Hermostus

On pinna aika kireellä, pelottaa niin vietävästi, että tääkin kierto taas venyy. Viimeisen Teron otin keskiviikkona. Vuotoa ei havaittavissa. Tunnen stressitasoni nousevan salakavalasti, jos mietin, että tässä pitäis vielä yli viikko odotella. Ivf on tarjottimella jo oven takana, MUTTA EI.
Pari kiertoo sittenhän mulle tapahtu sama homma, Teroista huolimatta kierto venyi melkein 40 päivän mittaiseksi. Ei kai oo sama homma taas edessä? En jaksaisi. Oon jo valmistautunu lääkkeitä myöden tulevaan ivf:ään.

Yön pimeinä tunteina mielessäni kävi hullu ajatus: mitä jos ovuloinkin spontaanisti, mutta kiertoni on sen verran keskiarvokiertoa pidempi, että tuo kp 15 aloitettava Terolut-kuuri sekoittaa sen? Ja siksi siis vuotokaan ei ala heti Terojen jälkeen niinkuin ennen. Hmm.. se olis kyllä maailman oudoin lause. Ovuloin normaalisti. Luomukierto. Hah, naurattaa. Eikä se meidän kohdalla mikään luomukierto kylläkään olisi, melkoiset lääkejämät kropassa varmasti vuoden hoitojen jälkeen :D

Onko kellään kokemuksia siitä, miksi vuoto ei ala keltarauhaskuurin jälkeen? Apua kaipailen kipeästi.

Lääkekatto

Olen toipunut eilisestä raha-ahdistuksesta ja tajusin, että huomenna koittaa jopa jotain hienoa: lääkekatto tulee täyteen. Se on kyllä yksi pieni, tai oikeastaan melko suurikin, valonsäde tähän paskakasaan. Kyllä mieltä lämmitti, kun tämäkin mutrusuu sai pitkästä aikaa aihetta hymyyn.

Huomenna olisi siis tarkoitus hakea Gonal-f:ää ja Orgalutrania. Jälkimmäinen onkin minulle aivan uusi lääke, mutta eiköhän senkin pistäminen rutiinilla mene. Taidamme saada jopa huomisista lääkeostoksista Kelalta rahaa takaisin. Gonal-f:ää pistän siis kp 2 alkaen 150 yksikköä/pvä. Onko muiden annokset olleet tätä suuruusluokkaa vai suuntaan tai toiseen? Olen vielä melko ymmälläni tästä ivf-hoidosta. Hymyilytti toissapäivänä läkkeitä lähiapteekkiin tilatessani, että yllätyksekseni niitä oli siellä. Edellisiin insseihin Gonal-f tarvitsi aina tilata lähiapteekkiini oikeassa koossa. Ehkä lapsettomia on sittenkin enemmän, mitä kuvittelen.

Huomenna laitan siis Visan vinkumaan apteekissa viimeistä kertaa tänä vuonna. Juhlan paikka.

Maanpäällinen (raha)helvetti

Juuri kun ajatteli, ettei asiat voi olla enää huonommin.

Elämme tilanteessa, joka muistuttaa helvettiä maan päällä, okei? Itkua, surua, epätoivoa..

No, se ei riitä. Tänään olemme miettineet tämän kaiken riemun rahoittamista. Mistä rahat, ja ennen kaikkea: mistä ne lainatut rahat maksetaan takaisin? Kiristää hermoja, parisuhdetta, kukkaroa..

Eikö tää paska jo riittäis?

Voiko lapsettomuuden unohtaa?

Tänään koin sen. Täydellisen onnellisuuden tunteen. Heräsin aamulla pirteänä, hymyilin ja mietin innoissani tulevaa päivää, joka sisältäisi kaikkea mukavaa. Olin niin onnellinen, mikään ei painanut minua.

Sitten muistin sen. Se iski tajuntaani lujempaa kuin mikään muu aiemmin. 

Unohdin olevani lapseton. 

Unohdin sen valtavan möykyn sisältäni. Vaikka se painaa sieluani ja kehoani kaikkialla, unohdin sen. Hymyni valahti viemäriin.

Kostaakseni maailmalle, kävin mieheni kanssa kirpputorilla ja pyörin naama peruslukemilla hyllyjen välissä, huolimatta kymmenistä (valehtelematta) näkemistäni pikkuvauvoista ja raskausmahoista. Ostin pienen valko-ruskean käpyprinttisen bodyn. Vielä minäkin näytän ja aion olla onnellinen.

Universaalius

Valvoimme eilen miehen kanssa yömyöhään ja istuimme parvekkeella. Keskustelu kääntyi lapsettomuuteemme ja sen herättämiin tunteisiin. Mies myönsi, ettei välillä ehkä tue minua tarpeeksi. Mutta siihenkin on syy; hän ei pysty hyväksymään totuutta. Sitä, että olemme lapsettomia. Ymmärsin häntä, olenhan itsekin yrittänyt taistella totuutta vastaan. Vaikein pala tässä itse asiassa onkin ollut laspettomuuden hyväksyminen. Kyynelhanat aukesi molemmilla viimeistään, kun mies totesi hiljaa: "Pakko se (lapsettomuus) on hyväksyä, koska me käydään läpi tätä maailman kamalinta asiaa."

Myöhemmin keskustelumme kääntyi tunteiden kokemiseen, ja siihen, että kaikki ihmiset maailmassa kokevat samoja tunteita. Pohdimme sitä, kuinka joka maassa monet kärsivät lapsettomuudesta, ja kuinka vaiettu asia se on. Muistan vuoden yrityksen jälkeen lukeneeni lapsettomuudesta faktatietoa netistä, ja siellä törmäsin listaan, minkälaisia tunteita lapsettomuudesta kärsivä saattaa kohdata. Suu ammollaan kuin tekstiä, koska tajusin kokeneeni KAIKKI nuo tunteet. Suru, häpeä, masennus, itsetuhoisuus... Myöhemmin olen teidän blogeissanne lukea samoista tunteista. Vaikka se on kammottavaa, se on myös lohduttavaa. En ole todellakaan yksin tämän asian kanssa. Siksi teidän muiden blogit ja kommentit ovat arvokkainta, mitä voin ikinä saada.

Kiitos <3