Verikoe

Soittelin klinikalle tänään ilmoittaakseni positiivisesta testistä. Ensimmäinen kommentti oli "joo'o" :D Ymmärrän ja arvostan, että alan henkilökunnalla on hold your horses -suhtautuminen, mutta kai sitä jotain muutakin olis voinut kommentoida? :D No, itseäni kommentti onneksi nauratti. Samalla kysyin  veritestistä, kannattaako hcg mittauttaa näinkin. Vastaus oli, että ehdottomasti. Hoitaja kertoi, että huomenna ennen 12 olisi päästävä antaan näyte, jotta tuloksen saisi heti. En pääse huomenna, joten kysyin, että voinko lähteö tulemaan saman tien. Sain puoli tuntia aikaa olla klinikalla, ja minähän hullu laitoin kaasun pohjaan :D Ehdin hyvin antamaan näytteen, ja tulos olisi näin ollen perjantaina iltapäivällä valmis, ja saisin soiton tällöin. Hyi kamala, taas saa jännittää! Miten jaksan odottaa niin kauan?! Toisaalta tätä hetkeä on odotettu 2,5 vuotta, joten ei kai pari päivää enää voi tappaa? :D

Tänään noin klo 4 aamulla (kyllä, klo 4 aamulla) tein "virallisen", klinikalta saadun testin. Ja selitykseksi: heräsin tuolloin järkyttävään pissahätään, joten päätin tehdä testin tuosta aamupissasta. Heti kun pissa alkoi levitä tikulle, plussa tuli näkyviin.  Se oli todella selkeä, täydellisen vahva plussa <3 Kömmin onnellisena takaisin sänkyyn ja sanoin miehelleni olevani vahvasti paksuna :D Kyllä tuli kauniit unet tuon plussan jälkeen <3

Tänään olen saanut riesakseni riemukseni vilunväristykset. Toki niitä oli jo aiemminkin tässä kierrossa, mutta ihan tällaisina en ole niitä ennen kokenut. Kuinka paljon voikaan viluttaa! Eilen illalla sain taas kunnon shokit, kun pyyhkiessä tuli rusehtavaa vuotoa. Ei siis valumalla, vaan pyyhkimällä. Tämä loppui onnekseni tunnissa <3 Sydämeni halajaa lisää oireita, haluan tuntea olevani raskaana! Haluan oireita, joita ei tarvitse kuulostella, vaan ne tuntee haluamattaankin <3 Tällä hetkellä nautin niin suunnattomasti olostani, en voi sanoin kuvailla tätä <3

Pp 13

Edelleen jatkan näillä piinapäivä -otsikoilla. En uskalla vielä muuttaa niitä :D Huomenna on tähän astisen elämän suurin päivä, kun saan soittaa klinikalle ja kertoa ilouutiset. Ajattelin kyllä kysäistä myös veritestiä, olis kiva kuulla arvo "ihan oikeesti". Ja samalla tietty saada joku varmuus tähän kaikkeen, voisin samalla lopettaa testailun.

Aamulla tein oikein kauniin liuskatestin, testiviiva oli aika vahvan punainen. Testiviiva oli selkeästi tummempi kuin eilen. Tää on niin ihmeellistä. Ennen en voinut kuvitellakaan, miltä positiivinen raskaustesti näyttää.. Nyt niiden muodostumista katselee ihan suvereenisti sivusilmällä, kun samaan aikaan ripustaa pyykkejä :D En kuitenkaan pidä niitä todellakaan itsestäänselvyyksinä, don't get me wrong. Rakastan joka hetkeä, jonka vaan saan olla raskaana.

Oireista sananen, rinnat on aika paljon kipeemmät kuin eilen. Alaselkä kenkkuilee edelleen. Alavatsassa on nyt kuplinut muutaman päivän, nyt vasta osasin yhdistää sen raskauteen :D Ihan kuin siellä poreilis lasillinen Vichyä.
Pieni tuhruttelu nosti tänään taas niskavillat pystyyn. Se ei kestänyt onneksi kauaa, ja pystyin muutenkin oleen vähän rauhallisemmin kuin eilen. Pari tuntia tästä eteenpäin tein kauniin punaisen plussan. MUTTA siis, jos en tietäisi olevani raskaana, en voisi mistään aavistaa sitä. Oireet ei oo siis niin vahvoja, että niitä jäisi kummastelemaan.

Jos huomiseen asti kaikki menee hyvin, mitä sitten tapahtuu? Onko piinapäivät ohi ja saan soittaa neuvolaan..? Mitä ihmettä täälä tapahtuu, en ymmärrä :D Saan vieläkin melkoisen huutonaurukohtauksen, kun mies sanoo mun olevan raskaana. Ei vaan mee kaaliin!

Kunpa tää hetki kestäis ikuisesti <3

Pp 12

En löydä sanoja kuvailemaan tunteita, joita oon käynyt läpi viimeisen 24 tunnin aikana. Epätodellista onnea, shokki, järkytys.. mitä näitä nyt on. Eilinen oli tähän astisen elämäni kummallisin päivä. Oon vieläkin ihmeissäni omasta reaktiostani. Paljon olin kuvitellut, miltä positiivisen testin näkeminen tuntuu.. ja in reality se oli kaikkea muuta :D Se oli valtava shokki, jonka jälkeen marssin tyyliin peseen perunoita :D Se ei vaan mennyt perille, meillä kummallakaan. Me molemmat koettiin loppuillan ajan sellasia itkuryöppyjä. Kaikki oli ok, sit meinas purskahtaa itkuun, mutta ennen purskahtamista tunne katoskin! Puhuin miehelle, että olin melkein pettynyt omaan reaktiooni :D Kaikki tuntu vaan niin uskomattomalta, epätodelliselta. 

Kaikki ei oo suinkaan ollut hyvää, todellista tunteiden vuoristorataa on ajettu jo tänkin päivän puolella. Tein 12 jälkeen raskaustestin, koska halusin nähdä, onko testiviiva vahvistunut. Senhän pitäis kaiken järjen mukaan vahvistua, eiks joo? No, viiva teki päinvastoin. Tein samanlaisen testin kuin eilenkin, mutta sen viiva oli huomattavasti heikompi. Siis se oli tosi heikko. Yritin kuitenkin "solveltaa" testiä mielessäni: sen kontrolliviivakin oli todella selkeesti heikompi kuin eilisessä testissä, joten silloinhan olis testiviivakin.. ehkä. No, minähän järkytyin niin syvästi, sillä hetkellä elämänilo valahti pois kasvoilta ja koko kropasta. Riensin kaupungille hakeen paniikinomaisesti uusia testejä, mies lähti kuskiks, koska pelkäs varmaan mun puolesta, olin niin pois tolaltani. En muista koko automatkasta mitään, tihrustin itkua ja hoin mielessäni, että en selviä tästä. Testit ostoskoriin ja samanlaista ravia takas kotiin. Kotona liuskatestiin ilmesty kyllä viiva, selvästi erottuva. Viiva ei oo kuitenkaan vahva. Lisäks tein samanlaisen rfsu:n digitestin kuin eilen, siihenkin tuli tulokseks YES+. Suurin shokki poistui harteiltani, mutta olenko luottavaisin mielin...? En todellakaan. Aika paniikin vallassa tässä edelleen mennään. Siis jos siirretty alkio oli 3 päivän ikäinen ja nyt on pp 12, pitäiskö viivojen olla jo tosi selkeitä? Kirosin itseni samalla myös alimpaan helvettiin, miks edes tein tollasia "viivatestejä", pitäis pysytellä vallan digeissä. Viivojen tulkitsemisella saa itsensä aikalailla hulluuden partaalle. Ja ennen kaikkee: onko plussan jälkeen vielä pakko testata?! Niinpä. 

Oireita ei vielä juurikaan ole. Alaselkä kenkkuilee jonkun verran, ja eilen illalla oli melko kipeitä kouristuksia kohdun kohdalla. Asia, jota ihmettelin jo pari päivää ennen plussaa, oli kipu lantiossa. Siis ihan kuin lantio olisi jotenkin "venymässä", kipu tuntui ihan kasvukivuilta. Vilunväristyksiä on yötä päivää.   

Keskiviikkoon asti yritän mennä rauhallisin mielin, koitan saada itseni rauhoittumaan jollain tavalla. Yritän nauttia tästä olosta, koska testien mukaan olen kuitenkin vielä raskaana tällä hetkellä. Minä, raskaana?

 

Pp 11

Monesti oon miettinyt, miten tän uutisen ilmoittaa tänne. Vastausta en ole keksinyt. Enkä vastausta varsinkaan tällaisen alkushokin jälkeen. Tiputtelu alkoi, toivo meni, itkin kuollakseni. Kaikki suru olikin turhaa.

Saavuimme kotiin, ja päätin tehdä raskaustestin varmistaakseni itselleni viinilasillisen. Väri levisi testitikkua pitkin, en nähnyt mitään ennen kontrolliviivan ilmestymistä. Sittten se alkoi ilmestyä. Testiviiva. Inahdin, ja katsoin uudestaan testiä. Siinä se testiviiva seisoi. Rääyin miehen paikalle. Mies juoksi hädissään vessaan ja löysi minut tärisemästä raskaustesti kädessä. Parkaisin kamalan itkun, mies vain tuijotti. Siinä se oli. Käteni tärisivät hulluna. Kaivoin toisen testin kaapista, tuloksena YES+. Itkettiin, halattiin, tuijotettiin suu auki. Hoin vaan siisvoikauheetasiisvoikauheeta!

Olen raskaana.

Tukehdun

Tuhru on lisääntynyt huomattavasti eilisestä. Tuntuu, että tukehdun tähän paikkaan. Itkettää, ja tuntuu etten saa henkeä. Kurkkua puristaa koko tilanne. Aamulla puin itseäni aamupalan jälkeen. Yritin olla katsomatta kehoani peilin kautta. Vihaan kroppaani tällä hetkellä. Kroppa, joka on pettänyt meidät kerta toisensa jälkeen. Kroppa, joka ei vaan toimi, niinkuin pitäisi.

Kohta en enää tukehdu, vaan tunne vaihtuu siihen, etten jaksa enää itse hengittää.

Suotta söin Progynovaa koko kierron 3 nappia päivässä.
Suotta läträsin Lugejen kanssa kolme kertaa päivässä.
Suotta pidin lämmintä kaurapussia vatsalla joka ilta.
Suotta yritin olla stressaamatta ja miettimättä.
Suotta maksetaan 950e siirrosta ja lääkkeista.
Suotta olin juomatta viikonloppuja.
Suotta kokosin taas toivonrippeitä ja innostuin.

Kaikki oli niin helvetin suotta.

Eilen saavutimme erään etapin, jota en oikein edes odottanut ikinä saavuttavamme. Syyllistämistä. Purin pahaa oloani miehelleni, jolloin alkoi rahasaarna. Jolloin kuulin, että rahaongelmamme johtuu tästä, lapsettomuudesta(ni). Jolloin sormi heristi ja syyllisti. Myöhemmin sain anteeksipyynnön. Tiedän, että tilanne kärjistyi kuningas alkoholin ansiosta. Tilanne ehti kuitenkin tehdä polttomerkin sieluuni. Viimeiseksi odotin tätä omalta mieheltäni.

Rehellisesti sanottuna en tiedä tällä hetkellä, onko meillä varaa seuraavaan siirtoon heti perään. En tiedä, mitä tehdä. En tiedä enää mistään mitään. Jos rahallisen tilanteen vuoksi joudumme pitämään taukokierron/kiertoja, sekoan. Olen jo päättänyt soittaa itselleni ajan psykiatriselle sairaanhoitajalle. Enää en vaan jaksa yksin. On ollut ihmeellistä seurata mökkiviikonlopun aikana muun perheen elämää. Kuinka tasaista, rauhallista ja onnellista muiden elämät on. Kuinka muut nauravat aidosta onnesta ja ilosta. Itsekin nauran siihen asti, kunnes muistan lapsettomuuden. Hymy valahtaa lattialle, ja silmiin palaa sama vanha suru. Kuinka suren tätä asiaa yksin, niin yksin.

Kysymys ei kuulu enää: "Miten selviän tästä?", vaan "Miten selviän enää yhtään mistään?"