Mitä rakkain ja kaunein tyttömme syntyi eilen epäonnistuneiden käynnistysyritysten jälkeen keisarinleikkauksella. Kaikki meni hyvin ja kaikki voivat hyvin.
Palaan asiaan, kun tokenen tästä hölmistyksestä, että meistä on tullut kolme <3 Onkohan maailmassa mitään parempaa?
tiistai 10. toukokuuta 2016
lauantai 7. toukokuuta 2016
Rv 36+1
Yhtenä kappaleena edelleen :)
Eilen sain ballongin 1 aikaan. Sen laittaminen ei sattunut juurikaan, ainoastaan liikkumisen vaikeus järkytti. Reiteen teipattu ballongin katetri tuntui kamalalta, vaikeutti liikkumista ja teki istumisen ja vessassa käymisen mahdottomiksi. Aluksi tuntemuksia ei juurikaan ollut, mutta kun pääsimme miehen kanssa hetkeksi ajelemaan, alkoi hirvittävät alavatsakivut. Kuin todella, todella kovat kuukautiskivut. Käännettiin auton nokka takaisin kohti Naikkaria, koska oloni oli muutenkin huono. Vatsa meni aivan sekaisin, pyörrytti ja oksetti. Sain kuumavesipullon avukseni. Vauvalla oli kaikki kuitenkin koko ajan hyvin. Pikkuhiljaa olo helpotti, koska kivutkin hellittivät.
Illalla mies lähti kotiin ja samoihin aikoihin kivut yltyivät. Sain todeta ensimmäisen kerran elämässäni, että "aaaa, tältäkö supistukset tuntuukin!" Nyt vihdoin tiesin, mitä tarkoittaa supistus :D suppareita alkoi tulla tämän tästä ja ne olivat todella kipeitä. Supistuksen tullessa piti keskittyä hengittämiseen, muuten olisi kuollut :D Alkuillasta saamani Panadol ei auttanut, joten pyysin jotain vahvempaa. Sain Litalginia ja jonkun nukahtamislääkkeen. Samalla ballongin vetoa löysennettiin. Puolisen tuntia niin taju oli kankaalla :D kun yöllä heräsin vessakäynnille, menin aikalailla seiniä pitkin :D
Aamulla olin hieman pettynyt, kun supistuksia ei enää tullut. Pyysin kätilöä kiristämään taas ballonkia, mutta supistukset jäi silti tulematta. Parin tunnin päästä nykäisin katetrin päästä, ja sieltähän se tipahti sittenkin! Seuraavaksi sain Cytotecin suun kautta, ja nyt jäädään odottelemaan seuraavaa siirtoa.
To be continued...
Eilen sain ballongin 1 aikaan. Sen laittaminen ei sattunut juurikaan, ainoastaan liikkumisen vaikeus järkytti. Reiteen teipattu ballongin katetri tuntui kamalalta, vaikeutti liikkumista ja teki istumisen ja vessassa käymisen mahdottomiksi. Aluksi tuntemuksia ei juurikaan ollut, mutta kun pääsimme miehen kanssa hetkeksi ajelemaan, alkoi hirvittävät alavatsakivut. Kuin todella, todella kovat kuukautiskivut. Käännettiin auton nokka takaisin kohti Naikkaria, koska oloni oli muutenkin huono. Vatsa meni aivan sekaisin, pyörrytti ja oksetti. Sain kuumavesipullon avukseni. Vauvalla oli kaikki kuitenkin koko ajan hyvin. Pikkuhiljaa olo helpotti, koska kivutkin hellittivät.
Illalla mies lähti kotiin ja samoihin aikoihin kivut yltyivät. Sain todeta ensimmäisen kerran elämässäni, että "aaaa, tältäkö supistukset tuntuukin!" Nyt vihdoin tiesin, mitä tarkoittaa supistus :D suppareita alkoi tulla tämän tästä ja ne olivat todella kipeitä. Supistuksen tullessa piti keskittyä hengittämiseen, muuten olisi kuollut :D Alkuillasta saamani Panadol ei auttanut, joten pyysin jotain vahvempaa. Sain Litalginia ja jonkun nukahtamislääkkeen. Samalla ballongin vetoa löysennettiin. Puolisen tuntia niin taju oli kankaalla :D kun yöllä heräsin vessakäynnille, menin aikalailla seiniä pitkin :D
Aamulla olin hieman pettynyt, kun supistuksia ei enää tullut. Pyysin kätilöä kiristämään taas ballonkia, mutta supistukset jäi silti tulematta. Parin tunnin päästä nykäisin katetrin päästä, ja sieltähän se tipahti sittenkin! Seuraavaksi sain Cytotecin suun kautta, ja nyt jäädään odottelemaan seuraavaa siirtoa.
To be continued...
perjantai 6. toukokuuta 2016
Rv 36+0
Pikapäivitys nro 2: meidät lähetettiin eilen kotiin muutaman tunnin jälkeen. Oli kuulemma niin paljon ruuhkaa muissakin sairaaloissa, etteivät mielellään käynnistäneet ketään silloin.
Nyt ollaan täälä taas uudestaan, eikä taida olla enää kotiinpääsyn mahdollisuutta :D Vielä kun saisi tän jännityksen purkaantumaan!
Kiitos kaikille tsempeistä <3
Nyt ollaan täälä taas uudestaan, eikä taida olla enää kotiinpääsyn mahdollisuutta :D Vielä kun saisi tän jännityksen purkaantumaan!
Kiitos kaikille tsempeistä <3
keskiviikko 4. toukokuuta 2016
Rv 35+5
Pikapäivitys: huomenna käynnistetään synnytys. Tämän päivän lapsivesinäytteestä selvisi keuhkojen olevan kypsät ja EPO hieman noussut.
Taidan seota jännityksestä/innostuksesta/pelosta.
torstai 28. huhtikuuta 2016
Rv 34+6
Terveyhdys blogihiljaisuuden takaa. Hävettää palata kirjoittamaan ilman mitään hyvää syytä, paras niistä huonoista syistä olkoot väsymys. Kaikki on mennyt ihan ookoo ja rauhallisesti raskauden suhteen. Aina tähän päivään asti.
Pari viikkoa sitten olimme Naikkarilla ultrassa, jossa huomattiin vauvan ottaneen melkoisen harppauksen kasvussa. Paino kulki pari raskausviikkoa edellä. Tällöin sovittiin uusi ultra tälle päivälle, ja samalla varoiteltiin, että jos vauva harppoisi edelleen kasvussa, tehtäisiin käynnillä samalla lapsivesipunktio. Lapsivesinäytteestä tutkittaisiin vauvan keuhkojen kypsyyttä ja vauvan ahdinkoa kohdussa. Huolimatta koko raskauden kestäneestä hyvästä hoitotasapainosta verensokereiden suhteen, olisi melko varmasti punktio edessä. Punktio ei tuonut sitten mitenkään hyviä fiiliksiä melkein vuoden takaisesta, hieman eri tyyppisestä punktiosta.
En kuitenkaan osannut jännittää lapsivesipunktiota. Pidin koko ajan takaoven auki myös sille mahdollisuudelle, ettei vauva olisikaan harpannut niin suurta askelta kasvussa. Aamulla otettiin ensin Naikkarilla hetkinen käyrää, minkä jälkeen hyppäsin (lue: pungersin ähistään itseni) ultrattavaksi. No, olihan vauva taas kasvanut ja hurjaa vauhtia olikin kasvanut. Tällä hetkellä vauvamme paino oli jo karmaisevat 3,2 kiloa. Kyyneleet silmäkulmissa mietin, miksi tällaista paskaa vielä kestää kaiken muun jälkeen. Muut menevät jo synnyttämään tuon kokoista vauvaa.
Lapsivesipunktio aloitettiin samantien. Alkuvalmistelut olivat melkoisen juhlavat, putsattiin ja aseteltiin suojia. Jännitin niin kovasti, että alkoi tehdä huonoa. Vasemmalta puolelta ylhäältä löytyi pieni lapsivesilammikko, johon neula sujautettiin. Se sattui yllättävän paljon, mutta samalla huokaisin mielessäni, että muutama sekunti ja kaikki on ohi. Kunnes näin ironia hiipivän selän takaa makeasti nauraen. Vauva punkesi itsensä välittömästi kohtaan, jossa neula oli. Neula vedettiin äkkiä pois, ja lääkäri huikkasi että pitää pistää toinen kerta. Hikikarpalot vierivät otsallani. Olo ei helpottunut lainkaan, kun lääkäri löysi "hyvän" lammikon keskeltä vatsaani. Tämähän tarkoitti neulan pistämistä istukan läpi. Meinasin pyörtyä, vaikka makuulla olinkin. Valtava paniikkikohtaus sai minut valtaani, teki mieli juosta ulos huoneesta. Onneksi uuden pistoskohdan putsaaminen kesti sen verran, että sain itseni rauhoitettua. Toinen pistokerta ei sattunut yhtä paljon kuin ensimmäinen, ja lapsivesinäyte saatiin otettua. Suuri ahdistus tippui harteiltani, kunnes.. Sieltä se ironia taas tuli nauraen. Lääkäri selitti, että soittaa näytteen tuloksista vielä tänään. Jos ja kun keuhkot eivät olisi vielä kypsät, olisi uusi lapsivesinäyte ensi viikolla edessä. Jouduin nieleskelemään kyyneliä nyökkäillessäni. Vielä oli edessä tunnin verran käyrän ottamista, mutta sitä ennen saimme istua hetken miehen kanssa. Murruin kyyneliin.
Kuvittelin näytteen ottamisen olevan piece of cake, mutta se oli jotain pahempaa. Se oli fyysisesti sitä mitä odotinkin, mutta henkisesti tuhannesti pahempi. Se oli isku vasten kasvoja, se oli tähän astisesta raskaustaipaleesta konkreettisin epäonnistu minen. Kotiin pääsemisestä asti olen ollut itkuinen. Monesti kuulee vauvan olevan turvassa äidin kohdussa, kohtu on maailman turvallisin paikka. Itse en malta odottaa hetkeä, kun vauvani pääsee pois kohdustani. Tuntuu, että tuhoan hänen kehityksensä, vaikka teenkin kaiken voitavani. Olen vauvani kasvun suurin sabotoija. Ajatus siitä, etten saa synnyttää vauvaani hänen suuruuden vuoksi, tai se, että hän joutuu viettämään aikaa tehohoidossa epäkypsien keuhkojen vuoksi.. Se tappaa.
Pari viikkoa sitten olimme Naikkarilla ultrassa, jossa huomattiin vauvan ottaneen melkoisen harppauksen kasvussa. Paino kulki pari raskausviikkoa edellä. Tällöin sovittiin uusi ultra tälle päivälle, ja samalla varoiteltiin, että jos vauva harppoisi edelleen kasvussa, tehtäisiin käynnillä samalla lapsivesipunktio. Lapsivesinäytteestä tutkittaisiin vauvan keuhkojen kypsyyttä ja vauvan ahdinkoa kohdussa. Huolimatta koko raskauden kestäneestä hyvästä hoitotasapainosta verensokereiden suhteen, olisi melko varmasti punktio edessä. Punktio ei tuonut sitten mitenkään hyviä fiiliksiä melkein vuoden takaisesta, hieman eri tyyppisestä punktiosta.
En kuitenkaan osannut jännittää lapsivesipunktiota. Pidin koko ajan takaoven auki myös sille mahdollisuudelle, ettei vauva olisikaan harpannut niin suurta askelta kasvussa. Aamulla otettiin ensin Naikkarilla hetkinen käyrää, minkä jälkeen hyppäsin (lue: pungersin ähistään itseni) ultrattavaksi. No, olihan vauva taas kasvanut ja hurjaa vauhtia olikin kasvanut. Tällä hetkellä vauvamme paino oli jo karmaisevat 3,2 kiloa. Kyyneleet silmäkulmissa mietin, miksi tällaista paskaa vielä kestää kaiken muun jälkeen. Muut menevät jo synnyttämään tuon kokoista vauvaa.
Lapsivesipunktio aloitettiin samantien. Alkuvalmistelut olivat melkoisen juhlavat, putsattiin ja aseteltiin suojia. Jännitin niin kovasti, että alkoi tehdä huonoa. Vasemmalta puolelta ylhäältä löytyi pieni lapsivesilammikko, johon neula sujautettiin. Se sattui yllättävän paljon, mutta samalla huokaisin mielessäni, että muutama sekunti ja kaikki on ohi. Kunnes näin ironia hiipivän selän takaa makeasti nauraen. Vauva punkesi itsensä välittömästi kohtaan, jossa neula oli. Neula vedettiin äkkiä pois, ja lääkäri huikkasi että pitää pistää toinen kerta. Hikikarpalot vierivät otsallani. Olo ei helpottunut lainkaan, kun lääkäri löysi "hyvän" lammikon keskeltä vatsaani. Tämähän tarkoitti neulan pistämistä istukan läpi. Meinasin pyörtyä, vaikka makuulla olinkin. Valtava paniikkikohtaus sai minut valtaani, teki mieli juosta ulos huoneesta. Onneksi uuden pistoskohdan putsaaminen kesti sen verran, että sain itseni rauhoitettua. Toinen pistokerta ei sattunut yhtä paljon kuin ensimmäinen, ja lapsivesinäyte saatiin otettua. Suuri ahdistus tippui harteiltani, kunnes.. Sieltä se ironia taas tuli nauraen. Lääkäri selitti, että soittaa näytteen tuloksista vielä tänään. Jos ja kun keuhkot eivät olisi vielä kypsät, olisi uusi lapsivesinäyte ensi viikolla edessä. Jouduin nieleskelemään kyyneliä nyökkäillessäni. Vielä oli edessä tunnin verran käyrän ottamista, mutta sitä ennen saimme istua hetken miehen kanssa. Murruin kyyneliin.
Kuvittelin näytteen ottamisen olevan piece of cake, mutta se oli jotain pahempaa. Se oli fyysisesti sitä mitä odotinkin, mutta henkisesti tuhannesti pahempi. Se oli isku vasten kasvoja, se oli tähän astisesta raskaustaipaleesta konkreettisin epäonnistu minen. Kotiin pääsemisestä asti olen ollut itkuinen. Monesti kuulee vauvan olevan turvassa äidin kohdussa, kohtu on maailman turvallisin paikka. Itse en malta odottaa hetkeä, kun vauvani pääsee pois kohdustani. Tuntuu, että tuhoan hänen kehityksensä, vaikka teenkin kaiken voitavani. Olen vauvani kasvun suurin sabotoija. Ajatus siitä, etten saa synnyttää vauvaani hänen suuruuden vuoksi, tai se, että hän joutuu viettämään aikaa tehohoidossa epäkypsien keuhkojen vuoksi.. Se tappaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)