Tuhru on lisääntynyt huomattavasti eilisestä. Tuntuu, että tukehdun tähän paikkaan. Itkettää, ja tuntuu etten saa henkeä. Kurkkua puristaa koko tilanne. Aamulla puin itseäni aamupalan jälkeen. Yritin olla katsomatta kehoani peilin kautta. Vihaan kroppaani tällä hetkellä. Kroppa, joka on pettänyt meidät kerta toisensa jälkeen. Kroppa, joka ei vaan toimi, niinkuin pitäisi.
Kohta en enää tukehdu, vaan tunne vaihtuu siihen, etten jaksa enää itse hengittää.
Suotta söin Progynovaa koko kierron 3 nappia päivässä.
Suotta läträsin Lugejen kanssa kolme kertaa päivässä.
Suotta pidin lämmintä kaurapussia vatsalla joka ilta.
Suotta yritin olla stressaamatta ja miettimättä.
Suotta maksetaan 950e siirrosta ja lääkkeista.
Suotta olin juomatta viikonloppuja.
Suotta kokosin taas toivonrippeitä ja innostuin.
Kaikki oli niin helvetin suotta.
Eilen saavutimme erään etapin, jota en oikein edes odottanut ikinä saavuttavamme. Syyllistämistä. Purin pahaa oloani miehelleni, jolloin alkoi rahasaarna. Jolloin kuulin, että rahaongelmamme johtuu tästä, lapsettomuudesta(ni). Jolloin sormi heristi ja syyllisti. Myöhemmin sain anteeksipyynnön. Tiedän, että tilanne kärjistyi kuningas alkoholin ansiosta. Tilanne ehti kuitenkin tehdä polttomerkin sieluuni. Viimeiseksi odotin tätä omalta mieheltäni.
Rehellisesti sanottuna en tiedä tällä hetkellä, onko meillä varaa seuraavaan siirtoon heti perään. En tiedä, mitä tehdä. En tiedä enää mistään mitään. Jos rahallisen tilanteen vuoksi joudumme pitämään taukokierron/kiertoja, sekoan. Olen jo päättänyt soittaa itselleni ajan psykiatriselle sairaanhoitajalle. Enää en vaan jaksa yksin. On ollut ihmeellistä seurata mökkiviikonlopun aikana muun perheen elämää. Kuinka tasaista, rauhallista ja onnellista muiden elämät on. Kuinka muut nauravat aidosta onnesta ja ilosta. Itsekin nauran siihen asti, kunnes muistan lapsettomuuden. Hymy valahtaa lattialle, ja silmiin palaa sama vanha suru. Kuinka suren tätä asiaa yksin, niin yksin.
Kysymys ei kuulu enää: "Miten selviän tästä?", vaan "Miten selviän enää yhtään mistään?"
Tuntuu tosi väärälle nyt kommentoida ja luoda toivoa kun ite sen plussan nyt on saanut vaikka ei sekään tietenkään lasta takaa !
VastaaPoistaMutta mä pystyn niin samaistumaan sun tunteisiin! En tiedä yhtään mitä voisi sanoa kun tiedän ettei yhtään mikään auta ! <3
sure niin kauan kun surettaa ja tunne kaikkia niitä tunteita mitä eteen tulee ! <3 jotenkin ihmeellisesti sieltä noustaan, usko pois! <3
Ja toi raha homma on paska juttu ! Meillekkin olis nyt tullut välikierto rahan takia, ei vaan olis ollu rahaa nyt heti tehä uus hoito. Niin perseestä. Niinku koko lapsettomuus !
Paljon voimia. :( Toivottavasti tuosta sairaanhoitajan tapaamisesta olisi sinulle apua.
VastaaPoistaVoi ei :'( en tiedä, miten selviää. Askel kerrallaan läpi shitin, joka tänään on kaulaan, ens viikolla enää rintaan saakka? Helpottaisipa olo pian.
VastaaPoistaMä oon huutanut itse tänä viikonloppuna ihan turhista asioista miehelle ja myönsinkin tänä aamuna että kaikki johtuu tästä helvetin lapsettomuudesta. Tuntuu välillä että miten jaksaa ELÄÄ jos sitä lasta ei koskaan saa. Että entä jos ei koskaan pysty olemaan onnellinen? Enää ikinä!? Mitä yritän tällä sanoa on se, että et ole yksin. <3 Se ei vie tuskaa pois mutta voi lohduttaa ihan hiukan. Silmät punaisena tapasin tänään lapselliset ystävät ja meidän yksivuotiaan kummitytön ja mietin että me ei saada tätä koskaan. Tuska on kamala ja tuntuu että sen alle hajoaa. Voimia. <3
VastaaPoista