keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Rv 29+5

Hurjissa viikoissa mennään, en voi uskoa tätä todeksi! 30. raskausviikko on kohta jo lopuillaan. Maha on ottanut viimeisen parin viikon aikana hurjan kasvuspurtin, pelottaa ajatella, miltä näytän kuukauden päästä :D Muuten kaikki on mennyt suht hyvin, mitä nyt närästää niin että itkettää ja alaselkä vaivaa. Tiistaina olisikin taas ultran vuoro, minkäköhän näköinen ja kokoinen vauveli siellä mahtaa nyt olla :') <3 Sukupuolellekin olisi kiva saada vielä varmistus.

Blogin suhteen olen pyöritellyt viime aikoina monenlaisia ajatuksia. Ensin ajattelin kirjoittamisen lopettamista täysin, mutta sitten tulin toisiin ajatuksiin. Olen miettinyt pienimuotoisia uudistuksia, johon kuuluisi myös blogin nimen muuttaminen ja samalla siis uuden blogin perustaminen. Olemassaolematon kun tuntuu olevan pian varsin olemassaoleva <3

Pari kuukautta, ja meidän kanssa asuu täälä pieni vauva.. Ajatus on niin herkistävä, mutta samalla pelottava. Edelleen saan nipistellä itseäni, että tajuaisin tämän olevan totta, eikä ainoastaan maailman ihaninta unta <3

2 kommenttia:

  1. Eikö se olemassaoleva olisi just hyvä nimi uudistuneelle blogille!:) Ja hienoa, että odotus sujuu hyvin. Mulla tänään viikkoja 35+3 ja niin samoja fiiliksiä... En vain vieläkään usko tätä onnea todeksi. Vaikka tunnenhan minä hänet harvase hetki puskemassa itseään jostain suunnasta tai pienen koiven vatsanahkan läpi, mutta silti en vaan voi uskoa, että hän se on! Ja hei ootko ottanut Gavisconia närästykseen? Mulla se nestemäinen tuo aikas hyvän helpotuksen. Mua muuten välillä ihmetyttää, kun multa kysellään jostain raskausvaivoista, ikään kuin haluttaisiin, että päivittelisin huonoa ja raskasta oloa. Siihen en kyllä ole suostunut, olen ajatellut ennemminkin olevani niin etuoikeutettu, että saan kokea kaikki raskauden aiheuttamat kivistykset ja kolotukset. Ja itsehän olen tähän tilaan halunnut ja sitä vuosia vuosia odottanut, niin en halua valittaa edes siitä syystä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, siellähän alkaa loppusuora jo häämöttää! :) Ihan uskomatonta tämä kaikki vaan edelleen on :') Gavisconia en olekaan vielä kokeillut, kiitos vinkistä!
      Itsekin olen kokenut tuota raskausvaivojen kalastelua! Ikään kuin kaikki haluaisivat kuulla ja mutustella vaan ne "ikävät" oireet ja vaivat, harva kysyy raskauden ihanuudesta.
      Paljon tsemppiä <3

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ❤️