maanantai 30. marraskuuta 2015

Rv 13+3

Tänään sain käsiini lopullisen riskiluvun. Kotiin lähetetyssä kirjeessä ei muuta lukenut, kun että suurentunutta riskiä ei ole, eikä ole tarvetta jatkotutkimuksille. Fiksuna tyttönä seilailin kanta.fi -sivustolle, josta riskiluku löytyikin numeroina. Listassa komeili 1:12741. Haukoin henkeä, kun valtava helpotuksen aalto valtasi kropan. Olen niin onnellinen. 

Tunteet on tänään muutenkin pinnassa, varsinkin negatiiviset tunteet. Kaikki pienikin saa harmituksen ja itkun aikaiseksi. Mahakipuja on edelleen, mutta selvästä vähemmän mitä eilen. Luulenpa että loppuviikolla on aika käydä ostamassa ensimmäiset äitiyshousut, koska vyötärö tuntuu painavan masua ikävästi :)

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Rv 13+2

Eilen illalla alkoi inhottava ja kivulias pistely ja nipistely alavatsalla. Levossa se rauhottui, liikkeellä lisääntyi. Välillä nipistely saattoi pysyä tunnin poissa, sitten se taas palasi. Viime yönäkin heräsin tähän nipistelyyn. Se on todella pelottavaa, paikat on aika hellänä pistelyn jälkeen. Tänäänkin sain muutamat nipistelykohtaukset.  Mahdanko uskaltaa huomenna töihin..? Juuri kun seksin aiheuttama tiputtelu loppui, sain tällaisen riesakseni. Toivottavasti eivät liity toisiinsa. 

En osaa paikantaa kivun tarkkaa paikkaa. Välillä se tuntui olevan kohdunsuulla, mutta toisaalta se ei ole sielläpäinkään. Se on jotenkin syvemmällä. Välillä tuntuu, että se on yhdessä kohdassa, välillä monessa. Todella selkeää ;)

Kulutan aikaa vieraalla paikkakunnalla ostoskeskuksessa miehen ollessa töissä. Istun kahvilassa ja valitsin paikan lasten leikkipaikan vierestä. Tahallaan ja vahingossa, kummin vaan, mutta en ole enää ahdistunut. Ja se herkistää. Ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen elän vaihetta, jossa ei tarvitse ahdistua ympärillä vallitsevasta elämästä. Pystyn katselemaan pienten lasten leikkimistä itkemättä. 

Olemme puhuneet miehen kanssa paljon, koska kerromme läheisille vauvauutiset. Tämän hetkinen ajatus on odottaa lopullinen riskiluku, minkä jälkeen voisimme kertoa. Olen kehitellyt ihan hurjat pelot siitä, että veriseula hälyttää. Siksi se on ensimmäinen etappi saada pois alta, ja toivottavasti kaikki on niin hyvin kuin mahdollista. Samalla vaikka haluaisin huutaa koko maailmalle olevani raskaana, pelkään kertomista. Mitä jos kuitenkin tapahtuu vielä jotain? 
Sen verran syvät arvet lapsettomuus on jättänyt, että ei tää raskausaika mikään nautinto kyllä ole. Vaikka kuinka haluaisin nauttia jokaisesta päivästä. Ennen raskautumistani vannoin, että kerron vauvauutiset vasta silloin kun kaikki on ilmiselvää ja maha pullottaa. Noh, eipä tiennyt tyttö mitä kaikkia tunteita raskaus herättäisi. Ja kuinka helppo silloin oli huudella "että sitten tekisin näin enkä todellakaan tekisi näin". Raskaus on herättänyt sellaisen ylpeyden tunteen kehostani, että siitä haluaisi huudella kaikille. Tällaista on olla ylpeä kehostaan monen vuoden jälkeen <3



perjantai 27. marraskuuta 2015

Rv 13+0 raskaus ja seksi

Oma tyhmyys ärsyttää. Tai ei, se raivostuttaa. Eilen harrastettiin seksiä miehen kanssa pitkästä aikaa. Myönnän, että ollaan pysytty kaukana toisistamme, koska seksin jälkeinen verenvuoto pelottaa. Oikeastaan rv 6:n verenvuoto sai meidät niin pois tolaltamme, että sen jälkeen seksi ei ole käynyt mielessäkään. No mutta, nt-ultran jälkeen kuitenkin päätettiin rauhallisin mielin koittaa seksiä. Ja nyt jälkeenpäin se ketuttaa, koska heti seksin jälkeen huomasin veristä vuotoa. Tai oikeastaan verensekaista vuotoa. Mieleni oli niin paha tämän insidenssin jälkeen. Vielä tänään eli seuraavanakin päivänä on tullut rusehtavaa hentoa vuotoa.

Paniikissa kaivoin heti dopplerin esiin kuunnellakseni kultanupun jyskytystä. Siellä hän edelleen jyskytti. Maailman kaunein ääni <3 Sykkeestä huolimatta mieleni on ollut pari päivää maassa. En voi ymmärtää omaa tyhmyyttäni, ikään kuin pilasin nyt vallan ultran aikaansaaman helpotuksen. Ultran jälkeen olimme niin onnellisia, nyt mielen perukoilla pyörii sama huoli kuin ennen ultraa. 

Vaikka tiedän kyllä, että seksillä ei keskenmenoa voi saada aikaiseksi, ei tällainen ylimääräisen stressin aiheuttaminen kovin järkevää ole. Tästä lähtien pysyn visusti erossa miehestäni.

Ps. Ainiin jos joku ihmettelee pomppausta raskausviikoissa, nt-ultrassa ne muuttuivat siis rv 12+3 -> 12+5 eli kahdella päivällä eteenpäin. En taaskaan valita :)

torstai 26. marraskuuta 2015

Rv 12+5 nt-ultra

Tässä postaus eilisestä nt-ultrakäynnistä.

Parin unettoman yön ja levottoman päivän jälkeen oli nt-ultran aika. Sykettä kuuntelin aamulla ennen klinikalle lähtöä, joten tiesin odottaa elämää mahassani. Se oli kuitenkin ainut asia, jonka tiesin. Niskaturvotusta stressasin eniten, samoin mies. Ennen lääkärin aikaa saimme todistaa ihmeellisten sattumien ja mukavien ihmisten olemassaoloa. Kuin ihmeen kaupalla saimme auton Naistenklinikan lähelle parkkiin. Mies oli lähdössä lippuautomaatille, kun ikkunaan koputettiin. Mies avasi ikkunan, ja ystävällinen mies tarjosi lipuketta, jossa olisi kaksi tuntia aikaa, valmiiksi maksettuna. Ele herkisti meitä molempia kovasti :)

Hortoiltuamme hetken Naistenklinikan aulassa saimme ilmottauduttua ja suunnattua Äitiyspolille. Kuinka outoa olikaan mennä eri kerrokseen kuin missä Hormonipoli sijaitsee.. Kaikki muistot ja turhautumiset tulvivat mieleen, kun katselin pitkää käytävää, jota monesti tallustelin innostuneena tai murtuneena.

Ennen erikoislääkärin vastaanottoa pääsimme diabeteshoitajan juttusille. Käynti sisälsi pelkkää diipadaapaa, kaikkea sitä, mistä jo tiesinkin. Kaikki oli diipadaapaa mielestäni varmaan siksi, koska jännitin ja odotin ultrausta paljon. Pääsimme diabeteshoitajalta suoraan lääkärin vastaanotolle. Vastassa oli hoitaja ja lääkäri, joiden mukavuus yllätti todenteolla. Kerroin heti jännityksestäni, joten aloitimme ultraamisen. Ultraus suoritettiin mahan päältä, ensimmäistä kertaa elämäni aikanan :) Ruudulle lävähti heti aktiivisesti liikkuva vauveli. Siltä hän näytti, täydelliseltä vauvalta, meidän vauvalta <3 Sikiö liikkui todella aktiivisesti, mikä tietenkin nauratti minua ja miestäni valtavasti. Välillä murunen teki huimia hyppyjä. Niskaturvotukseksi lääkäri sanoi 1,2mm. Hetken päästä hän varmisti saman tuloksen eri kuvakulmasta. Kysyin vielä lääkäriltä, mikä niskaturvotuksen raja on. Vastauksena oli 2,5mm. Suuri kivi vieri sydämeltäni. Lopullisen riskiluvun saisimme viikon kuluttua postitse.

Murunen esitteli itseään vielä kauan aikaa edestä ja takaa ruudulla, lääkärikin intoutui nauramaan hänelle. Hänellä oli molemmat kaksi kättä ja kaksi jalkaa, lisäksi näkyi vatsalaukku, väpättävä sydän ja hyvä syke sekä aivopuoliskot. Kyllä oli itkussa pidättelemistä meillä molemmilla. Välillä katselin miestäni, joka katsoi ruutua niin intensiivisesti ja niin herkityneenä. Se oli varmasti kauneinta, mitä olemme ikinä nähneet.

Lopuksi saimme onnittelut, mikä oli meille molemmille valtava asia. Meitä onniteltiin tulevina vanhempina, tulevasta lapsesta. Käynnin loppupuolella meinasin pillahtaa onnesta itkuun, kun saimme mukaan kuvia murusesta. Siinä hän oli, meidän vauva <3 Seuraava käynti, rakenneultra sovittiin tammikuuhun.

Lopulta olimme takaisin autolla minuutti ennen kuin parkkilapun aika meni umpeen. Mikä täydellinen päivä <3

lauantai 21. marraskuuta 2015

Rv 11+6

Kirjoitustahtini tuntuu tätänykyä olevan kirjoitus/viikko, pahoittelut siitä. Olen kuitenkin huomannut vähäisen blogin kirjoittamisen vähentävän myös turhaa stressaamista. Tässä tilanteessa kun en enempää stressiä tarvitsisi :) Olen koittanut vaan selvitä päivästä toiseen mahdollisimman kivuttomasti. Jokainen tallottu päivä olisi lähempänä ultraa. 

Niin se vaan on, että huomenna päättyy minun ja Lugesteronin yhteinen matka. Samalla pyörähtää käyntiin rv 12 - uskomatonta mutta kuulemma totta! Noin 2,5 kuukauden ajan käytin Lugesteroneja kolmesti päivässä ja loppua kohti vähenevin määrin. Vaikka kuinka Lugeja aluksi haukuinkaan, ovathan ne olleet todellinen ystäväkin! Ne ovat tuoneet paljon turvaa ja pitäneet pienen tiukasti kiinni <3 Pakko se on myöntää, että Lugejen lopettaminen jopa pelottaa. 

Vielä enemmän pelottaa ensi viikon np-ultra. En voi ymmärtää, että ollaan selvitty tänne asti ilman varmistusultria - tästä kiitos kuuluu dopplerille. Juuri tänään viimeksi kuuntelin maailman ihaninta jumputusta <3 Nyt vaan toivotaan,että  keskiviikkona olisi kaikki hyvin. Sitä ennen on luvassa muutama uneton yö.  

perjantai 13. marraskuuta 2015

Rv 10+5

Tällä kertaa hieman iloisemmat pikaheipat :) Kauan kärvistelin oireettomuuteni kanssa ja olin varma, että alkion kehitys olisi loppunut rv 8:n tuntumassa. Soitin tällä viikolla neuvolaankin ja kysyin apua tilanteeseemme. Vastauksena oli mennä yksityiselle ultraan, ja loppuun tsempit jatkoon.

Soiton jälkeen päätin ottaa ohjat omiin käsiini, ja keksin edes pienen oljenkorren helpottaa oloani. 

Päätin hankkia dopplerin.

Sainkin kyseisen kapistustuksen parissa päivässä käsiini. Tiedostin dopplerin olevan kyllä riskihankinta; mikä paniikki siitä seuraisikaan, jos sydänääniä ei kuuluisi! Toivoin yli kaiken, että saisin sydänäänet kuulumaan, vaikka samalla tiesin, ettei niitä vielä näillä rv:lla välttämättä kuuluisi. 

Juoksin pää kolmantena jalkana postista kotiin ja aloitin heti ultraamisen. Varttin verran vääntelin ja kääntelin laitetta mahallani tuloksetta. Petyin valtavasti. Hetken päästä yritin uudelleen eri asennossa, ei mitään sykettä muistuttavaa. Palasin takaisin alkuasentooni, ja suuntasin dopplerin häpyluun alle viistosti. Vaimea tump tunp tump! Silmäni levisivät lautasen kokoisiksi. Siirsin millin doppleria, todella voimakas ja nopea tump tump tump! Siellä hän pumppasi! Jyskytys oli niin nopea, ettei se voinut olla oma sykkeeni. Pärähdin vollottamaan maailman syvimmästä rakkaudesta ja onnesta <3 

Tunnin päästä etsimme jumputusta mieheni kanssa, ja sen myös löysimme <3 Mies herkistyi, pidimme toisiamme kädestä, ja kuuntelimme kyyneleet valuen maailman kauneinta ääntä <3 Nyt jaksan odottaa nt-ultraan!


keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Rv 9+3

Pikaheipat kiireisen arjen keskeltä. Ja paino on nyt todella sanalla kiireinen; en ole ehtinyt edes soittaa neuvolaan. Täälä siis porskutellaan samalla tavalla kuin viime kirjoituksen aikaan. Tavoitteenani on kuitenkin ehtiä soittaa neuvolaan tämän viikon aikana, koska tarvitsen neuvoa ensi viikolla koittaviin 10. raskausviikon verikokeisiin. 

Oireista sen verran, että ne loistavat edelleen poissaolollaan. Tai no, rintoja on alkanut tänään aristaa taas enemmän. Mutta pahoinvointia, väsymystä.. niitä ei ole mailla halmeilla. Mitä lisäultraan tulee, se on luultavasti ensi viikolla edessä. Joku varmuus tähän touhuun pitää saada. Nt-ultraakin jouduin siirtämään töiden vuoksi, mikä tarkoittaa sen koittavan vasta 25.11. eli rv 12. Sinne on kuollettavan pitkä aika.