Naistenpäivä

Miltä tuntuu viettää naistenpäivää, kun ei edes tunne olevansa nainen? Oon "nainen" jolla kaikki rasva kerääntyy vatsaan (meaning kaljamaha), karvoja kasvaa sisäreisissä, leuassa ja joka paikassa PALJON enkä edes pysty tuottamaan jälkeläisiä.. Eipä mieskään naistenpäivää mitenkään erikoisemmin noteerannut ja hyvä niin. Annan tän päivän mennä vaan ohi mahdollisimman huomaamattomasti. Heti kun miestenpäivää aletaan viettää Suomessa, juhlin silloin. 

Mutta teille kaikille muille naisille, hyvää naistenpäivää!

Masennusmaraton

Tää viikko on ollu taas vaikein pitkään aikaan. On ahdistanu, itkettäny, masentanu. Kaikki näitä erikseen ja yhtäaikaa. En tiedä, miten tästä pitäis jatkaa eteenpäin. Millä jaksamisella? Yritän nyt vaan laskee tunteja, että pääsen sunnuntaina alottaan Terot, se olkoon ikään kuin loppusoitto tälle kaikelle odottamiselle. Päästään viimeiseen inssiin ja sit marssitaanki jo yksityiselle. Kun vaan nyt äkkiä pääsisin eroon tästä katkeruudesta maailmaa kohtaan.

Mikä onkaan parempi tapa aloittaa päivä kuin lukemalla kahdet raskausuutiset? No ei niin mikään, siks alotin päiväni juuri näin ja nyt ahdistaa ja itkettää.  Moikkamoi.

Hölmö

Mielialat vaihtelee ihan hulluna. 90% päivästä oon masentunu ja tiedän ettei tulla saamaan lasta ikinä. Nyt sain pitkästä aikaa sellasen muljahduksen sydämeen, että hehhei, voidaanhan me vielä saada lapsi joskus. Se oli todella outo tunne. Koin sekunnin murto-osan sellasta onnea, mitä en oo kahteen vuoteen kokenu. Se tunne lämmitti sydäntä, ihan fyysisestikin. Tohon tunteeseen kun jaksais uskoo muullonkin ku yhtenä murtosekuntina vuodessa. Oon usein miettiny miltä tuntuis, kun hoito onnistuis ja katselin raskaustestiä, johon piirtyis toinenkin viiva. Kuvittelen näinä hetkinä itkeväni kun raivotautinen. Mutta sitä onnen määrä/tunnetta en osaa kuvitellakaan. Järkyttävän surullista.

Mikä mussa on vikana, miks aina pitää olla niin negatiivinen ja pessimistinen. Periaatteessahan meillä pitäis olla vielä täydet mahdollisuudet. Mene ja tiedä. Sunnuntaina saan alottaa Terot. Siinähän sitä "onnen tunnetta" kerrakseen.

100-0

Oma jaksaminen on tällä hetkellä täysi nolla. Jossei jopa miinusmerkkinen. Kaikki tuntuu niin lohduttomalta, miks ei voitais päästä jo eteenpäin. Lähdin itku kurkussa lenkille sateeseen, jotta saisin edes vähän rauhotuttua. Heti ovesta ulos päästyäni vastaan käveli nainen valtavan vatsansa kanssa. Eipä kauaskaan, kun näin junapysäkillä toisen naisen maha pystyssä. Lisäks monen monta pariskuntaa vaunuja työnnellen. Lenkin jälkeen olo oli jopa huonompi. Vettä valui silmistä enemmän kun ränneistä. Itku kurkussa mietin, miten selviän huomisesta, jos tää päivä on jo näin kamala. Päivän päätteeks laitoin vielä tv:stä pyöriin Toisenlaiset äidit, näköjään nautin itseni kiduttamisesta.

Elämä kusi taas silmään 100-0.