen. Samalla bongailin aika... sanotaanko että jänniä reaktioita siihen, kun tyypit piinailee raskaustestin tulosta tai huomaa olevansa raskaana. Idea tähän postaukseen tuli Ellulta, joka kysyi multa Liebster Award -haasteessa, että miten reagoisin, jos testi näyttäisi joku kaunis päivä plussaa. Tahattomasti lapsettoman reaktiot yritysprosessin aikana ja plussan pärähtäessä testiin saattaisivat olla VÄHÄN erilaiset kuin tosta vaan paksuks pamahtavan!
Nää kommentit tuntu kaikessa neutraliudessaan niin hauskoilta, vilpittömiltä jopa. Itselleni positiivinen raskaustesti olis maailman suurin ja utopisin ilouutinen, nää oli kerrottu "tosta vaan", niin kuin viikon ostoslista :D Itseäni nauratti nämä kommentit kovasti, toivottavasti teitäkin :D



Piinailijat:

Odottavan aika on muuten pitkä!

Meikkä nyt sit luopuu haaveilusta ja päänvaivaamisesta asialla.

On tää kummaa

On ollut kärsimätön olo ennen kuin testin voi tehdä kun on halunnut varmistuksen tuntemuksille...



Plussanneet:

Tänään töistä tullessa hain testin ja plussaa näytti!! :) Nyt vaan toivomaan parasta.. 

Minä tein myös eilen plussan.

Plussasin eilen!!!

Joululahjaplussa Lähetetty kuva 

viides viikko ilman e-pillereitä ja tänä aamuna näytti plussaa

Tänään tein vielä kolmannen testin ja siinäkin luki Raskaana.. Hui :)

Plussahan on jo puoli voittoa!! 

Testin uskalsin tehdä 2 viikkoa tulevien menkkojen jälkeen, kun niitä ei tullut. Vähänkö olin vihainen miehelle! Hän vain hymyili onnellisena ja sanoi että nyt meitä ei erota mikään! 

mulla on molemmista ollu heti sellanen olo että nyt todellakin tärppäs ja muutenkin tosi varma fiilis.

Tunne vain, että nyt on jotain ihmeellistä tapahtunut! Ja hellyyenkipeäkin olin. Kokoajan piti miehen silitellä. <3

sit tuli semmoinen fiilis että käyppä nyt apteekissa vielä hakeen raskaustesti

onneksi oli sitten raskaustesti positiivinen niin sain mielenrauhan




..ei voi muuta sanoo kun






lauantai 22. elokuuta 2015

Huonoista huonoin päivä

Eilen ja tänään sain todeta jotain masentavaa, mutta samalla niin odotettavaa. Rinnat on alkanut kipeytyä toden teolla, ja saan todeta ovulaation tapahtuneen viime viikolla. Omaa kiertoa kun en omaa, tällaiset kehon merkit on niin selkeitä ja muistan tän aiemmistakin kierroista Clomeilla. Rinnat on aina kipeytyny viikko oviksen jälkeen ja alaselkä alkaa kenkkuilla ja naksua. Ketuttaa niin paljon. Mutta kuten aiemmin kirjoitinkin, ei tässä tilanteessa olisi edes voinut tehdä oikeaa päätöstä. Tää on nyt sitten toinen niistä vääristä valinnoista. 

No, nyt saan sitten odottaa kuukautisten alkavan ensi viikon loppupuolella. Piinailla voisi noin niin kuin teoriassa, koska ovis tuli hyödynnettyä miehen kanssa matkallamme. Ihmeisiin en kuitenkaan enää usko, se olisi jo liian raastavaa itsepetosta. Tuntuisi niin naiivilta olettaa olevansa raskaana ja tehdä paniikkiraskaustestejä. Kai tääkin on sitten jonkinlaista henkistä kasvua. 
Eilen nauratin itseäni lukemalla keskustelupalstoja, jossa tyypit listaa oireitaan ennen raskaustestin tekemistä. Monilla oli ihan hirveen pitkä litannia oireita, ja näistä listailijoista noin 10% oli raskaana parin viikon päätteeksi. Naureskelin siis kaikella rakkaudella, tota olen itsekin aikoinaan tehnyt ja varmaan moni teistäkin? Keho tekee valtavia kepposia luulosairaalle, siks en piinailuhommaan enää suostu ennen ensimmäistä PAS:ia. 

Tänään on ollut ahdistuspäivien isoäiti. Sain huomata taas mahanseutuni kyttäystä ja sen jälkeen supinaa, että olenko lihonut. Teki mieli huutaa, että lopettakaa jo. Maha ei tuu kasvaan seuraavaan pariin vuoteen, niinkun se ei oo viimeseen pariin viimevuoteenkaan nähden tehnyt. Salaperäistä kiertelyä ja utelua, jonka kautta yritetäään selvittää, että joko täälläkin alettais oleen paksuna. No ei vieläkään! Olen ollut todella itkuherkkä, valvoin melkein koko viime yön ja sain kamalia itkukohtauksia. Aamulla itkin. Autossa itkin. Itkin surkeaa kohtaloamme, kun kaikki muut ympärillä vaan sikiää. Ei vaan mee kaaliin. Ei edes näin kaalien sesonkiaikana.

perjantai 21. elokuuta 2015

Dokumenttiarvostelu: Kolme kirjettä lapselle

KOLME KIRJETTÄ LAPSELLE (2012)

Ohjaus & käsikirjoitus: Janne Laiho
Kesto: 16 min

Lyhytdokumentti "Kolme kirjettä lapselle" kertoo kolmen miehen tarinan lapsettomuudesta. Lapsettomuutta käsitellään kolmesta eri näkökulmasta.

Dokumentin lopussa jokainen mies pääsee lukemaan syntymättömälle lapselleen itse kirjoittamansa kirjeen, minkä aikana kyyneliltä ei voi säästyä.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Vaikka tässä dokumentissa annetaan hienosti lapsettomille miehille ääni, se jätti minut suurelta osin kylmäksi. 16 minuuttia on lyhyt aika saada kaikkien tarinat selville, ja itselleni jäikin yhden miehen lapsettomuuden syy pimentoon. Dokumentissa oli miesten tarinoiden välillä paljon (liikaa) maisemakuvia ja hempeää musiikkia, mikä leikkasi aikaa miesten suunvuorolta.

Mistä pidin paljon oli se, että lapsettomuutta käsiteltiin eri näkökulmista. Tahattomasti lapsettoman silmistä näki sydänmurskaavan surun. Toinen mies kertoi kasvot peruslukemilla, ettei edes kaipaa oma lasta.

Kolme kirjettä lapselle kestää ainoastaan 16 minuuttia, joten suosittelen katsomaan sen.

Arvosana: **+

torstai 20. elokuuta 2015

Liebster Award

Kiitos Hiljainen huutoni -blogin Ellulle Liebster Award -haasteesta. Liebster Award kulkee eteenpäin näillä ohjeilla: 

1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebester Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200. lukijaa
4. Keksi 11. uutta kysymystä nimetyille blogeille





1. Mistä koet saaneesi eniten tukea lapsettomuustaipaleellasi?
Omalta mieheltä <3 Yhdessä ollaan kuljettu tässä alusta asti. Hyvänä kakkosena tulee blogi ;)

2. Oletko hankkinut mitään toivotulle lapselle etukäteen? 
Olen, valitettavasti :D Onneksi vaan muutaman vaatteen, helpottaakseni tätä pesänrakennusviettiä :D

3. Onko suvussasi esiintynyt lapsettomuutta? 
Suvussani vaan yhdellä, mutta nyttemmin olen kuullut, että muutama tuttavakin on aikoinaan kärsinyt lapsettomuudesta.

4. Onko lapsettomuus vaikuttanut ystävyyssuhteisiisi? Millä tavalla? 
On, ystävät ovat kaikonneet. He elävät eri maailmassa kuin minä, ja ehkä olen itsekin tietyllä tavalla erkaantunut heistä tahallisesti.

5. Oletko miettinyt miltä sinusta tuntuisi jos tulisit raskaaksi? Mitä luulet, minkälaisia tunteita se sinussa herättäisi? 
Voih, monia kertoja! Oon kuvitellu, että ensin oon järkyttynyt, sitten alan vollottaa ja sitten panikoin, että meneekö kaikki hyvin :D Aina noi kuvittelut on päättynyt itkemiseen.

6. Onko elämässäsi muita samassa tilanteessa eläviä ihmisiä/pariskuntia? 
Ei :(

7. Mitkä asiat auttavat sinua elämään lapsettomuuden kanssa? Mistä löydät voimavaroja?
Suurin voimavarani on mieheni <3 Kun itse en jaksa, hän kantaa. Liikunta on myös itselleni tärkee nollaaja ja voimavara.

8. Oletteko miettineet lapsien nimiä etukäteen? 
Tytön ja pojan nimet on molemmat päätetty jo aikoja sitten :) 

9. Oletko hoidoissa kunnalliseslla vai yksityisellä puolella? Miksi? 
Ensin oltiin kunnallisella, nyt yksityisellä. Kunnallisesta en voi sanoa muuta hyvää kuin sen, että rahaa säästy. Yksityisellä tullaan oleen varmaan tän taipaleen loppuun saakka jo pelkästään alkioiden valtavan määrän takia :D Muutenkin koen saavani siellä parempaa hoitoa ja pääsen sinne aina silloin, kun itselle sopii. 

10. Ovatko lahjasolut tai adoptio teille vaihtoehto? Miksi/miksi ei? 
Adoptio ei ole meille vaihtoehto, kumpikaan meistä ei koe sitä omakseen, ja ajattelen prosessin olevan liikaa meille. Lahjasolut on todella varteenotettava vaihtoehto, siihen siirrytään, jos omilla soluilla ei onnistuta. 

11. Tietävätkö kumppanisi, perheesi tai ystäväsi blogistasi?
Mies tietää ja on lukenutkin blogiani, ja äitini tietää, että kirjoitan jotain blogia :D


Ja uudet kysymykset:
1. Millaista elämänvaihetta elit 5 vuotta sitten? 
2. Missä haluaisit nähdä itsesi 5 vuoden päästä?   
3. Mikä on parasta bloggaamisessa?
4. Mikä on elämässäsi parasta just nyt?
5. Elämäsi suurin saavutus/merkkipaalu?
6. Mikä on blogisi nimen historia?
7. Mikä on tärkein ohje, jonka antaisit tulevalle lapsellesi?
8. Mainitse 3 suosikkiblogiasi.
9. Mikä on mottosi? 
10. Kuvaile normaalia päivääsi.
11. Mitä osaat tehdä todella hyvin? 

Haastan mukaan seuraavat blogit:
Vieraile meilläkin, haikara
Hehkua
Keskenään

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Nothing to say

Tällä hetkellä en tiedä, mistä kirjoittaa. Tai siis tietäisin kyllä, voisin kertoa päivän putkeen tästä pieleen menneestä kierrosta, mutta en jaksa vaivautua. Koska tiedän, että alkaisin stressata taas. Tai joutuisin kokemaan taas sen järkyttävän stressin ja masennuksen. Fakta nyt vaan sattuu olemaan se, että tää kierto meni hukkaan. Enää ei auta itkeminen, ei stressaaminen, ei toivominen. Niin sanotusti, se meni jo. 

Singahdettiin miehen kanssa maaseudun rauhaan. Päivät menee toivon mukaan nopeesti. Aion relata, relata ja relata. 

Ensi viikolla aloitan uudessa työssä, mistä olen niin innoissani. En stressaa, vaan olen innoissani (jep, kysykää sunnuntaina, onko vielä sama fiilis :D). Tietenkin ajattelen myös sitä ihanaa faktaa, että saan muuta ajateltavaa. Toivon itse asiassa, että oon niin väsynyt kaikesta uudesta iltaisin sänkyyn kaatuessani, etten jaksa kuin laittaa silmät kiinni. Maiseman vaihdos tekee siis hyvää monessakin mielessä. 

Kuulin vähän aika sitten, että meidän kanssa samana päivänä naimisiin mennyt pari sai tytön. Fiilis valahti totaalisesti, tietenkin. Me ollaan kuitenkin yritetty vielä 1,5 vuotta enemmän kuin he. Elämän epäreiluutta. Hetken kiroilin ja sihisin hampaiden välistä, mutta se meni nopeasti ohi. Olin myös niin raivoissani siitä, miks meille pitää kertoa tuollainen uutinen, vaikka tää paska on kaikkien tiedossa. Taidan kuitenkin olla jo melko tottunut tähän. Epäreiluuteen. Fakta on, että meillä ei oo hyviä kortteja tässä pelissä. Siitä ei pääse mihinkään. 

Sitäkin voisin itkeä tässä vielä pari tuntia, mutta en jaksa vaivautua. Hyvää keskiviikko-iltaa toverit <3

tiistai 18. elokuuta 2015

Seuraava sivu

Maanantaina olin suunnitellut soittavani klinikalle heti aamusta ja kysyä apua, mitä tässä kierrossa kannattaa tehdä. Pyörin ja hyörin koko yön ja näin untakin tästä säätämisestä. Kun heräsin aamulla, olin niin väsynyt henkisesti ja fyysisesti, etten jaksanut oikeasti enää välittää paskaakaan. Paskat tästä kierrosta, paskat ovulaatiotesteistä, paskat PAS:sta. Sanoin itselleni, että nyt saa riittää.

Päätin luovuttaa.

Käänsin kylkeä ja nukuin makeasti melkein klo 13 asti päivällä. Ja sen koomin tää kierto ei mua enää vaivannut. Vietin ihanan päivän miehen kanssa tekemäämme reissua hypetellen. Naureskelin ja hymyilin sydän hykerrellen. Unohdin sen kamalan stressin ja ahdistuksen. En ymmärtänytkään, että meneillään oleva kierto stressasi niin paljon.

Tänään päätin hankkiutua tästä kierrosta lopullisesti eroon. Soitin klinikalle ja pyysin seuraavan PAS:n lääkkeelliseksi. Olimme tästä hoitajan kanssa täysin samaa mieltä. Olimme keskustelleet miehen kanssa, milloin pääsisimme käymään klinikalla seuraavan kierron suunnitteluun. Yllätyksekseni käyntiä siellä ei tarvittu. Hoitaja lupasi laittaa lääkärille pyynnön, että hän tekee suunnitelman seuraavasta kierrosta ja lähettää sen reseptin kera postitse. Tieto huojensi valtavasti. Kaikki meni paremmin kuin hyvin.

Olen todella tyytyväinen päätökseeni. Olen ylpeä, että päätin hankkiutua tästä kierrosta eroon. Olisin stressannut mahdollisen siirronkin jälkeen sydän syrjällään. Olisin stressannut vielä seuraavat 2 viikkoa kuin hullu. Tein mielestäni oikean päätöksen. Ensimmäinen PAS tulee tapahtumaan paljon varmempaan kiertoon. Jokainen planeetta tulee oleen oikeessa asennossa silloin, toisin kuin nyt tässä kierrossa. Edessä on hieman odottelua, mutta sitä helpottaa reissu landelle. Aion nauttia ihanista kesäisistä päivistä ja nauraa sydämen kyllyydestä.

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Voihan epätietoisuus!

Kiitos kaikille vertaistuesta <3 Koin matkan aikana lievää (joopa joo) paniikkia, jolloin kirjoittelin tänne. Sain kommenteistamme rutkasti voimaa, vertaistukea ja sylillisen hyviä neuvoja <3

Meillä oli miehen kanssa ihanin loma tähän asti tehdyistä. Kaikki meni täydellisesti, iloitsimme toisistamme ja rakkaudestamme. Mitä tekisinkään ilman häntä, en osaa kuvitellakaan. Kuten olette ehkä lukeneet, matkaamme varjosti yksi asia. Oviksen tikuttelu.

Testailusta ja sen aiheuttamasta stressistä en päässyt hetkeksikään eroon loman aikana. Ensin riemuitsin siitä, että ovis ei tullutkaan torstaihin mennessä, sitten panikoin sitä, ettei ovis tullutkaan. Vastoinkäymisiä toisensa perään. Matto vetäistiin jalkojen alta kerta toisensa perään.

Vielä tälläkin hetkellä voin sanoa eläväni täysin epätietoisuuden vallassa. Olen ymmärtänyt, että tilanteemme on täysin lose-lose. Olen kuullut puhuttavan win-win -tilanteesta, mutta en ole tähän mennessä lapsettomuustaipaleellamme sellaista kohdannut. Minulle sitä ei ole olemassa. Teemme sitten minkä päätöksen tahansa, tulemme melko varmasti pettymään.
Jos päädymme menemään huomenna siirtoon, emme voi olla ehkä kuitenkaan 100 varmoja oviksen tapahtumisesta. Mahdollisen negatiivisen raskaustestin jälkeen päätöstämme olisi helppo kritisoida; miksi mentiin niin epävarmassa tilanteessa siirtoon? Jos päättäisimme jättää siirron nyt väliin, mitä tekisin, jos kuukautiset alaisivat spontaanisti? Omaa kiertoahan en omaa, joten kuukautiset kertoisivat ovulaation tapahtuneen, ja olisi helppo syytellä, miksi ihmeessä emme menneet siirtoon? Emme voi muuta kuin hävitä.
Kysyin myös miehen mielipidettä tietysti asiaan, ja hän kertoi, että ehkä jättäisi siirron välistä. Hän haluaisi mennä ehdottoman varmassa tilanteessa siirtoon. Yli 800 euron maksaminen ei _todellakaan_ houkuttele, eikä naurattaisi, jos siirto tuottaisi negan.

Mietimme tänään useita tunteja miehen kanssa, mitä huomisen kanssa tehdään. Enkä vieläkään tiedä, mihin päädymme. Moni asia puoltaa oviksen tapahtuneen, mutta epätietoisuus meinaa pyyhkiä ne kaikki alleen. Tein listan siirtoa puolustavista ja vastustavista asioista:

Puoltaa:
- yksi positiivinen ovistesti perjantaina päivällä (toinen samaan aikaan tekemäni näytti negaa)
- limatulppa keskiviikkona + lievä ovislima
- lämmöt kohonneet 37 asteeseen ja vilustunut olo
- aika kovatkin alavatsakivut lauantaina (oletan oviksen tapahtuneen tällöin)

Vastustaa:
- epävarmuus
- toinen testeistä negatiivinen, kun toinen oli positiivinen

Mihin vaakakuppi kallistuu? Näiden faktojen kanssa soitan klinikalle huomenna ja kysyn heidänkin mielipidettä. Oma mielipiteemme ehkä on tällä hetkellä siirron skippaaminen.

Itse koen ovulaation tapahtuneen 70% varmuudella. Mutta. En haluaisi tämän olevan "kokemis- tai mielipideasia". Haluan luottaa lääketieteeseen. Miksi tällaiseen kiertoon edes lähdettiin? Kun kysyin miehen mielipidettä, hän sanoi pallon olevan minulla. Tottahan se on, ei hän voi tietää mitä olen kropassani kokenut. Tämä kuitenkin lisää paineita kohdallani, koska teen sitten minkä päätöksen tahansa, tulen pettymään.

Ja mikä kamalinta, edessä olisi taas siitä maailman ihaninta - odottelua. En tiedä, miten kestäisin sen. Minä kun luulin, että odottaminen olisi vihdoin ja viimein ohi.

lauantai 15. elokuuta 2015

Hermoilua

Tein testin tänään myöhemminkin päivällä, mutta en vaan saa sitä hemmetin plussaa tikkuun! Oon ihan hermona, oon jo menettäny toivoni oviksen tulemiseen. Tänään jo iloitsin, että päästään ihan varmasti ensimmäiseen pas:iin, nyt oon jo menettäny toivoni. Menee niin paljon hermot, kun kaikki aika menee ovista ja noita tikkuja stressatessa.

En ymmärrä, ennen on menny niin, että kun testit alkaa tummeta, niin sit tosi pian pärähtää plussa testiin. Nyt ei. Testit tummeni, mutta selkee plussa ei tullu. Ja koska oon testaillu ihan hulluna, huomasin että testitkin alkaa loppua. Huomenna pitää siis paniikissa hakee jostain apteekista lisää.

Siis okei, tein tänään yhden liuskatestin, jota en jääny kyttään. Sit myöhemmin, ehkä tunnin päästä, katoin testiä ja testiviiva on melkein yhtä tumma kun kontrolliviiva. Siis melkein. En nyt tiä miten tää pitäis tulkita. Oliskohan testi ollu selkeesti vaaleempi, jos olisin kattonu tuloksen 5 minsan päästä..? Sit tässä puhutaan kuitenkin niin isosta asiasta, että uskallanko ilmottaa plussasta? Oliko se edes plussa? Tää kuitenkin rahallisesti niiin iso asia, ei mikään julkisen puolen 30€, mikä tässä menis hukkaan.

Niinpä, kuten huomaatte, oon ihan hermoraunio. En tiedä enää mitä tehdä.

perjantai 14. elokuuta 2015

Vielä siitä testailusta..

Ja sama laulu jatkuu..

Ovisplussa ei pärähtänyt eilenkään tikkuun HUUH! Testailin päivällä ja illalla vielä (vaikka lupailin että en enää testaa :D) ja negaa näytti <3

Tänään tein aamulla ja äsken testit, koko ajan viiva tummenee. Ei voi olla totta, me päästään sittenkin tässä kierrossa siirtoon! Soittelin klinikalle äsken ja kerroin ilouutiset. Kerroin, että positiivista en oo vielä saanut, mutta vahvasti veikkaan sen tänään saapuvan <3 Klinikalta kerrottiin, että jos plussa tulee tänään, niin aloitan Luget sunnuntaina ja maanantaina olis siirto. Elämäni ensimmäinen PAS. Vau! Jos plussa taas tulee vasta huomenna, niin sitten soittelen klinikalle maanantaina ja siirto menis tiistaille.

Oon niin älyttömän onnellinen, että kroppa toimi kerrankin esimerkillisesti <3 Täydellinen ajoitus, well done :) Vaikka oon todella onnellinen, en silti malta odottaa, että saan lopettaa tän helkutin tikuttelun :D Suht hermoja raastavaa touhua, mutta ehkä tää on just sen arvosta. Tikuttelua ei taida olla jäljellä enää paljoakaan ;) Nyt voin jo melkein huokasta ja nauttia loppulomasta!



Elokuva-arvostelu: Lapsia ja aikuisia

LAPSIA JA AIKUISIA (2004)

Ohjaaja: Aleksi Salmenperä
Käsikirjoitus: Tuomo Hutri, Pekko Pesonen
Pääosissa: Minna Haapkylä, Kari-Pekka Toivonen, Minttu Mustakallio
Kesto: 102 min






Lapsia ja aikuisia keskittyy arkeen lapsettomuusklinikalla, jonka psykologina Venla (Minna Haapkylä) toimii. Hän yrittää/luulee yrittävänsä miehensä Anteron (Kari-Pekka Toivonen) kanssa lasta, mutta miehellä on asiaan eri mielipide. Venlalle selviää, että hänen miehensä on junaillut jälkiehkäisypillerin hänen juomaansa. Tästä alkaa likainen peli parin välillä, jossa Venla yrittää hankkiutua salaa raskaaksi, ja Antero tekee kaikkensa estääkseen raskauden alkamisen. Antero hakee lapsentekokammoonsa apua ystävältään, joka elää hektistä lapsiperhe-elämää.

Elokuvassa seurataan myös klinikan lääkärin, Sadun (Minttu Mustakallio), elämää sinkkunaisena, joka kohtaa ulkopuolista painetta kumppanin hankintaan. Venlan ja Sadun välille kehittyy tiivis ystävyyssuhde, joka johdattaa heidät yhdessä mitä kummallisimpiin tilanteisiin.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Verrattuna aiemmin arvostelemaani Onnen varjot -elokuvaan Lapsia ja aikuisia oli täysin erilainen elokuva. Lapsia ja aikuisia ei varsinaisesti keskity lapsettomuuteen, mutta lasten hankintaan ja sen problematiikkaan (ja ihmissuhdekoukeroihin).

Olin aivan mykistynyt, kun luin elokuvan katsottuani, että kyseessä oli Aleksi Salmenperän esikoisohajaus, vau! Alussa huomasin vaikeuksia seurata elokuvaa, en välillä ymmärtänyt, mitä tietyillä kohtauksilla haettiin. Puolivälin jälkeen tempauduin mukaan ja loppu oli silkkaa mahtavuutta. Rakastin elokuvan sisältämää huumoria, se ansaitsee lisäplussan! Elokuva on aito ja näyttelijöiden suoritukset huippuluokkaa. Katsokaa ja rakastukaa! <3

Arvosana: ****+





torstai 13. elokuuta 2015

Testing, testing

Eilen testailin vielä pari negaa ovistikkuihin. Tänä aamuna testi oli _edelleen_ negatiivinen. Huh kuinka helpottunut olin! Tarviiko enää edes testata? Itse oon tottunut tikuttaan ovista pari kertaa päivässä. Siks hämmennyinkin, kun lääkäri sano maanantaina ultrassa, että "koska oot tänään jo testannu ja näytti negaa niin..". Eli käsitin, että koska olin jo testannut maanantaina aamusta, niin ei tarvi enää testata sinä päivänä. Hmm.. Tuntuu että sekoon kohta näitten testailujen kans, en taida puhua miehellekään mistään muusta kuin ovistikuista :D Enkä kyllä näytä tännekään sen pahemmin mistään muusta kirjoittavan.. Välillä en kuule lainkaan, mitä mies sanoo, koska mietin niitä hemmetin ovistikkuja koko ajan.

Eilen illalla bongasin jonkinlaisen limatulpan ja panikoiduin. Ensimmäistä kertaa pariin vuoteen bongasin tosi vähäistä, mutta kuitenkin ihan ilmiselvää ovislimaa, vau :O Oltiin siinä taas jännän äärellä ja ihmeteltiin kehon toimintaa.
Jos ovistesti näyttää vielä tänään plussaa, oon kyllä suht katkera. Ei yksinkertasesti voi olla niin huono tsäkä, että siirron onnistuminen jää muutamasta hassusta tunnista kiinni. Ei vaan voi, edes mulla.

Samalla kun spekuloin ovistikkuja, puhuttiin miehen kanssa villejä. Jos ovis tuliskin nyt "liian aikasin" ja siirto venyis taas seuraavaan kiertoon, pääsisimme hyödyntämään oviksen silti keskenämme. Taas tulee niin kummallisia muistumia viime vuodesta, kun hyökkäsin Clomihuuruissa miehen kimppuun ovisplussan ilmestyttyä. Huh, kuinka pakonomaista toimintaa seksin harrastaminen onkaan ollu. Eipä oo ikävä niitä aikoja.
Tää lapsettomuustaipale tuntuu olevan koko ajan tällaista edestakas soutelua. Kesäkuun punktion jälkeen ajattelin, että huh, kuinka iso askel otettiin eteenpäin. Mutta nyt jos ovis pullahtaakin tänään esiin, niin mennään taas taaksepäin..

Tänään otamme suunnan kohti Viroo, edessä muutama päivä paniikinomaista tikuttelua rentoutumista!


keskiviikko 12. elokuuta 2015

Testailua

Ovistesti ei näyttänyt vielä tänäkään aamuna plussaa. Huh! Testailen kuitenkin aamun lisäksi vielä myöhemmin (kohta), jotta en vaan missaa plussaa. Tai no, nyt missaisin sen mielelläni. Plussa ei saa siis tulla päivemmällä eikä huomenna. Jos selviän perjantaihin plussatta, niin oon varmaan maailman onnellisin nainen. Mieskin yrittää elää niin suloisesti hengessä mukana, kun kerron hänelle mietteitäni :D

Voi apua että pelottaa, että miten tässä käy.. Huomenna lähdemme miehen kanssa pienelle hermolomalle ennen miehen töiden alkamista ja juhlistaaksemme merkkipäivää. Ovistestit ja pissapurkki mukaan, check!

Kuva ottamistani testeistä, olkaa hyvä. Älkää hämääntykö kauniisti käsialasta.




Ja kyllä, mietin ihan samaa! Miks ihmeessä kp:n 11 iltana testiviiva on ollu noin tumma?! Jos en olisi ollu just tuona päivänä klinikalla ja saanut tietää rakkulan olevan vasta 14 mm, olisin pomppinu innoissani ovulaation olevan ovella. No, tuon tuloksen maanantaina saatuani alkoi testipaniikki. Näin seuraavana yönäkin unta siitä, että etsin hyviä ovulaatiotestejä ympäri maita ja mantuja. Tiistaina hainkin apteekista lisäksi kunnon testejä. Halpiksilla on ehkä hyvä testailla useemmin ja sit varmistella kalliimmalla. Saan ainakin jonkinlaisen mielenrauhan.

tiistai 11. elokuuta 2015

1. PAS:n 1. ultra

Ensiksi iso kiitos kaikille tsempeistä, mitä ihania ihmsiä siellä onkaan <3

Eilen meillä oli siis aika ensimmäiseen ultraan, mitä jännitin kovasti ja menin sinne luovuttaneella mielellä. Ajat oli vähän myöhässä, ja lääkärinä oli uusi tyyppi. Lääkäri selitti niin paljon ja puhui päälle, etten saanut tilaisuutta kysyä tai kommentoida mitään. Ensimmäistä kertaa klinikalla mua jännitti. Siis rehellisesti jännitti ja paljon. Sydän hakkasi rinnassa, tunsin pulssini.

Pääsin heti plintille levittelemään jalkojani ja lääkäri aloitti ultraamisen. Hän mumisi koko ultran ajan itsekseen. Yritin välillä kysyä, että miltä siellä näyttää. Vastauskin tuli muminana. Sen verran sain kuitenkin selvää, että kyllä siellä jotain on, ja olin niiiin onnellinen. Oikealla oli kuulemma joku 10 mm:n rakkula, ja vasemmalla 13-14 mm:n rakkula. Nyt pitää vaan jatkaa tikuttelua, ja positiivisen räpsähtäessä soittaa klinikalle. Mutta.. Entäs se viikonloppu? Kyllä se nyt vaan pahasti näyttää siltä, että viikonloppu tulee pilaamaan ensimmäisen PAS:mme. Toivon nyt niin paljon, että ovisplussa tulis vasta perjantaina, jolloin siirto menis maanantaille. Tai sitten, että ovisplussa tulis tänään, mutta se ei taida tapahtua.. Lääkäri sanoi johtofollin kasvavan 1-15, mm päivässä, eli aika pahalta näyttää.

Ainoa asia, mikä jäi kovasti mietityttämään, oli kohdun limakalvon paksuus. Olin todella ihmeissäni, kun lääkäri sanoi sen olevan 5,2 mm (muistaakseni). Hän ei kylläkään näyttänyt olevan hirveän huolissaan siitä, vaan sanoi, että kyllä se tuosta tulee paksuuntumaan. Itse en hirveästi ymmärrä limakalvon paksuudesta mitään, mutta käynnin jälkeen katselin vanhoja merkintöjäni vuoden takaa. Jollain käynnillä ihan samalla kp:llä limakalvon paksuus oli ollut 8 mm! Ja folli 14 mm. Voi auta armias, tuleeko tässä nyt aina vaan ongelmia ongelmien perään. Jos joku tietää limiksen paksuudesta enemmän, kertokaa ihmeessä omia kokemuksianne!

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Huomisesta

Onneksi en oo taas viikonloppuna ehtiny paljoakaan jännittää huomista. Nyt kun tultiin kotiin, alkoi pieni jännitys (lue: paniikki) hiipiä sisuksiin. Rinnassa on pyöriny loppuillan kamala ahdistuspallero. Se kirjaimellisesti kuhisee rinnassa.

Ihan kamala paniikki pyllyssä, että munasarjoissa ei oo yksikään munarakkula lähteny kasvaan. Muniksissa en oo tuntenut minkäänlaisia tuntemuksia, lukuunottamatta kierron alkupäivien julimista molemmissa munasarjoissa. Siis ei minkäänlaisia! Mutta yritän lohduttaa itseeni, etten voi tietää mitä hyperi sai aikaiseksi, ehkä sen jälkeen tuntemukset oliskin vähän löysempiä..? Eh eh..

Samalla ahdistaa myös se, kuinka huominen kp 11 on jälleen kerran liian aikainen omaan kiertooni nähden.. Julkisella näin aikaisilla kierron päivillä muniksissa ei ikinä löydetty mitään kasvua :/ Sitten jouduinkin ravaan siellä enemmän kuin vessassa kotona.

Rahallisesti pelottaa vielä enemmän. Julkisella tällaiset ei-niin-varmasti-nappiin-menevät kierrot ei niin paljoo olis haitannu, mutta nyt se kyllä haittais. Voi olla jopa, että joudumme pitämään välikiertoja tässä loppuvuodella, koska rahat ei vaan yksinkertasesti riitä. Eletään miehen kanssa tosi piukkoja aikoja, eikä hoidot totisesti auta tätä asiaa.. Tuntuu niin epäreilulta, ettei lapsettomat saa mitään apua edes rahallisesti tähän paskasta selviytymiseen. En vaan voi ymmärtää, miks lapsettomuutta ei tueta tässä yhteiskunnassa enempää! Rahan pitäis olla viimenen asia, mitä tässä joutuu miettimään.. Okei, tuetaan sitä sen verran, että julkisella on halvat hinnat, mutta.. Kuka oikeesti haluaa/pystyy odottaan ivf:ää puoli vuotta?? En nosta kättäni pystyyn.

Tein tänään päivällä ovistestin, kuten hoitaja neuvoi. No, eihän se tietenkään mitään näyttänyt. Kaunis negatiivinen, sanottakoon näin.

Huomiseen lähden ultraan "tappotuomio" -fiiliksillä. Miks taas pessimisti-minä on varma siitä, ettei mitään oo tapahtunu.. Välillä en jaksa edes itse itseäni. Koska tää shitti vois vaan yksinkertasesti loppua? En jaksais enää hetkeekään epävarmuutta huomisesta.

perjantai 7. elokuuta 2015

Kuntokuuri

Jo hetken aikaa elämäni on polkenut samaa rataa. Tai no, ehkä minä itse oon polkenu sitä samaa rataa.. Tuijotin mökin kattoon ja päätin, että nyt saa riittää. Haluan muuttaa elämäni suuntaa edes jossain pikkuasiassa. Tän lapsettomuuspaskan keskellä haluan vaikuttaa sellaiseen asiaan elämässäni, johon pystyn itse vaikuttamaan. Ehkä saan näin huijattua hetkeks itseeni, että olisi jotenkin niskan päällä tässä elämässäni :D

Päätin aloittaa kuntokuurin. Olen havahtunut huonoon kuntooni ja lievään ylipainooni. Näin itseni vähän aikaa sitten videolla ja järkytyin. Näytin todella pulskalta. Siinä videolla ei häärinyt sama mimmi, joka keimailee peilini edessä. Vaikka järkytyin, ehkä sittenkin tarvitsin tuon potkun. Sain syntymäpäivälahjaksi pyytämäni sykemittarin ja olen päässyt jo hyvään vauhtiin sen kanssa. Miten niin pieni laite voikin motivoida niin paljon! Mutta vaikka liikakiloja on muutamia, tavoitteeni ovat kaikkea muuta kuin painon pudottaminen. Haluan voida paremmin fyysisesti ja ehkä sitä kautta jopa henkisesti. Haluan kiinteyttää kroppaani ja jaksaa arjessa paremmin. Haluan tehdä liikunnasta elintavan.

Samalla alan kiinnittää entistä enemmän huomiota syömiseeni. En tälläkään hetkellä syö epäterveellisesti, mutta tunnustan olevani täysi tunnesyöppö. Eli koska olen ollut surullinen ja ahdistunut, olen myös syönyt viime kuukausina (ja vuosina) paljon, right? :D Koska olen jo valmiiksi kasvissyöjä, en hirveitä muutoksia voi tehdä.

Pcos:n takia olen ajatellut vähähiilihydraattista ruokavaliota. Kuten kerroin tässä postauksessa, Pcos pitää varsin hyvin huolen, etten pääse laihtumaan. Jo pitemmän aikaa mua on rassannu se, että kilot vaan hiipii vyötärölle, vaikka olisin syönyt ihan normaalisti. Nyt aion tarttua järeempiin aseisiin. Ennen häitämme noudatin vähähiilarista ruokavalioo, ja sillä taisin saada pari kiloo pois, mikä on multa paljon. Pakko se on myöntää, että leipää tulee mussutettua liikaa nykyään.




Tän kuntokuurin aion tehdä kuitenkin lapsettomuushoitojemme ehdolla. En aio tehdä/muuttaa mitään niin radikaalia, että se vois tehdä damagee hoitoihin. Kuinkakohan paljon uskaltaa laihduttaa, ettei se vaikuta negatiivisesti mahdolliseen raskauden alkamiseen? Painonpudotustahdin aion pitää ainakin todella maltillisena.

Ja koska tää kesä on ja oli suht... no, paska, niin päätin laittaa itseni jo nyt "Ensi kesäksi kuntoon" -kuurille. Vuosi aikaa, tässä ajassa ehkä jopa minä saan muutosta aikaseks tässä pcos:n riivaamassa kropassa!

torstai 6. elokuuta 2015

Chillin'

Onpas viikko mennyt hyvissä fiiliksissä. Sain heti mielenrauhan, kun soitin maanantaina klinikalle. Taas saan todeta eläväni kunnolla silloin, kun olemme hoidoissa. Välikierrot on t-u-s-k-a-a. Eilen söin viimeiset Letro nappulat, joten nyt ei tarvi foolihapon lisäksi syödä mitään hetkeen. Sunnuntaina sain ohjeen tehdä ensimmäisen ovulaatiotestin. Hitto, koska oon niitä tehnytkään viimeks!

Historian havinaa on ollut havaittavissa viime päivinä. Letrozolit on aiheuttanu mulle ihan samoja kuumia aaltoja, kuin Clomifenitkin tarkalleen vuosi sitten. Muistan viime vuonna melkein pyörtyneeni töissä, koska oli tuskakuuma kesä, ja Clomit puskivat kaupan päälle vielä hikiaaltoja :D Enpäs muistanutkaan, kuinka kamalia noi kuumat aallot on! Ihan hetkessä tulee tosi kuuma ja naama on ihan hiessä, mm'mm!

Hieman oon kuitenkin panikoinut sitä, että saadaanko Letroilla ovis aikaseks. Tai no, aika paljonkin. En vaan kestä ajatusta, että taas menisi kierto hukkaan oviksen puuttumisen takia. En kestäisi sitä. Ihan pientä pistelyä oon tuntenut molemmissa munasarjoissa, mutta ei se oo uutta. Tuskin noi mun muurahaispesät on päivääkään kuhisematta :D Hyrrr jotenkin kammoksuttaa tää touhu, tulee niin pahat muistot mieleen viime vuoden Clomikierroista ja insseistä. Mulla on jokainen tällanen "muniksen kasvattelu lääkkeillä" -kierto edennyt aina tosi hitaasti tai ei ollenkaan.. Onko kellään tietoo siitä, että onko väliä, jos munarakkuloita on kasvamassa jopa kaks tai kolme? Haittaako se, vai onko vaan pääasia, että saadaan ovis aikaiseks?

Singahdimme tänään miehen kanssa jälleen mökille. Siellä sielu lepää, en kykene stressaamaan mitään, vaikka yrittäisinkin. Nyt nautin ihanista päivistä ja yritän miettiä mietin innolla maanantaita.




keskiviikko 5. elokuuta 2015

Minä ja PCOS

En ole tainnut täällä paljon tätä ennen valottaa, millaista elämäni on pcos:n kanssa. Ehkä sitä on syytä valottaa, koska onhan se syy myös siihen, miksi kirjoitan tätä blogia.

Nyt kun ajattelen elämääni taaksepäin, on ollut aina ihan ilmiselvää, että olen pcos -tapaus. Munasarjojani ei ole kuitenkaan ultrattu ennen hoitojen aloitusta, joten selvää diagnoosia en nuoruudessani saanut. Nykyään ihmettelen myös sitä, kuinka mulle sanottiin Naistentautin polilla ultran yhteydessä omaavani pco-tyyppiset munasarjat. Sama toistui Naistenklinikan ensikäynnillä. Pco-tyyppinen. Oireeni ovat olleet kuitenkin olleet melkeinpä samanlaiset koko ajan. Vasta Fertinovassa minulle läimäytettiin ennen ensimmäistä punktioo, että ihan selvä pco-tapaus. Note to self: mene vaan yksityiselle :D

Kuukautiseni alkoivat 13-vuotiaana ja 5 vuoden ajan ne tulivat melko säännöllisesti. Kiertoni on aina ollut pitkähkö, n. 30-40 päivää. 19-vuotiaana aloitin Nuvaringit, ja samalla laihdutin 10 kiloa. Nuvaringit toimivat kuin unelma. Kun lopetin ehkäisyn raskautuminen mielessä, kiertoni katosi. Puolen vuoden aikana taisin saada yhdet kuukautiset. Nykyäänkään en siis omaa omaa kiertoa. Se on ehkä suurin kolaus naisellisuudelleni. Muut tuskailevat kuukautistensa kanssa, itse tekisin mitä vaan saadakseni yhdet luomumenkat. Hoidoissa monta yrityskiertoa on mennyt pilallekin, kun ovulaatiota ei olla saatu aikaiseksi. Nyt tälläkin hetkellä saan olla pelko perseessä, että meneekö kuukausi taas hukkaan, koska ovulaatiota ei tapahdu.




Koko ikäni olen ollut hieman pyöreä, olematta kuitenkaan ylipainoinen. Painoa kertyy todella helposti, nykypäivänä ehkä vähän jo liikaakin. Olen yrittänyt laihduttaa moneen otteseen, mutta paino tuntuu pysyvän todella tiukasti vyötäröllä. Siis todella tiukasti, tässä ei auta mikään "käy kolme kertaa viikossa lenkillä" tai "syö vähemmän". Been there, done that. Normaali ihminen laihtuisi näillä syömisilläni silmissä. Paino kertyy nimenomaan vyötäröllä, kunnon kaljamaha sen olla pitää!

Ihoni ei ole koskaan ollut huono, mutta pientä näppyä on ollut aina nähtävissä, tänäkin päivänä. Sen jälkeen, kun lopetin Nuvaringin käyttämisen, alkoi leukaani ilmestyä suurempia finnejä tietyin väliajoin. Finnit ovat syvällä ihon alla ja niiden puristaminen on mahdotonta. Ne ovat todella kivuliaita ja ne voivat jököttää paikallaan parikin kuukautta. Olen myöhemmin tajunnut ne jonkin asteiseksi akneksi, joka on myös pcos:n tyypillinen oire.

Karvankasvu on ollut pahentunut viimeisen kahden vuoden aikana. Nykyään tummia, paksuja karvoja kasvaa ns. normaaleiden paikkojen lisäksi sisäreisissä, ja uusin bongaukseni on yksi partakarva leuassa. Kyllä, you heard me right.

Kaikki yllämainitsemani kestäisin muuten, jos pcos ei olisi aiheuttanut minulle lapsettomuutta. Olen monesti kuullut sanottavan, että pco on yksi helpoimmin hoidettavista lapsettomuuden aiheuttajista. Olen lukenutkin kymmeniä tapauksia, joissa nainen on pamahtanut paksuksi ensimmäisestä Clomikierrosta. No, mulle ei tapahtunut niin. "Ongelma" eli tää pco on saatu monessa kierrossa hoidettua (ts. ollaan saatu ovis aikaiseksi), mutta ei vaan ole tärpännyt. Ja sekös aiheuttaa paniikkia. Oon ihan paniikissa, että onko jossain vielä vikaa pcos:n lisäksi. Tätä tietä ei ole tarkotettu helpoks meille.

maanantai 3. elokuuta 2015

Lopputulos

Päädyin näyttämään eilisen postaukseni miehelleni, koska en ilmeisestikään kykene puhumaan niin suorasti miehelleni tunteistani. Mies herkistyi jo postauksen alkumetreillä ja oli aika sanaton sen lukemisen jälkeenkin. Yritimme keskustella syyllisyyden tunteestani, mutta aika vaikea siihen on löytää mitään kulmaa. Olemme ennenkin päätyneet samaan lopputulokseen, että olemme keskustelleet lapsettomuudestamme niin paljon, että kumpikaan ei jaksa enää jauhaa asiasta. Kuitenkin pälättäisimme samoja asioita aina vaan uudelleen ja uudelleen. Mies kuitenkin sai mieleni rauhoittumaan yhdellä lauseella. Hän sanoi, että enhän voi kantaa syyllisyyttä sellaisesta asiasta, johon olen syytön. En voi kropalleni mitään, en ole päättänyt olevani lapseton, enkä varsinkaan ole valinnut pco:ta itselleni. Mies on muuten edelleenkin niin ihanan positiivinen ja optimistinen. Mitä tekisinkään ilman häntä, hän on kannatteleva voimani <3

Puhuimme myös toivottomuudestani, jonka mies koki vakavana asiana. Meillä on edessämme ensimmäinen pas, mutten voi kuvitellakaan, että se onnistuisi. Koen tilanteen toivottomaksi. En vaan osaa kuvitella sellaista tilannetta, että tikkuun piirtyisi kaksi viivaa, ja että meistä tulisi vanhemmat joku päivä. Kaikki se tuntuu niin kaukaiselta, utopialta. Kai tämä on jonkin asteista itsesuojeluvaistoa, jotta mahdollisesta pettymyksestä selviäisi edes inan paremmin. Mies muistutti moneen kertaan, että meille ei ole annettu viimeistä tuomiota vielä, kaiken pitäisi olla mahdollista. En vaan saa mielestäni sitä faktaa, että aiemmat täydellisesti onnistuneet hoidot eivät ole tuoneet täydellistä lopputulosta. Täytyyhän jossain se vika vielä olla? 

Muutenkin blogiani koskien, päätimme että näytän miehelleni aina postauksen, jos minusta siltä tuntuu. Mies ei muuten käy täällä lukemassa postauksiani. Se sopii molemmille, koska mies edelleen kokee blogitekstini ahdistaviksi.

Juttelimme mieheni kanssa myös siitä, onko aika ok ottaa lapsettomuus puheeksi. Muutaman kerran mieheni on ollut juttutuulella asian suhteen, mutta itselläni on ollut ns. hyvä päivä. Olen tällöin sivuuttanut aiheen ja sanonut, etten halua puhua. Tässä varmasti vaaditaan aika hyvää toistemme tuntemusta, jotta tietää toisen mielialan. Miksi "pilata" toisen fiilis puhumalla lapsettomuudesta? 

Klinikalle soittelin tänään ja sain ajan viikon päähän. Olemme jälleen kehissä.

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Anteeksipyyntö

Viikonloppu meni vaihtelevissa tunnelmissa. Mökin jälkeen pyrähdimme viettämään sukulaislasten kanssa aikaa. Lapset olivat niin ihania, he tulivat viereen ja leikin heidän kanssaan pitkät tovit. Lapsettoman suru ja kateus eivät nostaneet päätään kuin kerran. Työnnellessäni rattaita nieleskelin itkua ja muiden katseen välttäessä pyyhin kyyneleet silmäkulmista. Tunsin niin suurta katkeruutta elämää kohtaan. Miksi minä en saa työntää noissa rattaissa lastamme? Miehelle kerroin tästä episodista myöhemmin, onneksi hänkään ei ollut sitä huomannut.

Vaikka selvisin hyvin lastenhoidosta, tiesin mitä sen jälkeen koittaa. Onhan sama kaava toistunut ennenkin. Katselin pitkään, kun mies leikki lasten kanssa, käsitteli heitä niin rakastavasti ja hellästi. Katselin, kun sukulaislapsi halasi miestäni. Miestäni, josta en kykene tekemään isää. Eilen illalla kun jäimme miehen kanssa kahdestaan, halasin häntä. Mieleni valtasi niin suuri tarve pyytää anteeksi. Pyytää anteeksi aiheuttamaani lapsettomuuttamme. Pyytää anteeksi ajan kulumista ja isoja rahaongelmiamme. Sitä, kun en pysty tekemään miehestäni isää. En kuitenkaan saanut haluamaani sanottua.
Kun tänään pääsimme miehen kanssa kahdestaan autoon, ja ehdin prosessoida viikonloppua mielessäni, suuri itkukohtaus sai minut valtaansa. Romahdin ja nyyhkytin. Pyyhin kyyneleitä ja surin.   Mieheni piti minua kädestä ja lohdutti tulevalla siirrolla. En taaskaan pystynyt sanomaan mitään, hoin vaan mielessäni, kuinka pahoillani olen. Miten voin päästä yli tästä syyllisyydestä? Vaikka moni sanoisi tähän väliin, ettei minun tarvitse potea syyllisyyttä, niin tarviihan minun. Minussahan se syy on. Syy, jonka vuoksi olemme olleet kohta 2,5 vuoden ajan lapsettomia. En sanonut miehelleni pahoitteluja senkään vuoksi, koska tiedän hänen vastauksena. Hän vähättelisi sitä ja sanoisi, että yhdessä tässä ollaan. Siihen toteaisin: "Yhdessä, mutta niin yksin." Jos kykenisin.

Letrozoleja syön nyt toista päivää toistaiseksi oireitta. Huomenna soittelen klinikalle varatakseni ajan ensimmäiseen ultraan.

lauantai 1. elokuuta 2015

Edistystä

Viimeisen kahden kuukauden aikana on tapahtunut aika suuria harppauksia tietyn asian kohdalla. Olen jutellut punktiosta ja hyperstimulaatiosta lähtien äitini kanssa tilanteestamme. Tai se tapahtui oikeastaan vähän pakonkin edessä, koska jouduin selittämään juhannuksen poissaolommamme vanhemmilleni. Myös isäni siis tietää tilanteestamme. Äitini on ollut aika kiinnostunut ivf:stä ja hän yrittääkin kysellä aina väärillä sanoilla ja termeillä, että mitä seuraavaksi tapahtuu :D Hän pitää niin ihmeellisenä sitä, että ivf:llä voi saada lapsen. Sitä se onkin, en mäkään voi ymmärtää, että tällaisella tekniikalla voidaan saada oikea lapsi :o Tai ainakin jotkut saa.

Vaikka olen helpottunut siitä, että vanhempani tietävät tilanteestamme, luo se myös pientä ahdistusta. Olen nimittäin huomannut asian, joka kammottaa minua. Odotukset. Tai pikemminkin oletukset. Uutta autoa etsiessämme isäni on ollut suurena apuna ja yhden auton kohdalla hän sanoi, että tänne mahtuu lastenrattaatkin perään. Oh shit! Lisäksi hän mainitsi siitä toisen auton kohdalla. Tuntuu, ettei isäni ymmärrä, kuinka epävarmaa touhua tämä on. Ikään kuin hän olisi varma, että ivf:llä saamme lapsen. Vaikka tiedän, että hänen ajattelutapansa johtuu vaan siitä, ettei hän tiedä aiheesta mitään, luo se silti minulle taas ulkopuolista painostusta.

Eilen päästiin vihdoin ja viimein kp 1:teen! Olin niin onnessani, kun näin ensimmäiset veriviirut. Onneksi muut eivät taaskaan tienneet iloni aihetta, olisivat pitäneet hulluna. Tänään otinkin aamusta heti Letrozolit ja foolihapon, tällä coctaililla mennään nyt kp 6:een asti. Kovasti jännittää aiheuttaa Letrot haittavaikutuksia, mutta vielä enemmän jännittää, saaadaanko niillä ovulaatio aikaiseksi. Voi pliis, tapahtuispa kaikki hyvin ja päästäis elämämme ensimmäiseen siirtoon!

Testissä Acon ihonhoitotuotteet

*tuotteet saatu blogin kautta



Sain Acolta testiin erilaisia ihonhoitotuotteita. Kasvojenhoitotuotteeksi minulle sopivaksi valikoitui +25 sarjan puhdistusvaahto, kasvovesi, silmänympärysvoide, kuorintavoide sekä yö- ja päivävoide. Tuotteet on tarkoitettu normaali- ja sekaiholle. Tuotteet ovat olleet testissä minulla nyt kuukauden päivät, ja niistä on paljon hyvää sanottavaa.

Puhdistusvaahto on pumppupullossa ja siitä on helppo annostella sopiva määrä. Vaahto jätti raikkaan ja puhtaan lopputuloksen, vaikka aluksi epäilin sen puhdistustehoa. Kasvovettä minun tulee harvemmin käytettyä, ja tämäkin tuote jätti saman lopputuloksen kuin muut aiemmin kokeilemani kasvovedet: hieman tahmean pinnan iholle. Silmänympärysvoiteen koostumus miellytti kovasti ja se pääsee varmasti jatkossakin ihonhoitorepertuaariini.
Yövoide lunastaa sen, mitä lupaakin: rasvaisen, hoitavan yövoiteen. Kesäkäyttöön se oli iholleni liian rasvaista, mutta +25 -sarjan päivävoide oli mukavan kosteuttava, mutta samalla kevyt. Kuorintavoide oli hellä mutta tehokas, ja jätti ihon sileäksi.

+ kauniit ja raikkaat pakkaukset
+ todella riittoisat tuotteet

- tuotteiden tuoksu alkaa ehkä pidemmän päälle etoa
- kasvovoiteet voisivat olla tuubeissa, sormin ottaminen saattaa levittää bakteereita





Lisäksi pääsin testailemaan rajoitetun ajan myynnissä olevaa ACON:n vadelman ja raparperin tuoksuista suihkugeeliä ja vartalovoidetta. Näiden tuotteiden tuoksu on varmasti ne, mistä muistan kesän 2015!

+ vartalovoide imeytyy iholle yhtä nopeasti kuin lupaakin
+ suihkugeeli vaahtosi sopivasti
+ ihana tuoksu