torstai 24. syyskuuta 2015

Pp 8

Piinapäivät vilisee silmissä. Ylihuomenna päästään jo kaksinumeroiseen piinapäivään, kuinka jännittävää :D  Vetäisin äskettäin huiviin pienet päikkärit, jonka aikana ehdin nähdä unta. Unta siitä hetkestä, kun teen raskaustestin. Testi oli negatiivinen. Voi sitä itkun määrää! Pakko myöntää, että oon viime päivinä miettiny, miltä negatiivinen testi tuntuis. Joka kerta pillahdan itkuun. Vaikka oon suurimaan osan ajasta ihan chillisti tän kierron kans, en vaan voi  esittää, ettei tällä olis väliä. Tää kierto merkkaa paljon.

En voi oikein keksiä mitään oireita tänne kirjoitettavaks. Niitä ei oikeesti ole. Kuten joskus aiemmin kirjoitin, tissit on enää vaan vähän kipeät. Tänään oon tuntenu pientä vihlomista oikeessa munasarjassa, siinä se. Pitäisköhän tässä vaiheessa olla jo jotain tuntemuksia suuntaan tai toiseen? Lohdutan itseeni sillä ajatuksella, että enhän oo muutenkaan herkkä hormoneille. Suurin osa lapsettomuushoitojen lääkkeistä ei oo aiheuttanu mulle mitään oireita. Oon siinä mielessä onnekas. Joten jos en oo herkkä hormonimuutoksille, mahtaisinko edes huomata vielä tässä vaiheessa mitään oireita? Pakko myöntää, että oireiden puuttumisen takia en usko juurikaan raskauden mahdollisuuteen. Yritä tässä sitten nostattaa tunnelmaa..

Luget aiheutti tänään(kin) päänvaivaa. Aamulla poukkoilin väsyneenä seiniä pitkin vessaan laittamaan ensimmäistä, mutta ei mennyt ihan putkeen. Kuulu vaan PLUMPS, ja eka tippu pyttyyn. Toisen kanssa päivällä tuli täydellinen muistikatkos, tälläkään hetkellä en voi vielä varmaks sanoo, laitoinko sen vai en :D

2 kommenttia:

  1. Voihan luget :/ tässä voi tapahtua vielä vaikka mitä! Skeptinen saa olla, mutta etukäteen ei harmistella :)

    VastaaPoista
  2. Mä uskon että tässä vaiheessa kaikki oireet voi laittaa lääkkeiden piikkiin.. Tai ainakin itellä on näin, ett nuo lääkkeet aiheuttaa kaikenlaista mukavaa mikä voisi olla raskausoireita mutta eipä vielä koskaan oo raskaudesta ollu kyse.
    Sillon kun raskauduin muutama vuos sitten nii oireita alko tulemaan vasta ehkä viikon tai kahden päästä plussasta, joten mä en odota mitään oireita jotka mitään kertois :)
    Eli ihan hyvin sieltä voi sulle plussa tulla! ;)

    VastaaPoista

Ilahtuisin kommentistasi ❤️