Jos suruun voisi kuolla, tapahtuisiko se juuri tälläisellä hetkellä? Tälläistä ahdistusta ja surua on kestänyt yli viikon, ihme että pääsen edes sängystä ylös aamuisin. Näin viime yönä unta, että odotimme kaksosia, kahta tyttöä. Itkin unessa onnesta. Herätessäni itkin surusta.
Elämäni alkaa tuntua todella huonolta vitsiltä, miten voimme mieheni kanssa olla tässä tilanteessa? Mieheni myönsi tänään ettei pysty miettimään lapsettomuuttamme, se ahdistaa liikaa. Kysyin itku kurkussa, että onko hän varma että haluaa olla kanssani loppuun saakka. "En elä täällä tehdäkseni lapsia. Elän täälä ollakseni sun kanssa." Ja hän lisäsi vielä, että kaikki on hyvin niin kauan, kun on vielä toivoa. Tuon lauseen jälkeen sieluni sai hetkeksi rauhan. Vielä on toivoa.
Aivan ihanat sanat mieheltäsi sinulle, sai kyyneleet silmiini. Mulla on myös vastaavanlainen oikeasti hyvä ja ihana mies, jonka kanssa mennään nyt 2. kiertoa ekan inssin jälkeen. Selvittyäni viime pettymyksestä huomasin muuttuneeni todella realistiseksi ja vielä enemmän jalat maassa tyypiksi, mut tiedän et tokan inssin jälkeen se tuttu ärsyttävän hermostuttavan karmea toivo ja odotus taas varmasti nostaa päätään.. Ei auta muu kuin kantaa itseänsä eteenpäin, yhdessä. <3
VastaaPoista