Chillin'

Onpas viikko mennyt hyvissä fiiliksissä. Sain heti mielenrauhan, kun soitin maanantaina klinikalle. Taas saan todeta eläväni kunnolla silloin, kun olemme hoidoissa. Välikierrot on t-u-s-k-a-a. Eilen söin viimeiset Letro nappulat, joten nyt ei tarvi foolihapon lisäksi syödä mitään hetkeen. Sunnuntaina sain ohjeen tehdä ensimmäisen ovulaatiotestin. Hitto, koska oon niitä tehnytkään viimeks!

Historian havinaa on ollut havaittavissa viime päivinä. Letrozolit on aiheuttanu mulle ihan samoja kuumia aaltoja, kuin Clomifenitkin tarkalleen vuosi sitten. Muistan viime vuonna melkein pyörtyneeni töissä, koska oli tuskakuuma kesä, ja Clomit puskivat kaupan päälle vielä hikiaaltoja :D Enpäs muistanutkaan, kuinka kamalia noi kuumat aallot on! Ihan hetkessä tulee tosi kuuma ja naama on ihan hiessä, mm'mm!

Hieman oon kuitenkin panikoinut sitä, että saadaanko Letroilla ovis aikaseks. Tai no, aika paljonkin. En vaan kestä ajatusta, että taas menisi kierto hukkaan oviksen puuttumisen takia. En kestäisi sitä. Ihan pientä pistelyä oon tuntenut molemmissa munasarjoissa, mutta ei se oo uutta. Tuskin noi mun muurahaispesät on päivääkään kuhisematta :D Hyrrr jotenkin kammoksuttaa tää touhu, tulee niin pahat muistot mieleen viime vuoden Clomikierroista ja insseistä. Mulla on jokainen tällanen "muniksen kasvattelu lääkkeillä" -kierto edennyt aina tosi hitaasti tai ei ollenkaan.. Onko kellään tietoo siitä, että onko väliä, jos munarakkuloita on kasvamassa jopa kaks tai kolme? Haittaako se, vai onko vaan pääasia, että saadaan ovis aikaiseks?

Singahdimme tänään miehen kanssa jälleen mökille. Siellä sielu lepää, en kykene stressaamaan mitään, vaikka yrittäisinkin. Nyt nautin ihanista päivistä ja yritän miettiä mietin innolla maanantaita.

Anteeksipyyntö

Viikonloppu meni vaihtelevissa tunnelmissa. Mökin jälkeen pyrähdimme viettämään sukulaislasten kanssa aikaa. Lapset olivat niin ihania, he tulivat viereen ja leikin heidän kanssaan pitkät tovit. Lapsettoman suru ja kateus eivät nostaneet päätään kuin kerran. Työnnellessäni rattaita nieleskelin itkua ja muiden katseen välttäessä pyyhin kyyneleet silmäkulmista. Tunsin niin suurta katkeruutta elämää kohtaan. Miksi minä en saa työntää noissa rattaissa lastamme? Miehelle kerroin tästä episodista myöhemmin, onneksi hänkään ei ollut sitä huomannut.

Vaikka selvisin hyvin lastenhoidosta, tiesin mitä sen jälkeen koittaa. Onhan sama kaava toistunut ennenkin. Katselin pitkään, kun mies leikki lasten kanssa, käsitteli heitä niin rakastavasti ja hellästi. Katselin, kun sukulaislapsi halasi miestäni. Miestäni, josta en kykene tekemään isää. Eilen illalla kun jäimme miehen kanssa kahdestaan, halasin häntä. Mieleni valtasi niin suuri tarve pyytää anteeksi. Pyytää anteeksi aiheuttamaani lapsettomuuttamme. Pyytää anteeksi ajan kulumista ja isoja rahaongelmiamme. Sitä, kun en pysty tekemään miehestäni isää. En kuitenkaan saanut haluamaani sanottua.
Kun tänään pääsimme miehen kanssa kahdestaan autoon, ja ehdin prosessoida viikonloppua mielessäni, suuri itkukohtaus sai minut valtaansa. Romahdin ja nyyhkytin. Pyyhin kyyneleitä ja surin.   Mieheni piti minua kädestä ja lohdutti tulevalla siirrolla. En taaskaan pystynyt sanomaan mitään, hoin vaan mielessäni, kuinka pahoillani olen. Miten voin päästä yli tästä syyllisyydestä? Vaikka moni sanoisi tähän väliin, ettei minun tarvitse potea syyllisyyttä, niin tarviihan minun. Minussahan se syy on. Syy, jonka vuoksi olemme olleet kohta 2,5 vuoden ajan lapsettomia. En sanonut miehelleni pahoitteluja senkään vuoksi, koska tiedän hänen vastauksena. Hän vähättelisi sitä ja sanoisi, että yhdessä tässä ollaan. Siihen toteaisin: "Yhdessä, mutta niin yksin." Jos kykenisin.

Letrozoleja syön nyt toista päivää toistaiseksi oireitta. Huomenna soittelen klinikalle varatakseni ajan ensimmäiseen ultraan.

Edistystä

Viimeisen kahden kuukauden aikana on tapahtunut aika suuria harppauksia tietyn asian kohdalla. Olen jutellut punktiosta ja hyperstimulaatiosta lähtien äitini kanssa tilanteestamme. Tai se tapahtui oikeastaan vähän pakonkin edessä, koska jouduin selittämään juhannuksen poissaolommamme vanhemmilleni. Myös isäni siis tietää tilanteestamme. Äitini on ollut aika kiinnostunut ivf:stä ja hän yrittääkin kysellä aina väärillä sanoilla ja termeillä, että mitä seuraavaksi tapahtuu :D Hän pitää niin ihmeellisenä sitä, että ivf:llä voi saada lapsen. Sitä se onkin, en mäkään voi ymmärtää, että tällaisella tekniikalla voidaan saada oikea lapsi :o Tai ainakin jotkut saa.

Vaikka olen helpottunut siitä, että vanhempani tietävät tilanteestamme, luo se myös pientä ahdistusta. Olen nimittäin huomannut asian, joka kammottaa minua. Odotukset. Tai pikemminkin oletukset. Uutta autoa etsiessämme isäni on ollut suurena apuna ja yhden auton kohdalla hän sanoi, että tänne mahtuu lastenrattaatkin perään. Oh shit! Lisäksi hän mainitsi siitä toisen auton kohdalla. Tuntuu, ettei isäni ymmärrä, kuinka epävarmaa touhua tämä on. Ikään kuin hän olisi varma, että ivf:llä saamme lapsen. Vaikka tiedän, että hänen ajattelutapansa johtuu vaan siitä, ettei hän tiedä aiheesta mitään, luo se silti minulle taas ulkopuolista painostusta.

Eilen päästiin vihdoin ja viimein kp 1:teen! Olin niin onnessani, kun näin ensimmäiset veriviirut. Onneksi muut eivät taaskaan tienneet iloni aihetta, olisivat pitäneet hulluna. Tänään otinkin aamusta heti Letrozolit ja foolihapon, tällä coctaililla mennään nyt kp 6:een asti. Kovasti jännittää aiheuttaa Letrot haittavaikutuksia, mutta vielä enemmän jännittää, saaadaanko niillä ovulaatio aikaiseksi. Voi pliis, tapahtuispa kaikki hyvin ja päästäis elämämme ensimmäiseen siirtoon!

Päiviä

Eilen söin viimeisen Terolutin ja hetken jo iloitsinkin, että saan olla taas edes hetken muistamatta lääkkeiden ottamista. Ei sekään mennyt kuitenkaan ihan suunnitellusti, koska aloin tuntea pieniä pissatulehduksen oireita. Jatkuvasti tunsin pientä kirvelyä ja polttelua virtsarakossa. Soitin lääkäriin ja sain reseptin oireiden perusteella Selexidiin. Sanoin soittaessani, että meillä on mahdollisesti pas 2-3 viikon sisällä, joten tämän lääkkeen pitäisi sitten olla ihan ok. Syön Selexidiä 3 tbl/pvä, kuuri kestää melkein 5 päivää. Siinä ajassa vuotokin alkanee, ja kp 2-6 syön Letrozoleja. Tukka putkella kohti mahdollista tulevaa pas:ia siis mennään, mistä olen todella innoissani.

Fiilikset on ollu tosi hyvät viime viikonlopusta lähtien. Olen nauranut vatsalihakset hellänä miehen kanssa. Kun näytin miehelleni blogin, solmut aukesivat. Löysimme jälleen toisemme ja olemme kuin vastarakastuneet. Olemme jutelleet paljon myös blogistani. Blogin näyttämisen ainoa negatiivinen puoli kävi ilmi eilen. Mies kertoi nähneensä ahdistavia unia, joihin liittyi jollain tapaa sijaisperhe tms. Muutenkin olen aistinut miehessäni suurempaa kiinnostusta ja ahdistusta lapsettomuutamme kohtaan. Oliko näyttäminen kuitenkaan hyvä juttu, sitä en tiedä. Nyt tunnen olevani itsekäs, kun halusin miehenkin tuntevan samoja tunteita.

Kamalaa ahdistusjaksoani siis seurasi todella hykerryttävä onnellisuudenjakso. Onnellisuus on ehkä liian radikaali sana, mutta ainakin jotain sielläpäin olevaa tunnetta olen tuntenut. Välillä naurettuani tunnen jopa syyllisyyttä: en varmaan saisi mielestäni tuntea onnea. Samalla myös tajuan, kuinka kauan siitä on, kun viimeksi tunsin näinkin paljon positiivisia tunteita. Ja sen tajuaminen on hirveää. Kuinka pohjalla sitä onkaan pari viimeistä vuotta ollut? Nyt toivon enää, että saisin elää tätä hyvän fiiliksen tilaani edes vielä päivän.

Tuleva PAS

Kävin aamuselta klinikalla, jossa suunniteltiin elokuun alussa alkava lääkkeellinen PAS-kierto. Odotin käyntiä paljon, koska taas oli kaikki uutta ja mielenkiintoista :D Mielikin on pysynyt niin positiivisena, kun koko ajan saa rampata klinikalla :) Vaikka kuinka luulin jo kaikki lääkeet nähneeni ja syöneeni, tulikin vielä uusi lääke repertuaariini :D

Nyt siis varmaan viikon sisällä alkaa menkat, ja sitten heinäkuussa (jolloin klinikkakin on täydellisesti kesälomalla) syön Teroja tuttuun tapaan kp 15-24. Vuoto pitäis alkaa just nappiin, sillon kun klinikka taas aukee ;) Siitä kierrosta sain ohjeeks syödä kp 2-6 Letrozoleja 2 tabua/pvä. Ultra olis kp 10-11 tienoilla, ja sillon lääkäri sanoo, koska pitää ruveta tekeen ovistestejä. Ovis+ koittaessa varataan siirtopäivä kolmen päivän päähän. Luget (200mg x2) alkaa 2 päivää ovisplussan jälkeen. Tuo Letrozol on siis mulle ihan uus lääke ja hämmennynkin silminnähden, kun lääkäri kertoi sen olevan rintasyöpälääke :D Vähän ehkä stressaa tuo uusi lääke, mitä jos se ei kasvatakaan munarakkulaa..

Kysyin lääkäriltä myös alkioden selviämisestä sulatuksesta. Hän kertoi ennusteen olevan hyvä; jopa 90% alkioista selviää sulatuksesta. Tieto helpotti hysteriaani, koska viime päivinä oon kehitelly huikeita salaliittoteorioita siitä, että alkiot ei selviä siitä. Siis toki sekin riski on olemassa. Tietty lääkäri vielä muistutti, että niistä alkioista itsestään ei voi tietää, jos niissä on jotain häikkää. Lääkäri heitti aika huikeen "ennusteen". Hän sanoi, että ei kannata pettyä jos eka siirto ei onnistu. Mutta puhui, että jo muutamassa siirrossa voisi olla tsäänssi. Ja siirtoja voi tehdä jokaisessa kierrossa, ei siis välikiertoja tulossa tämän jälkeen hetkeen, voitto!

PS. Edellisen postauksen kommentissa lukija vinkkas Yle Areenan dokkarista Hartain toive: Lapsi. Tää on ollu ilmeisesti 6-osainen, mutta valitettavasti näytillä on enää sarjan 3 viimeistä osaa.. Mutta päätin nyt kuitenkin vinkata tästä, koska itse katoin noi kolme viimestä jaksoo putkeen :D