Äitiysneuvola

Tänään sain vihdoin ja viimein aikaiseksi soittaa äitiysneuvolaan. En tiedä miksi, mutta soittaminen jännitti etukäteen paljon, ihan sydän pamppaili rinnassa. Soitin neuvolaan ja jätin numeroni takaisinsoittojärjestelmään. Automaattinen äänite luurissa kertoi, että minulle soitettaisiin takaisin 20 minuutin kuluttua. Suljin puhelun ja puristin puhelinta kädessäni. Olo oli kuin jäätelön salaa ottaneella pikkulapsella: tunsin syyllisyyttä, mutta samalla nautin tilanteesta. Ihan kuin en olisi saanut soittaa kyseiseen numeroon, mutta en voinut vastustaa siihen soittamista. Unohtaakseni 20 minuutin odottamisen, kirjoitin lapulle ylös asioita, joita tulisi muistaa kertoa. Asioita olikin yllättävän paljon: yrityshistoria, pas, lääkkeet, hcg, diabetes ja tarvittava lähete Naikkarin äitiyspoliklinikalle.

Puhelin soi kädessäni. Vastaan siihen ja kerron positiivisesta raskaustestistä. Puhelimen toisessa päässä puhuu hieman vanhempi ja kuivahko rouva. Saan myös luvan pitää heti monologin yrityshistoriastamme ja sairauksistani heti perään :D Tämän kuultuaan naisen ääni pehmenee ja muuttuu "ymmärtäväisemmäksi". Oih, sääliä! Nainen kertoo, että oma neuvolatätimme laittaa minusta lähetteen Naikkarille, kysyy onko sokerit ollut ok ja lopuksi sovimme ensimmäisen neuvola-ajan. Päiväksi varmentuu pitkän vääntämisen jälkeen 26.10., viikko varhaisultran jälkeen. Melkein repesin luuriin, kun nainen sanoi, että molemmat vanhemmat saa tulla neuvolaan :O Ei tää näköjään vaan oo vieläkään mennyt tajuntaan. Saan kuulla lyhyen litannia, mitä tulee syödä ja mitä ei. Lopuksi toivotettiin hyvää odotusta, siis mitä? Tässä kohtaa kyllä melkein herkistyin <3 Ikinä en uskonut, että saisin joku päivä soittaa neuvolaan, ja siinä sitä oltiin. Puhelun jälkeen jäi rauhallinen, mutta samalla tyhjä olo. Nyt ollaan pari viikkoa omillamme.

Olen saanut tämän päivän aikana virallisesti yhden raskausoireen; vitutus vilutus. Koko päivän on ollut niin järkyttävän kylmä, illan tullen tärisin kahden peiton alla sängyssä. Vilutusta on ollut ennenkin, mutta ei tässä mittakaavassa! Koko aikaa en suinkaan saa nauttia vilutuksesta, välillä tulee tuskahiki, jonka jälkeen taas tärisen kylmästä. Ainoa akti, mitä oon tänään ehtinyt tekeen, on villatakki päälle, villatakki pois, päälle, pois :D Nautin tästä oireesta suunnittomasti, antaa tulla lisää vaan! ;)

Pelko

Eilen ennen nukkumaan menoa sain aiheutettua kunnon sätkyt itselleni. Aloin Googletella (joo tiedetään, maailman typerin teko :D) oireettomasta alkuraskaudesta, keskenmenosta ja tuulimunasta.. Ja huh, että olin paniikissa! Paniikki jatkuu vielä tänäkin aamuna. Raskaustestejä en oo enää verikokeen tuloksen kuulemisen jälkeen tehnyt, enkä ehkä aiokaan. Ajattelin tuudittautua tähän pieneen onnellisuuden tunteeseen ja luottaa parhaani mukaan siihen, että raskaus jatkuu. Tää oireettomuus saa mut ihan hulluks, oireita ei oo vieläkään näkyvillä. Olo on mitä mainioin. Vieläkin on todella vaikee uskoa olevansa raskaana, kun missään ei tunnu miltään.

Vaikka en oo mitenkään liian onnellinen tai yli-innoissani tästä raskaudesta, ajattelin ottaa vieläkin vähän iisimmin. Varhaisultraan on vielä 2 kiduttavan pitkää viikkoo, ja siellä voidaan kuulla ihan mitä vaan uutisia. Fakta nyt vaan sattuu oleen se, että onhan tää raskaus ihan älyttömän alussa. Onneksi tiedostan nyt senkin syyn, mistä tää paniikki johtuu. Aina kun vietän vapaata viikonloppua, on mulla liikaa aikaa miettiä ja murehtia. Sitten suunnilleen koko maailma kaatuu päälle, ja diagnosoin itselleni kaikki huonoimmat vaihtoehdot. Onneksi ens viikolla on siis töitä taas tiedossa, toivon erittäin kiireistä ja töiden kannalta stressaavaa viikkoa :D

Nyt tarvisin apua teiltä fiksummilta naisilta! En osaa laskea, mikä rv mulla on menossa :D Vaikuttaako raskausviikkojen laskemiseen pas ja se, minkä ikäinen alkio on siirretty? Siis mulla ei oo oikeesti harmainta aavistusta millä rv:llä täällä mennään, enkä hurmiossani huomannut kysyä hoitajalta perjantaina :D Siis jos siirretyn alkion ikä ei vaikuta rv:hin, olisi tällä hetkellä menossa ilmeisesti rv 5+1. Edelliset kuukautiset alkoivat siis 29.8., pas oli 16.9. (kp 19) ja siirretty alkio oli 3 päivän ikäinen. Help needed! :D

Kynnyksellä

Eilinen oli jotain ihanaa. Vietettiin miehen kanssa rauhallinen koti-ilta hyvän ruuan ja saunomisen merkeissä. Mahdettiinko puhua mistään muusta kuin verikokeen tuloksesta ja alkiosta kohdussani, enpä usko ;) Muutamat itkukohtaukset olen tänään heittänyt, mutta muuten kaikki on oikein tasaista. Vielä odottelen sitä hetkeä, kun oikeasti tajuan olevani raskaana. Tää on vielä liian iso palanen ymmärrettäväksi.

Tänään vietin vapaapäivää yksinäni ja lähdin kaupungille pyörimään. Piipahdin apteekissa ostamassa Lugeja, ja samalla reissulla ostin purkin d-vitamiinia. Lisäksihän olen syönyt noin 2 vuoden ajan 5 mg:n foolihappoa diabetekseni vuoksi. Pyörähdin myös muutamassa vaatekaupassa, enkä voinut vastustaa kiusausta käydä hypistelemässä vauvanvaatteita. Ylitin lastenosaston kynnyksen sydän hakaten. Katsoin ympärille, että huomaako kukaan. Kuin salassa ihastelin pieniä vaatteita samalla syvästi huokaillen. Niin pieniä, niin kauniita. Osasto, jolla en ennen pystynyt käymään. Nyt poistuin kaupasta leveästi hymyillen.

Sananen miehestäni.. Tai tästä miehestä, joka asuu kanssani ja on kanssani naimisissa :D Tällä hetkellä en edes tunnista häntä omaksi miehekseni. Mutta tämän kaiken sanon kaikella hyvällä ja sydäntä ravistavalla rakkaudella. Hänestä on kuoriutunut mies, joka on läsnä. Hän katsoo ihan erilailla silmiini nykyään, ja se katse on täynnä rakkautta ja onnea. Voisi melkein heittää kliseisen "olemme löytäneet toisemme" -läpän :D Mutta tosissaan, tää kaikki on syventänyt rakkauttamme ja paljon. Toki mieskin osaa ottaa varovasti vielä näin alussa ja tällä lapsettomuustaustallamme, välillä se on hän, joka joutuu hillitsemään minua :D

Kuulin radiosta vanhan biisin, joka soi radiossa, kun olin teini-ikäinen. Ajauduin ajatuksissani siihen aikaan. Kun haikailin elämän perään. Haaveilin elämästäni aikuisena. Haaveilin tulevasta miehestäni ja elämästäni hänen kanssaan. Tulevasta perheestä. Ja nyt elän sen hetken kynnyksellä. Suupieliini hiipi vieno hymy.

Tällä hetkellä voin sanoa olevani onnellinen, ensimmäistä kertaa 2,5 vuoteen.

Verikokeen tulos

Aamusta asti kiemurtelin jännityksissäni. Hoitaja lupasi soittaa testituloksesta iltapäivällä, mutta katsoin soittoajan klinikalle loppuvan 3, joten puoli 3 aikaan tartuin itse luuriin. Olin päässyt juuri töistä, ja istuin auton etupenkillä luuri kourassa ja toinen käsi jännittyneenä nyrkissä. Punktiosta tuttu hoitaja vastasi puhelimeen, ja oli melko tiedoton koko verikokeestamme :D No, ei aikaakaan kun hän löysi tietomme koneelta, mutta sitten kesti muutama hetkinen, kun hoitaja laskiskeli luurin toisessa päässä jotain. Luulin pyörtyväni jännityksestä. Teki mieli huutaa, että kerro jo se hemmetin luku! :D Hoitaja aloitti kertomalla hcg:n viitearvot, ja ne olivat 68-400. Pidätin hengitystä. Sitten hän kertoi, että oma arvoni oli "roimasti" yli sen, se oli 766! <3 Lisäksi sain kuulla ne kaipaamani onnittelut <3 Tunsin, kuinka valtava stressi ja jännitys poistuivat harteiltani, ja pidättelin itkua. Samalla sovimme varhaisultran 19.10. Siis mulle aika var-hais-neu-vo-laan? Voisiko joku vaan nipistellä mua koko ajan, tää kaikki on niin ihmeellistä ja suurta ja täydellistä ja ja ja.. En ymmärrä, mitä täällä tapahtuu! Siis nyt oon ihan oikeesti raskaana. Ihmettelin lopuksi vielä oireettomuuttani hoitajalle, hän kertoi sne olevan ihan normaalia. Sain vielä neuvoksi ottaa vaan mahdollisimman iisisti ja nauttia <3 Miten sekään mahtaa onnistua? :D

Suljin puhelun ja aloitin valtavan vollottamisen. Sen kuuloista itkua en olekaan vielä itseltäni kuullut. Se oli vikinää, ulvomista, vollottamista ja huutamista samaan aikaan. Katselin autostani, kuinka kullankeltaiset lepän lehdet heiluivat oksissa ja hakkasivat toisiaan. Kuinka maailma ympärillä pyöri edelleen samanlailla, mutta jotain niin suurta oli juuri tapahtunut omassa elämässäni, meidän elämässämme. Vollottaen valitsin miehen numeron, mutta hän ei vastannut. Soitin toisen kerran, soitin kolmannenkin. Sitten hän vastasi, äänestä paistoi paniikki. Mies oli ihan varma, että kerron huonoja uutisia, koska en ollut aiemmin soittanut. Lisäksi hän kuuli itkuni, mikä järkytti häntä entisestään. Kerroin lukemat, ja kuulin miehen äänessä valtavan helpotuksen. Hän oli shokissa, onnellinen, järkyttynyt. Kuulin, kuinka miehen ääni värähti onnesta ja liikutuksesta. Jos elämäni olisi päättynyt tuohon, se olisi ollut maailman suloisin hetki <3

Tänään vietämme elämämme suurinta ja rakkaudentäyteisintä päivää <3
Hyvää viikonloppua kaikille <3

Oireettomuus ja paljastuksia

Yksi asia (muiden joukossa :D) mietityttää niin paljon, että meinaa pää seota. Tää mun oireettomuus. Jotenkin tänään oli taas niin oireeton olo aamusta asti, että koko työpäivän mietin kuumeisesti, että onkohan tää nyt tässä. Kuinka paljon toivoisin oireita! Lapsettomat taitaa olla melkolailla ainoita, jotka oikein odottaa oireita? :D Tietäis ainakin, että edes on raskaana tai että raskaus jatkuu.

Toisaalta ymmärrän kyllä, ettei kaikki saa oireita ollenkaan, eikä varsinkaan näin aikaisessa vaiheessa. Ja koitan lohduttaa itseeni sillä, että enhän oo saanut oireita oikein ikinä mistään lääkkeestäkään. Niinkuin aiemmin kirjoitin, en oo hormoneille herkkä ihminen. Joten miks hormonit aiheuttais nyt oireita, kun ei ne ennenkään oo mitään tehnyt? Laiha lohtu tai, ainakin se lohduttaa edes inan välillä.

Ainoa oire, joka on ja pysyy, on vilunväreet. Niitä on tullut joka päivä ja koko ajan. Välillä on niin tavattoman kylmä, että hampaat kalisee yhteen. Muutenkin iho jotenkin hohkaa lämpöä koko ajan. Myös ristiselkä on ollut melkeinpä koko kierron ajan kipeä, mutta niinhän se on melkein aina muutenkin.

Huominen jännittää paljon. Niin paljon, että tälläkin hetkellä ahdistuspallero myllää mahassani. Kaikki on varmaan onnellisia, kun verikokeen tulos tulee huomenna, eikä tarvi lukee tätä mun ulinaa? :D Joo, itsekin oon. Kuvitelmissani huomisesta tulee taas tähän astisen elämäni onnellisin päivä, toivottavasti haaveet käy toteen <3 Samalla ajattelin soitella myös neuvolaan, koska sairauteni vuoksi joudun tarkempaan syyniin. Niin hei, paljastus tulee tässä: sairastan 1 tyypin diabetesta. En ole tietoisesti jättänyt tätä kertomatta, vaikka toki se on vaikuttanut tähän yritysprosessiin jonkin verran. Nyt sen "paljastan", koska diabetes on myös syy, miksi soitan neuvolaan heti. Sieltä he siirtävät meidät myös Naikkarille äitiyspolille, jossa joudumme ravaamaan varmaan enemmän kuin töissä, mutta se on ihan ok :) Odotukseenkin diabetes tulee vaikuttamaan paljon, ja postauksissakin tulee varmasti jatkossa paljon diabeteksesta ja odotusajasta.

Nyt vaan enää toivotaan, että huomenna tulee hyviä uutisia <3