Mieltäni on hallinnut viimeiset kaksi viikkoa ihan älytön pastellinvärinen kupla. En mieti mitään muuta kuin vauvaamme, joka on rakkainta ja arvokkainta, mitä tiedän. Mies on jopa ilmaissut huolensa minua kohtaan, olen kuulemma kummallinen :D Olen niin kiintynyt häneen jo nyt, tekisin mitä vaan hänen vuokseen. Aamulla kun herään, vauva on ensimmäisenä mielessäni. Mielessä käy usein (lue: monta kertaa päivässä) ajatus ultrasta, jotta näkisimme vauvan taas kerran. Kaipaisin niin kovasti jotain konkretiaa tähän odotukseen. Onko kohdussani todella joku?
Mahakaan ei ole vielä kasvanut. Nännit ovat kipeytyneet tällä viikolla ihan kummallisiksi, ne ovat ä l y t t ö m ä n kipeät ja arat. Pelkkä rintsikoiden laittaminen on tuskaa. Hmm.. Kai tuota voisi kutsua oireeksi? :D En olekaan siis täysin oireeton!
Eilen tulin kaapista ulos töissäkin. Esimies ja työkaverit saivat tietää raskaudestani vihdoin ja viimein. Vastaanotto oli hellyyttävä ja onnellinen. On paljon kevyempi olla, kun salaisuus on pullautettu ulos suusta :)
Niin se aika kuluu :O ja kiva, että pääsit jakamaan ilon töissä :)
VastaaPoista