Rv 17+1

Joulu alkaa olla taputeltu. Aatto vietettiin miehen kanssa oman perheeni luona, muut pyhät appivanhemmilla. Myös vauva sai ensimmäiset lahjansa. Just ja just pystyttiin välttymään kyyneliltä, kun paketista paljastui pieni potkupuku ja tutteja. Voi vauva, kuinka paljon täällä kaikki sinua odottaakaan <3 Tämän vuoden joulu oli niin erilainen kuin edellisen vuoden. Vuosi sitten itkin ja olin varma, etten selviä koko joulusta. Nyt olin se pullantuoksuinen tuleva äiti, joka ei pysynyt housuissaan. 

Maha on käyttäytynyt viime päivinä oudosti. Iltaisin se on järkyttävän turvonnut. Aamulla pystyn jo näkemään ja kopeloimalla tuntemaan pienen pömpön. Nytkö se pullahdus alkaa tapahtua <3

Eilen illalla kuuntelin, tai no myönnettäköön, salakuuntelin mieheni ja appivanhempieni keskustelua. Kuulin, kuinka mieheni kertoi rakastavansa minua ja minun olevan paras mahdollinen vaimo. Kuinka meille on tulossa vauva, ja kuinka hän ei malttaisi odottaa enää hetkeäkään vauvaamme. Painoin otsani ovenkarmia vasten ja annoin kyynelten tulla. Onnenkyynelten, jotka kumpusivat jostain niin syvältä, ja joita olin niin kauan kaivannut. Katsoin ikkunan kautta heijastustani ja pientä turvonnutta vatsakumpuani. 

Siinä se oli. Elämäni onnellisin hetki.