tiistai 26. heinäkuuta 2016

Vuosi sitten

"Karkeasti vuosi sitten makasin tällä samalla sängyllä. Makasin ja sain ensimmäisen ahdistuskohtauksen. Olimme mökillä, ja täälä oli täysin hiljaista. Täydellistä, sanoisi joku. Minullekin oli ennen, nyt hiljaisuudessa kuulin oman tuskani kovana, kovempana kuin ikinä. Pääni sisällä käy täysi huuto, vaikka ympärillä soi hiljaisuus. Vuosi sitten Clomeja oli takana pari kiertoa, eikä raskaus ollut täydellisestä ovulaatiostakaan huolimatta alkanut. Tajusin jo silloin, että tästä matkasta ei tule helppoa. Aloin itkeä hysteerisesti ja yritin välillä haukkoa henkeä. Mies kuorsasi melkoisessa jurrissa vierelläni, mutta hän heräsi itkuuni. Parhaansa mukaan hän rauhoitteli, että kohta olen jo raskaana. Kehoni vavahteli itkun tahdissa, itkin hiljaa mutta syvään. Itkin niin paljon, että sain traumat itkemisestä. En tiennyt, että ihminen voi itkeä noin kovaa, mutta silti täydellisen hiljaa.


Vuosi kulunut tuosta episodista ja sama uusiutui. Makaan mökin sängyllä, enkä pysty estämään sitä. Kyyneleet alkavat tulvia poskia pitkin tyynyliinalle, enkä meinaa saada henkeä. Yritän saada miehen hereille kertoakseni, etten jaksa enää hetkeäkään. Mies ei herää. Vuosi mennyt, mitä on tapahtunut? Pari inssiä ja ivf. Eli ei mitään. Sylini ja sieluni ovat tyhjemmät kuin koskaan aiemmin."

Näin kirjoitti eräs todella hauras ja rikkinäinen ihminen vuosi sitten. Nyt se sama ihminen itkee edelleen samassa mökissä, samalla tavalla hiljaa mutta syvään. Mutta nyt lause jatkuu sanalla mutta.

Mutta itkun päätteeksi suupielet nousevat lempeään hymyyn. Katse kiertää vieressä makaavassa ihmeessä, jonka olemassaoloa jaksan joka päivä ihmetellä. Ihme, se hän on. Mielessä niin suuri kiitollisuus.

Kiitos elämä.

tiistai 10. toukokuuta 2016

Uusi aika

Mitä rakkain ja kaunein tyttömme syntyi eilen epäonnistuneiden käynnistysyritysten  jälkeen keisarinleikkauksella. Kaikki meni hyvin ja kaikki voivat hyvin.

Palaan asiaan, kun tokenen tästä hölmistyksestä, että meistä on tullut kolme <3 Onkohan maailmassa mitään parempaa?

lauantai 7. toukokuuta 2016

Rv 36+1

Yhtenä kappaleena edelleen :)

Eilen sain ballongin 1 aikaan. Sen laittaminen ei sattunut juurikaan, ainoastaan liikkumisen vaikeus järkytti. Reiteen teipattu ballongin katetri tuntui kamalalta, vaikeutti liikkumista ja teki istumisen ja vessassa käymisen mahdottomiksi. Aluksi tuntemuksia ei juurikaan ollut, mutta kun pääsimme miehen kanssa hetkeksi ajelemaan, alkoi hirvittävät alavatsakivut. Kuin todella, todella kovat kuukautiskivut. Käännettiin auton nokka takaisin kohti Naikkaria, koska oloni oli muutenkin huono. Vatsa meni aivan sekaisin, pyörrytti ja oksetti. Sain kuumavesipullon avukseni. Vauvalla oli kaikki kuitenkin koko ajan hyvin. Pikkuhiljaa olo helpotti, koska kivutkin hellittivät.

Illalla mies lähti kotiin ja samoihin aikoihin kivut yltyivät. Sain todeta ensimmäisen kerran elämässäni, että "aaaa, tältäkö supistukset tuntuukin!" Nyt vihdoin tiesin, mitä tarkoittaa supistus :D suppareita alkoi tulla tämän tästä ja ne olivat todella kipeitä. Supistuksen tullessa piti keskittyä hengittämiseen, muuten olisi kuollut :D Alkuillasta saamani Panadol ei auttanut, joten pyysin jotain vahvempaa. Sain Litalginia ja jonkun nukahtamislääkkeen. Samalla ballongin vetoa löysennettiin. Puolisen tuntia niin taju oli kankaalla :D kun yöllä heräsin vessakäynnille, menin aikalailla seiniä pitkin :D

Aamulla olin hieman pettynyt, kun supistuksia ei enää tullut. Pyysin kätilöä kiristämään taas ballonkia, mutta supistukset jäi silti tulematta. Parin tunnin päästä nykäisin katetrin päästä, ja sieltähän se tipahti sittenkin! Seuraavaksi sain Cytotecin suun kautta, ja nyt jäädään odottelemaan seuraavaa siirtoa.

To be continued...

perjantai 6. toukokuuta 2016

Rv 36+0

Pikapäivitys nro 2: meidät lähetettiin eilen kotiin muutaman tunnin jälkeen. Oli kuulemma niin paljon ruuhkaa muissakin sairaaloissa, etteivät mielellään käynnistäneet ketään silloin.

Nyt ollaan täälä taas uudestaan, eikä taida olla enää kotiinpääsyn mahdollisuutta :D Vielä kun saisi tän jännityksen purkaantumaan!

Kiitos kaikille tsempeistä <3

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Rv 35+5

Pikapäivitys: huomenna käynnistetään synnytys. Tämän päivän lapsivesinäytteestä selvisi keuhkojen olevan kypsät ja EPO hieman noussut.

Taidan seota jännityksestä/innostuksesta/pelosta. 

torstai 28. huhtikuuta 2016

Rv 34+6

Terveyhdys blogihiljaisuuden takaa. Hävettää palata kirjoittamaan ilman mitään hyvää syytä, paras niistä huonoista syistä olkoot väsymys. Kaikki on mennyt ihan ookoo ja rauhallisesti raskauden suhteen. Aina tähän päivään asti.

Pari viikkoa sitten olimme Naikkarilla ultrassa, jossa huomattiin vauvan ottaneen melkoisen harppauksen kasvussa. Paino kulki pari raskausviikkoa edellä. Tällöin sovittiin uusi ultra tälle päivälle, ja samalla varoiteltiin, että jos vauva harppoisi edelleen kasvussa, tehtäisiin käynnillä samalla lapsivesipunktio. Lapsivesinäytteestä tutkittaisiin vauvan keuhkojen kypsyyttä ja vauvan ahdinkoa kohdussa. Huolimatta koko raskauden kestäneestä hyvästä hoitotasapainosta verensokereiden suhteen, olisi melko varmasti punktio edessä. Punktio ei tuonut sitten mitenkään hyviä fiiliksiä melkein vuoden takaisesta, hieman eri tyyppisestä punktiosta.

En kuitenkaan osannut jännittää lapsivesipunktiota. Pidin koko ajan takaoven auki myös sille mahdollisuudelle, ettei vauva olisikaan harpannut niin suurta askelta kasvussa. Aamulla otettiin ensin Naikkarilla hetkinen käyrää, minkä jälkeen hyppäsin (lue: pungersin ähistään itseni) ultrattavaksi. No, olihan vauva taas kasvanut ja hurjaa vauhtia olikin kasvanut. Tällä hetkellä vauvamme paino oli jo karmaisevat 3,2 kiloa. Kyyneleet silmäkulmissa mietin, miksi tällaista paskaa vielä kestää kaiken muun jälkeen. Muut menevät jo synnyttämään tuon kokoista vauvaa.

Lapsivesipunktio aloitettiin samantien. Alkuvalmistelut olivat melkoisen juhlavat, putsattiin ja aseteltiin suojia. Jännitin niin kovasti, että alkoi tehdä huonoa. Vasemmalta puolelta ylhäältä löytyi pieni lapsivesilammikko, johon neula sujautettiin. Se sattui yllättävän paljon, mutta samalla huokaisin mielessäni, että muutama sekunti ja kaikki on ohi. Kunnes näin ironia hiipivän selän takaa makeasti nauraen. Vauva punkesi itsensä välittömästi kohtaan, jossa neula oli. Neula vedettiin äkkiä pois, ja lääkäri huikkasi että pitää pistää toinen kerta. Hikikarpalot vierivät otsallani. Olo ei helpottunut lainkaan, kun lääkäri löysi "hyvän" lammikon keskeltä vatsaani. Tämähän tarkoitti neulan pistämistä istukan läpi. Meinasin pyörtyä, vaikka makuulla olinkin. Valtava paniikkikohtaus sai minut valtaani, teki mieli juosta ulos huoneesta. Onneksi uuden pistoskohdan putsaaminen kesti sen verran, että sain itseni rauhoitettua. Toinen pistokerta ei sattunut yhtä paljon kuin ensimmäinen, ja lapsivesinäyte saatiin otettua. Suuri ahdistus tippui harteiltani, kunnes.. Sieltä se ironia taas tuli nauraen. Lääkäri selitti, että soittaa näytteen tuloksista vielä tänään. Jos ja kun keuhkot eivät olisi vielä kypsät, olisi uusi lapsivesinäyte ensi viikolla edessä. Jouduin nieleskelemään kyyneliä nyökkäillessäni. Vielä oli edessä tunnin verran käyrän ottamista, mutta sitä ennen saimme istua hetken miehen kanssa. Murruin kyyneliin.

Kuvittelin näytteen ottamisen olevan piece of cake, mutta se oli jotain pahempaa. Se oli fyysisesti sitä mitä odotinkin, mutta henkisesti tuhannesti pahempi. Se oli isku vasten kasvoja, se oli tähän astisesta raskaustaipaleesta konkreettisin epäonnistu minen. Kotiin pääsemisestä asti olen ollut itkuinen. Monesti kuulee vauvan olevan turvassa äidin kohdussa, kohtu on maailman turvallisin paikka. Itse en malta odottaa hetkeä, kun vauvani pääsee pois kohdustani. Tuntuu, että tuhoan hänen kehityksensä, vaikka teenkin kaiken voitavani. Olen vauvani kasvun suurin sabotoija. Ajatus siitä, etten saa synnyttää vauvaani hänen suuruuden vuoksi, tai se, että hän joutuu viettämään aikaa tehohoidossa epäkypsien keuhkojen vuoksi.. Se tappaa.










torstai 31. maaliskuuta 2016

Rv 30+6

Täällä kirjoittelee hormonihöyryinen tuleva mamma. Tämän päivän oon painellut kotona ympäri kämppää, järkkäillen asuntoon tilaa vauvalle. Oon pessyt vauvan pyykkiä, järjestellyt kaappeja ja raivannut tilaa tulevalle asukkaalle. Ennen tätä oon vaan tuskaillut, että kaikki tämä pitäisi vielä tehdä, mutta tiistain ultran jälkeen iski konkretia. Vauvahan on täälä laittoman aikaisin.

Tiistaina meillä oli siis taas ultra Naikkarilla. Diabetekseni vuoksi vauvan koko jännitti, varsinkin kun vatsakin tuntuu ottaneen kasvuspurtin. Murunen oli kuitenkin hyvän kokoinen, 1560 grammaa. Muutenkin kaikki näytti niin hyvältä, kun vaan vielä näyttää voi. Lääkäri kuitenkin totesi sivulauseessa, että synnytyshän käynnistetään sairauteni vuoksi viimeistään viikolla 38. Nyökyttelin vaan tyytyväisenä, mutta matkalla kotiin tajusin asian. Siihen on kuutisen viikkoa aikaa. Se on aivan naurettavan lyhyt aika! Neljä viikkoa siitä yritän olla vielä töissäkin! Voi a-p-u-a.

Vauva-kultani on alkanut hikotella. Viime lauantaina tajusin ensimmäisen kerran ihanat nytkähtelyt mahassani, ja tämän jälkeen vauva on alkanut nikotella pari kertaa päivässä. Olen lukenut, että muut mammat kokevat hikottelun ärsyttävänä, mutta itse rakastan sitä - ainakin vielä. En voi olla huvittumatta ajatuksesta, että pikkuisella on oikeasti hikka <3 Kuinka malttamattomana täälä odottelemmekaan vauvaamme, ihan uskomatonta että pian meitä on kolme <3

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Rv 29+5

Hurjissa viikoissa mennään, en voi uskoa tätä todeksi! 30. raskausviikko on kohta jo lopuillaan. Maha on ottanut viimeisen parin viikon aikana hurjan kasvuspurtin, pelottaa ajatella, miltä näytän kuukauden päästä :D Muuten kaikki on mennyt suht hyvin, mitä nyt närästää niin että itkettää ja alaselkä vaivaa. Tiistaina olisikin taas ultran vuoro, minkäköhän näköinen ja kokoinen vauveli siellä mahtaa nyt olla :') <3 Sukupuolellekin olisi kiva saada vielä varmistus.

Blogin suhteen olen pyöritellyt viime aikoina monenlaisia ajatuksia. Ensin ajattelin kirjoittamisen lopettamista täysin, mutta sitten tulin toisiin ajatuksiin. Olen miettinyt pienimuotoisia uudistuksia, johon kuuluisi myös blogin nimen muuttaminen ja samalla siis uuden blogin perustaminen. Olemassaolematon kun tuntuu olevan pian varsin olemassaoleva <3

Pari kuukautta, ja meidän kanssa asuu täälä pieni vauva.. Ajatus on niin herkistävä, mutta samalla pelottava. Edelleen saan nipistellä itseäni, että tajuaisin tämän olevan totta, eikä ainoastaan maailman ihaninta unta <3

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Rv 26+5

Nolottaa palata näin pitkän hiljaisuuden jälkeen ja vielä ilman hyvää syytä. Aikaa olisi ollut, en vaan ole saanut aikaiseksi. Viimeisen viikon olen ollut sairaslomalla, kova flunssa sai otteen meistä. Vatsa senkun kasvaa kasvamistaan, välillä tuntuu että repeän liitoksistani :D Raskausarpia ei ole onneksi vieläkään ilmaantunut.

Suurin tapahtuma sitten viime postauksen on lastenvaunujen hankkiminen. Löysimme hyvän tarjouksen Brion yhdistelmävaunuista, joten laitoimme ne tilaukseen. Tuolla nurkassa ne nyt tönöttävät, aina ohi kulkiessani jään hölmistyneenä tuijottamaan niitä: miten tänne tuollaiset on päätyneet? :D Kovasti tekisi mieli mennä kruisailemaan ulos vaunujen kanssa, mutta ehkä vielä ei ole sen aika :D

Toinen yhtä suuri tapahtuma viime viikolta on äitiyspakkaus, vihdoin se saapui! <3 Jo pelkän laatikon katseleminen sai kyyneleet valumaan pitkin poskia :') Niin kauan haaveilin tuosta pakkauksesta, ja siinä se nyt on <3 Täynnä mitä ihanimpia vaatteita pienelle. Tätä on käynyt hypistelemässä jo toinen tulevista mummuistakin :D

Viime viikolla meillä oli myös ylimääräinen ultra. Vauvalla oli kaikki hyvin ja hän painoi jo hieman yli 800 grammaa. Näimme muutaman armollisen sekunnin kasvojen sivuprofiilia, ja noiden sekuntien ajan pikkuinen toi myös toisen kätensä kasvojensa viereen <3 Siinä meinasi tältä mammalta taas tirahtaa muutama onnenkyynel :') Pikkuisemme näytteli myös varsin edustuskelpoista, sillä  automatkalla sairaalaan aloin tuntea potkut rintojen alapuolelle eli hän oli pää alaspäin, mitä hän oli siis vielä ultrankin aikana. Näin hän ei siis ikinä yleensä ole, vaan saan potkuja aina virtsarakkoon ja peräsuoleen päin :D Hyvin näytelty, pikkuinen!

perjantai 19. helmikuuta 2016

Rv 25+0

Uutta raskausviikkoa pukkaa <3 Miten sitä jaksaakin olla aina yhtä innoissaan uudesta raskausviikosta :D Päässämme pyörii mitä villeimmät ajatusleikit siitä, minkä näköinen tyllerö sieltä on syntymässä. Olemme niin kovin innoissamme vauvasta, eikä kumpikaan malttaisi odottaa toukokuuta ;)

Sain eilen postissa Kelan päätöksen äitiyspakkauksesta, siinä sanottiin pakkauksen saapuvan 2 viikon kuluessa, IIKS! Nyt pitäisi malttaa enää hetki, ennenkuin pääsee tutkimaan rakkauspakkauksen sisältöä <3 Ensiksi aiomme tutkia pakkauksen miehen kanssa kaksin, mutta tiedän jo nyt, että sen jälkeen sen haluavat hypistellä läpi myös tulevat mummut :D Varsinkin oman äidin intoilu tästä raskaudesta on liikuttavaa seurattavaa :')

Tänään sain käsiini myös jotain muuta raskaushormonien aiheuttamaa. Tilasin nimittäin viikko sitten Bolakorun, ja tänään se vihdoin tuli postissa <3 Rakastan tätä korua, se on kauniimpi, mitä osasin kuvitellakaan. Lisäksi se on ihana muisto tästä raskausajasta, ja toivon, että vauvakin tottuu sen kilinään sekä kohdussa että synnyttyään <3 Bolan aiheuttama helinä oli todella erilainen (eikä ehkä hyvällä sanottuna) mutta äkkiä siihen tottui. Ajatus siitä, että oma tyttäreni voi pitää tätä bolaa odottaessaan omaa esikoistaan, on verraton <3





keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Rv 24+5

25. raskausviikon viimeiset päivät jo menossa, voi pyhä sylvi! Viime päivinä oon jo kokenut pientä paniikkia siitä, että mikään ei ole vielä valmiina. En ole uskaltanut edelleenkään ostaa juurikaan vaatteita, enkä mitään muutakaan suurempaa. Kohta pitäisi alkaa toimia vauhdilla. Rattaat, hoitopöytä... öö? :D Totta puhuakseni, en edes tiedä, mitä tärkeitä hankintoja pitäisi tehdä. Tuntuu, että ollaan miehen kanssa ihan pihalla. Tuskin ollaan ainoat esikoisen odottajat? :D Onneksi lähipiirissä on lapsellisia tuttuja, joilta kysyä apua. Vinkatkaa toki tekin paremmin tietävät esim. rattaiden valintaa helpottavaa/tarpeellista tietoa! Mikä on hyvä merkki ja malli?

Pienen potkut voi nähdä jo mahalla. Aina kun hän päättää jysäyttää potkun mahaani, voi vatsapeitteiden nähdä värähtävän <3 Vauva alkaa olla jo melkoisen voimakas tapaus, potkut on todella napakoita ja voimakkaita. Välillä sitä yllättää itsensä tuijottamasta värähtelevää vatsaansa hymy suupielillä <3 Toki samalla panikoin mietin, kuinka tomera tyttönen sieltä onkaan tulossa, jos potkut ovat nyt jo tällaisia :') Töissä saa pelätä asiakkaiden läsnäollessa voimakasta potkua, niiden aikana silmät tuppaavat levähtää lautasen kokoisiksi :D

Ensi viikolla päästään taas ihailemaan pikkuisen touhuja ultraan. En malta odottaa, voi kun saisimme nähdä hänen kasvoistaan sivuprofiilin tällä kertaa.. Rakenneultran lääkäri oli niin tiukan oloinen tyyppi, että hän tasan tarkkaan tutki ne tarpeelliset ruumiinosat, eikä edes yrittänyt saada pienestä hyvää kuvaa. No, tärkeintä että kaikki on hyvin, I know :)

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Rv 23+5

Eilen oli lääkärin soittoaika tätä ihottumaani koskien. Puhelu oli yhtä tyhjän kanssa, päätettiin että seurailen tilannetta edelleen ja voin kokeilla vielä toista antihistamiinia halutessani. Tilanne ihon kutinan kanssa on ehkä hieman helpottanut, mutta ajattelin vielä viikonlopun aikana hakea toisen lääkkeen testiin.

Eilen töiden lomassa aloin kiinnittää huomiota vauvan liikkeiseen - tai oikeastaan niiden vähyyteen. Koko työpäivän aikana tunsin ainoastaan muutaman hassun, pienen liikkeen. Kotona jatkoin tutkailua, koska ajattelin töiden vievän kuitenkin sen verran huomiotani, etten pystyisi jokaista liikettä observoida. Söin ja join sokeripitoista juomaa - ei mitään. Ihan kuin vauva ei olisi lainkaan reagoinut. Makasin selälläni, kyljelläni, joka asennossa ja tökin mahaani - ei mitään. Illalla en saanut huolta mielestäni, oliko vauvalla kaikki hyvin? Ennen nukkumaan menoa oli pakko turvautua doppleriin, jolla jumputus heti onneksi löytyi <3 Tällä tiedolla uskalsin mennä nukkumaan. Kullannuppuni on ollut öisin aina aktiivisempi, joten aina kun yöllä havahduin unesta, yritin kuulostella liikkeitä - ei mitään.

Tänä aamuna soitin hampaiden kiristelyn jälkeen neuvolaan. Pelkkä ajatuskin sinne soittamisesta edelleen etoo, koska tiedän sen olevan yhtä tyhjän kanssa. No mutta, niinhän se olikin! Odotin takaisinsoittoa 1,5 tuntia ja kerroin tilanteeni ynseällä terveydenhoitajalle, jota tuntui kiinnostavan asiani kuin kilo p****a. Sanoin löytäneeni dopplerilla sydänäänet, johon terkkari totesi kyllästyneenä, että no sittenhän kaikki on hyvin. Seurasi pieni hiljaisuus, jonka aikana tuijotin kyyneleet silmissä ulos ikkunasta suu ammollaan. Aloin olla pelosta ja paniikista herkistyneessä tunnetilassa, ja vielä tämä "lämmin" vastaanotto päälle. Eli nyt kaikki kanssasisaret: jos sydänäänet kuuluu, niin vauvalla on kaikki hyvin! Muistakaa tämä, viis siitä vaikka vauva ei potkisi. Lopettelin puhelua, ja terkkari heltesi sen verran vielä loppuun, että kehoitti soitella huomenna uudelleen, jos liikkeitä ei edelleenkään tunnu.




Tänään olen tuntenut liikkeitä enemmän. Onneksi vietän vapaapäivää, joten olen keskittynyt syömään hyvin ja taisin väliajoin ja koittanut muutenkin saada itseni rentoutumaan. Aina sitä vaan jaksaa ihmetellä, kuinka kiintynyt olenkaan tuohon pieneen ihmeeseen mahassani <3 Hän on nyt jo niin rakas ja tärkeä, hänen vuokseen tekisin mitä vain. Nyt aion nauttia jokaisesta pienestä liikkeestä, jonka mahassani vain tunnen.



lauantai 6. helmikuuta 2016

Rv 23+1

Viimeisen parin viikon ajan olen taistellut inhottavan, kutisevan ongelman kanssa. Aluksi huomasin, että ihoani kutittaa kaikkialta, siis ihan kaikkialta. Parin päivän kuluttua raapimiini kohtiin alkoi nousta pieniä näppylöitä. Nyt näppylöitä on noussut kaikkialle. Aluksi kutina oli pahinta iltaisin ja suihkun jälkeen, mutta nyt iho kutiaa 24/7.

Viime viikolla soitin neuvolaan kysyäkseni apua. Neuvottiin varailemaan terveyskeskuksesta aikaa. Samalla määrättiin sappi- ja maksa-arvojen katsomiseksi verikokeet, jotta mahdollinen hepatoosi saataisiin poissuljettua. Hepatoosista ei verikokeiden mukaan ollutkaan kyse, olisihan se ollut raskausviikkoihinkin nähden liian aikaista. Lääkärin vastaanotolla kävin tällä viikolla, mutta mitään varmaa diagnoosia en saanut. Lääkäri määräsi antihistamiineja, joiden syömisen aloitin keskiviikkona. Jo samana iltana huomasin saavani rytmihäiriöitä. Eilen pari tuntia lääkkeen ottamisen jälkeen sama toistui - mutta paljon voimakkaampana. Rytmihäiriöitä tuli monta peräkkäin ja tuntui, että sydän irtoaa rintakehästä. Lisäksi en ole huomannut lääkkeen auttavan mitenkään ihon kutinaan.

Ihon kutina on vetänyt mieleni matalaksi. Se on todella häiritsevää, ja lisäksi iho alkaa olla raapimisesta niin rikki, että raapiminen on todella kivuliasta. Eilen kävin jälleen parissa uudessa verikokeessa, joiden tulokset kuulen maanantaina lääkärin soittoajassa. Sitä odotellessa ei auta kuin rasvailla ihoa ahkerasti, tuota määrättyä antihistamiinia en uskalla enää syödä rytmihäiriöiden vuoksi.

Onko kellään kokemusta tällaisesta iho-ongelmasta raskauden aikana? Apua todella tarvittaisiin :)

perjantai 5. helmikuuta 2016

Rv 23+0

Eilen oli kolmannen neuvolan vuoro. Eipä siellä mitään uutta tapahtunut; painoa, verenpainetta ja hemoglobiinia. Lisäksi otettiin ensimmäinen sf-mitta, joka oli 19cm. Tämä meni kuulemma just eikä melkein keskikäyrillä ;) Sydänääniä päästiin kuuntelemaan, vaikka vauvalla olikin juuri sillä hetkellä pieni jumppatuokio menossa <3 Tietyt kuulemamme äänet olivat kuulemma vauvan viuhtomista käsillään :') Kyllä siinä meinasi mammalta päästä itku!

Pikkuinen potkii ja myllertää mahassa, ja tunnen liikkeitä jokainen päivä <3 Mies ei ole vielä päässyt tuntemaan ihania pienia muksahduksia. Harmiteltuani asiaa neuvolassa, terkkari lohdutti kertomalla, että vauva yleensä rauhoittuu, kun mahalle tulee vieras käsi. Hän kuulemma erottaa, koska kyseessä on äidin käsi ja koska isän käsi. Aww, nyt ei enää haittaa, ettei mies liikkeitä vielä tunnekaan :) 

Perhevalmennuksesta oli lyhyesti puhetta, mutta jouduin heti alkuun kertomaan, että näihin osallistuminen on meille mahdotonta miehen töiden vuoksi. Saimme myös sen tärkeimmäin: raskaustodistuksen äitiyspakkauksen hakemista varten. Eilen illalla laitoimme sen vetämään, nyt vaan  koitetaan odotella sen saapumista ;)

perjantai 29. tammikuuta 2016

Rv 22+0

Uusi viikko, huonompi mieli. Nähtiin pitkästä aikaa sukulaisia ja tietenkin puhe jossain vaiheessa kääntyi raskauteen. "Näytä maha!" 
Yritin kierrellä ja kaarrella, kun toiset tuijottivat mahanseutuani. 
"Eihän sulla mitään mahaa vielä oo!" Miten paha mieli tästäkin lauseesta tuli. Seuraava oli vielä pahempi:  
"Ootko nyt ihan varma että oot raskaana?!" Tämän hyvän vitsin perään naurua parista suusta. 

Poistuin hetken päästä takavasemmalle.  Mutta eipä siinä, kyllähän tämä asia itseänikin rassaa ja huolestuttaa. Mies tuntee halatessamme kovan mahanpalluran, mutta eipä se sitten muille vieläkään näy. Kuinka paljon kärsinkään tästä oireettomuudesta, liikkeiden myöhäisestä tuntemisesta ja mahan olemattomuudesta. 

Niin, olenko tosiaan edes raskaana?

perjantai 22. tammikuuta 2016

Rv 21+2

Taas on viikot vilisseet silmissä, uskomatonta kuinka nopeasti aika menee! Kulunut viikko meni yhdessä hujauksessa töiden merkeissä, kotona ehdin käydä nukkumassa. Aiemmin vaivannut alaselkäkipu on hellittänyt, ja pystyn työskentelemään täysin voimin. 

Raskauden suhteen ei kuulu mitään uutta. Mitä nyt parina päivänä on tuntunut  muutamia harjoitussupistuksia, mutta ei mitään huolestuttavaa. Maha on alkanut   pömpöttää pienesti. Työhousut ei mahdu enää kiinni, joten hätäratkaisuna on toiminut kumilenkkiviritelmä :D Rinnoista on tihkunut jo melkein kuukauden ajan kirkasta nestettä, jonka olen tulkinnut esimaidoksi. 

Liikkeitä olen tuntenut todella harvakseltaan. Tosin nyt, kun on viikonloppuna ollut aikaa, oon kuulostellut vauvan möyrintää entistä enemmän. Ja voi, kuinka selkeitä pieniä potkuja ja mylvintää olenkaan tuntenut! <3 Sain pari pientä tömähdystä myös omaan käteeni, vielä kun mieskin pääsisi kokemaan tämän ihmeen :') Olen jo nyt niin kiintynyt ja rakastunut tähän pieneen tyttöön, olen tämän tästä itkenyt onnesta. Olen niin onnellinen, enkä malta odottaa että näkisimme jo vauvamme <3

Vielä 1,5 viikon verran seuraavaan neuvolaan, kyllä sitäkin kunmasti odottaa! En voi uskoa, että sitten päästään hakemaan äitiyspakkausta! <3



torstai 14. tammikuuta 2016

Rv 19+6

Tämän raskausviikon viimeinen päivä. Muuten se ei olisi merkittävää, jos kyseessä ei olisi juuri tämä viikko: huomenna on raskauden puoliväli saavutettu. Huh huh. Kuka olisi uskonut, että päästään näin pitkälle? En minä ainakaan. Päivääkään en vaihtaisi pois. Olen rakastanut jokaista päivää, jonka oon saanut olla raskaana. Näitä päiviä on toivottavasti samanmoinen määrä tulossa ;) 20. raskausviikon alkaminen tarkoittaa samalla myös 5 kuukauden täyttymistä. Jälleen kerran: huh huh!

En tiedä tarkalleen mitä tiistaisessa ultrassa tapahtui. Mutta jotain maagista sen täytyi olla, koska siitä lähtien olen tuntenut harvakseltaan liikkeitä. Ihan kuin mieli olisi blokannut aiemmin tuntemani liikkeet, koska en halunnut uskoa niihin. Pelkäsin niin kovasti, että vauvalla ei olisi kaikki hyvin. Tai sitten uskoa loi ultrassa kokemani muljahdus, jonka pystyin samaan aikaan todistamaan katselemalla ruutua. Tämäkö tunne liikkeet onkin ollut koko tämän ajan?! Nyt olen tuntenut muutamia yksittäisiä kumahduksia (potkuja?) ja muljahtelua. Ne vievät ajatukset samantien kohdun tienoille ja ulkopuolinen maailma katoaa. Hymy nousee huulille, vauvaniko siellä liikahti <3

Huomenna alkaa 20. raskausviikko ja tämä kirjoitus on blogin 200. kirjoitus. En olisi ikinä uskonut kirjoittavani 200. kirjoitusta onnellisesta raskaana. Voiko elämä tosiaan olla näin ihanaa? <3

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Rv 19+5

Olen vieläkin shokissa eilisestä. Näimme pienen vauvamme ultrassa, jossa kaikki oli hyvin. Ajattelin, ettei ole edes mahdollista, että kaikki olisi hyvin. Mutta niin vaan oli.

Lisäksi kuultiin loppuelämäämme mullistava tieto: meille olisi mitä luultavimmin tulossa pieni tyttö. Meille, tyttö. Pieni vauva, joka mahassani sätkii, on tyttö. Pienen vauvamme, tyttömme, ajatteleminen saa tunteet pintaan. Meidän esikoinen tulisi olemaan tyttö, perheemme koostuisi minusta, miehestäni ja tytöstämme. Se viimeinenkin palanen loksahti kohdalleen: juuri häntä olemme perheeseemme odottaneet. Ensimmäinen lapsemme ei voisi ollakaan kukaan muu kuin Hän.

Eilen soiteltiin kaikki läheisimmät perheenjäsenet läpi ja kerrottiin ilouutiset. Vastaanotto oli jälleen mitä ihanin: kaikki odottavat pientä tyttövauvaamme niin kovasti. Mutta vielä on paljon pelättävää. Paljon mitä voi tapahtua.

Seuraava ultra varattiin 6 viikon päähän. Löysä seuranta siis jatkuu edelleen :D Sitä ennen, helmikuun alussa, päästään neuvolaan. Siellä pitäisi kaiken järjen mukaan jutskailla Kela-asioista, ja saada raskaustodistus, jolla hakea äitiyspakkausta. Voi, kuinka paljon kyseistä pakkausta odotankaan.. Niitä kaikkia ihania, pieniä vaatteita :') Tämä mamma tuntuu olevan nyt vähän liian herkillä, mutta olkoot! Rakastan tätä fiilistä, rakastan tätä hetkeä <3

tiistai 12. tammikuuta 2016

Rv 19+4 rakenneultra

Näillä eväillä lähdettiin tänään kohti rakenneultraa:
Maha ei ole kasvanut vieläkään.
Potkuja en tunne, koska ainakin nt-ultran aikaan istukka sijaitsi etuseinämässä.
Oireita ei ole.

Viime yönä tuli nukuttua muutama tunti. Kehittelin mielessäni kauhuskenaarioita siitä, kuinka ultrassa paljastuisikin jotain kamalaa. Kamala oli ajokelikin aamulla, onneksi lähdettiin hyvissä ajoissa, ja kuin ihmeen kaupalla saatiin auto Naikkarin pihaan. Ajat oli varttin verran myöhässä. Sydän hakkasi niin, että luulin pyörtyväni. Vastaanotolla oli vastassa lääkärin lisäksi sairaanhoitaja ja opiskelija. Pikemmittä puheitta (lääkäri varmaan huomasi paniikkini) aloitettiin ultraaminen. Ruudulle lävähti heti vauvamme <3 Lääkäri oli todella niukkasanainen, mutta onneksi hän aina sanoi yhden alueen ultrattuaan, että tämä on ok. Vauvamme oli kovin niukkaliikkeinen sillä hetkellä, muutaman kerran hän heilautti käsiään ja jalkojaan. Vauvan pää oli napani kohdalla, ja kun lääkäri painoi ultralaitteella vauvan pään kohdalta, vauva käänsi päänsä eri suuntaan ja itse tunsin samalla muljahduksen <3 Ensimmäinen varma liike, jonka tunsin <3 Istukka oli vahvasti edelleen etuseinämässä. Vauvan koko vastasi rv 19+1 eli ihan passeli :) Kaikki muutkin "osiot" saatiin ultrattua ja kaikki vaikutti normaalilta :')

Sukupuolesta sanoin heti ennen ultrausta, että sen saa kertoa, jos se sieltä vilahtaa. Lääkäri ei sanonut mitään ultrauksen aikana, joten lopuksi kysyin asiaa uudelleen.

"Tytöltä vaikutti."

<3

perjantai 1. tammikuuta 2016

Rv 18+2

Tervetuloa vuosi 2016 minunkin puolestani!

Vuosi 2016 vastaanotettiin rauhallisissa tunnelmissa. Vuoden vaihtuessa katselin raketteja miehen kainalossa ja syleilin (edelleenkin olematonta) vatsaani. Mieli oli täynnä onnea ja syvää kiitollisuutta. Saimme vastaanottaa uuden vuoden Pikkuisen kanssa. Vuoden 2016, jolloin rakkaimmista rakkain lapsemme toivottavasti syntyy <3

Raskausviikot senkun vierivät, ja enää hieman yli viikko rakenneultraan. Voi kuinka sitä jännitetäänkään.. Kunpa kaikki olisi hyvin <3

Tarkempien kuulumisten kanssa palaan asiaan heti, kun löydän sopivan raon siihen ;)