Rv 34+6

Terveyhdys blogihiljaisuuden takaa. Hävettää palata kirjoittamaan ilman mitään hyvää syytä, paras niistä huonoista syistä olkoot väsymys. Kaikki on mennyt ihan ookoo ja rauhallisesti raskauden suhteen. Aina tähän päivään asti.

Pari viikkoa sitten olimme Naikkarilla ultrassa, jossa huomattiin vauvan ottaneen melkoisen harppauksen kasvussa. Paino kulki pari raskausviikkoa edellä. Tällöin sovittiin uusi ultra tälle päivälle, ja samalla varoiteltiin, että jos vauva harppoisi edelleen kasvussa, tehtäisiin käynnillä samalla lapsivesipunktio. Lapsivesinäytteestä tutkittaisiin vauvan keuhkojen kypsyyttä ja vauvan ahdinkoa kohdussa. Huolimatta koko raskauden kestäneestä hyvästä hoitotasapainosta verensokereiden suhteen, olisi melko varmasti punktio edessä. Punktio ei tuonut sitten mitenkään hyviä fiiliksiä melkein vuoden takaisesta, hieman eri tyyppisestä punktiosta.

En kuitenkaan osannut jännittää lapsivesipunktiota. Pidin koko ajan takaoven auki myös sille mahdollisuudelle, ettei vauva olisikaan harpannut niin suurta askelta kasvussa. Aamulla otettiin ensin Naikkarilla hetkinen käyrää, minkä jälkeen hyppäsin (lue: pungersin ähistään itseni) ultrattavaksi. No, olihan vauva taas kasvanut ja hurjaa vauhtia olikin kasvanut. Tällä hetkellä vauvamme paino oli jo karmaisevat 3,2 kiloa. Kyyneleet silmäkulmissa mietin, miksi tällaista paskaa vielä kestää kaiken muun jälkeen. Muut menevät jo synnyttämään tuon kokoista vauvaa.

Lapsivesipunktio aloitettiin samantien. Alkuvalmistelut olivat melkoisen juhlavat, putsattiin ja aseteltiin suojia. Jännitin niin kovasti, että alkoi tehdä huonoa. Vasemmalta puolelta ylhäältä löytyi pieni lapsivesilammikko, johon neula sujautettiin. Se sattui yllättävän paljon, mutta samalla huokaisin mielessäni, että muutama sekunti ja kaikki on ohi. Kunnes näin ironia hiipivän selän takaa makeasti nauraen. Vauva punkesi itsensä välittömästi kohtaan, jossa neula oli. Neula vedettiin äkkiä pois, ja lääkäri huikkasi että pitää pistää toinen kerta. Hikikarpalot vierivät otsallani. Olo ei helpottunut lainkaan, kun lääkäri löysi "hyvän" lammikon keskeltä vatsaani. Tämähän tarkoitti neulan pistämistä istukan läpi. Meinasin pyörtyä, vaikka makuulla olinkin. Valtava paniikkikohtaus sai minut valtaani, teki mieli juosta ulos huoneesta. Onneksi uuden pistoskohdan putsaaminen kesti sen verran, että sain itseni rauhoitettua. Toinen pistokerta ei sattunut yhtä paljon kuin ensimmäinen, ja lapsivesinäyte saatiin otettua. Suuri ahdistus tippui harteiltani, kunnes.. Sieltä se ironia taas tuli nauraen. Lääkäri selitti, että soittaa näytteen tuloksista vielä tänään. Jos ja kun keuhkot eivät olisi vielä kypsät, olisi uusi lapsivesinäyte ensi viikolla edessä. Jouduin nieleskelemään kyyneliä nyökkäillessäni. Vielä oli edessä tunnin verran käyrän ottamista, mutta sitä ennen saimme istua hetken miehen kanssa. Murruin kyyneliin.

Kuvittelin näytteen ottamisen olevan piece of cake, mutta se oli jotain pahempaa. Se oli fyysisesti sitä mitä odotinkin, mutta henkisesti tuhannesti pahempi. Se oli isku vasten kasvoja, se oli tähän astisesta raskaustaipaleesta konkreettisin epäonnistu minen. Kotiin pääsemisestä asti olen ollut itkuinen. Monesti kuulee vauvan olevan turvassa äidin kohdussa, kohtu on maailman turvallisin paikka. Itse en malta odottaa hetkeä, kun vauvani pääsee pois kohdustani. Tuntuu, että tuhoan hänen kehityksensä, vaikka teenkin kaiken voitavani. Olen vauvani kasvun suurin sabotoija. Ajatus siitä, etten saa synnyttää vauvaani hänen suuruuden vuoksi, tai se, että hän joutuu viettämään aikaa tehohoidossa epäkypsien keuhkojen vuoksi.. Se tappaa.

Rv 30+6

Täällä kirjoittelee hormonihöyryinen tuleva mamma. Tämän päivän oon painellut kotona ympäri kämppää, järkkäillen asuntoon tilaa vauvalle. Oon pessyt vauvan pyykkiä, järjestellyt kaappeja ja raivannut tilaa tulevalle asukkaalle. Ennen tätä oon vaan tuskaillut, että kaikki tämä pitäisi vielä tehdä, mutta tiistain ultran jälkeen iski konkretia. Vauvahan on täälä laittoman aikaisin.

Tiistaina meillä oli siis taas ultra Naikkarilla. Diabetekseni vuoksi vauvan koko jännitti, varsinkin kun vatsakin tuntuu ottaneen kasvuspurtin. Murunen oli kuitenkin hyvän kokoinen, 1560 grammaa. Muutenkin kaikki näytti niin hyvältä, kun vaan vielä näyttää voi. Lääkäri kuitenkin totesi sivulauseessa, että synnytyshän käynnistetään sairauteni vuoksi viimeistään viikolla 38. Nyökyttelin vaan tyytyväisenä, mutta matkalla kotiin tajusin asian. Siihen on kuutisen viikkoa aikaa. Se on aivan naurettavan lyhyt aika! Neljä viikkoa siitä yritän olla vielä töissäkin! Voi a-p-u-a.

Vauva-kultani on alkanut hikotella. Viime lauantaina tajusin ensimmäisen kerran ihanat nytkähtelyt mahassani, ja tämän jälkeen vauva on alkanut nikotella pari kertaa päivässä. Olen lukenut, että muut mammat kokevat hikottelun ärsyttävänä, mutta itse rakastan sitä - ainakin vielä. En voi olla huvittumatta ajatuksesta, että pikkuisella on oikeasti hikka <3 Kuinka malttamattomana täälä odottelemmekaan vauvaamme, ihan uskomatonta että pian meitä on kolme <3

Rv 29+5

Hurjissa viikoissa mennään, en voi uskoa tätä todeksi! 30. raskausviikko on kohta jo lopuillaan. Maha on ottanut viimeisen parin viikon aikana hurjan kasvuspurtin, pelottaa ajatella, miltä näytän kuukauden päästä :D Muuten kaikki on mennyt suht hyvin, mitä nyt närästää niin että itkettää ja alaselkä vaivaa. Tiistaina olisikin taas ultran vuoro, minkäköhän näköinen ja kokoinen vauveli siellä mahtaa nyt olla :') <3 Sukupuolellekin olisi kiva saada vielä varmistus.

Blogin suhteen olen pyöritellyt viime aikoina monenlaisia ajatuksia. Ensin ajattelin kirjoittamisen lopettamista täysin, mutta sitten tulin toisiin ajatuksiin. Olen miettinyt pienimuotoisia uudistuksia, johon kuuluisi myös blogin nimen muuttaminen ja samalla siis uuden blogin perustaminen. Olemassaolematon kun tuntuu olevan pian varsin olemassaoleva <3

Pari kuukautta, ja meidän kanssa asuu täälä pieni vauva.. Ajatus on niin herkistävä, mutta samalla pelottava. Edelleen saan nipistellä itseäni, että tajuaisin tämän olevan totta, eikä ainoastaan maailman ihaninta unta <3

Rv 26+5

Nolottaa palata näin pitkän hiljaisuuden jälkeen ja vielä ilman hyvää syytä. Aikaa olisi ollut, en vaan ole saanut aikaiseksi. Viimeisen viikon olen ollut sairaslomalla, kova flunssa sai otteen meistä. Vatsa senkun kasvaa kasvamistaan, välillä tuntuu että repeän liitoksistani :D Raskausarpia ei ole onneksi vieläkään ilmaantunut.

Suurin tapahtuma sitten viime postauksen on lastenvaunujen hankkiminen. Löysimme hyvän tarjouksen Brion yhdistelmävaunuista, joten laitoimme ne tilaukseen. Tuolla nurkassa ne nyt tönöttävät, aina ohi kulkiessani jään hölmistyneenä tuijottamaan niitä: miten tänne tuollaiset on päätyneet? :D Kovasti tekisi mieli mennä kruisailemaan ulos vaunujen kanssa, mutta ehkä vielä ei ole sen aika :D

Toinen yhtä suuri tapahtuma viime viikolta on äitiyspakkaus, vihdoin se saapui! <3 Jo pelkän laatikon katseleminen sai kyyneleet valumaan pitkin poskia :') Niin kauan haaveilin tuosta pakkauksesta, ja siinä se nyt on <3 Täynnä mitä ihanimpia vaatteita pienelle. Tätä on käynyt hypistelemässä jo toinen tulevista mummuistakin :D

Viime viikolla meillä oli myös ylimääräinen ultra. Vauvalla oli kaikki hyvin ja hän painoi jo hieman yli 800 grammaa. Näimme muutaman armollisen sekunnin kasvojen sivuprofiilia, ja noiden sekuntien ajan pikkuinen toi myös toisen kätensä kasvojensa viereen <3 Siinä meinasi tältä mammalta taas tirahtaa muutama onnenkyynel :') Pikkuisemme näytteli myös varsin edustuskelpoista, sillä  automatkalla sairaalaan aloin tuntea potkut rintojen alapuolelle eli hän oli pää alaspäin, mitä hän oli siis vielä ultrankin aikana. Näin hän ei siis ikinä yleensä ole, vaan saan potkuja aina virtsarakkoon ja peräsuoleen päin :D Hyvin näytelty, pikkuinen!

Rv 25+0

Uutta raskausviikkoa pukkaa <3 Miten sitä jaksaakin olla aina yhtä innoissaan uudesta raskausviikosta :D Päässämme pyörii mitä villeimmät ajatusleikit siitä, minkä näköinen tyllerö sieltä on syntymässä. Olemme niin kovin innoissamme vauvasta, eikä kumpikaan malttaisi odottaa toukokuuta ;)

Sain eilen postissa Kelan päätöksen äitiyspakkauksesta, siinä sanottiin pakkauksen saapuvan 2 viikon kuluessa, IIKS! Nyt pitäisi malttaa enää hetki, ennenkuin pääsee tutkimaan rakkauspakkauksen sisältöä <3 Ensiksi aiomme tutkia pakkauksen miehen kanssa kaksin, mutta tiedän jo nyt, että sen jälkeen sen haluavat hypistellä läpi myös tulevat mummut :D Varsinkin oman äidin intoilu tästä raskaudesta on liikuttavaa seurattavaa :')

Tänään sain käsiini myös jotain muuta raskaushormonien aiheuttamaa. Tilasin nimittäin viikko sitten Bolakorun, ja tänään se vihdoin tuli postissa <3 Rakastan tätä korua, se on kauniimpi, mitä osasin kuvitellakaan. Lisäksi se on ihana muisto tästä raskausajasta, ja toivon, että vauvakin tottuu sen kilinään sekä kohdussa että synnyttyään <3 Bolan aiheuttama helinä oli todella erilainen (eikä ehkä hyvällä sanottuna) mutta äkkiä siihen tottui. Ajatus siitä, että oma tyttäreni voi pitää tätä bolaa odottaessaan omaa esikoistaan, on verraton <3