Yrityshistoria, osa 1

Elettiin vuotta 2013, kun päätimme mieheni kanssa, että nyt olisi sopiva aika lisääntyä. Ehkäisyrenkaiden käyttö jätettiin pois, ja hölmönä kuvittelin, että kohta se oma lapsi olisi jo sylissä. Pian ymmärsin tämän mahdottomuudeksi, koska kuukautiset puuttuivat vallan. Meni välillä kolmekin kuukautta ilman vuotoa. Hain apua lääkäristä, joka tutki ja otti verikokeita ja lähetti samantien Jorviin Naistentautien polille. Siellä sain diagnoosin "pco-tyyppiset munasarjat". Tietysti olin järkyttynyt, mutta ei se kuitenkaan niin pahalta kuulostanut; ei tuomio ollut ikuisesti lapseton.

Pysyimme mieheni kanssa (lue: mieheni pysyi) todella optimistisina ja napsin Jorvista saamiani Teroluteja muutaman kuukauden silmät sydämillä, ajatellen että "onhan pelkistä Teroluteistakin joku raskautunut, ehkä minäkin pian". Ja vitut. 

Puoli vuotta myöhemmin käskin laittaa Jorvista lähetteen Naistenklinikalle. Kutsu ensikäynnille tuli yllättävän pian, jo maaliskuussa 2013 astelimme jännittyneinä Naikkarin ovista sisään. Minut tutkittiin, miehen simpat ja molemmista verikokeita. Seuraavassa kierrossa aukiolotutkimus. Kaikki muu oli kunnossa paitsi minun muhkuraiset munasarjani. Miehen siittiöt oli ihan priimaa ja minulla munajohtimet auki. Pcos riehui (ja riehuu edelleen) kehossani; kaikki kilot näkyvät keskivartalossa ja niitä tulee helposti, hirsutismi ja tietysti epäsäännöllinen kierto (lue: täysin olemassaolematon kierto ilman Teroja). 

Tutkimusten jälkeen päästiin aloittamaan hoidot ovulaation induktiolla käyttäen Clomifenia, näistä jatkan toisessa osassa.