Terveisiä klinikalta

Eilisen päivän alakulo jatkuu edelleen. Tilannetta ei auttanut tippaakaan se, että postiluukusta kolahti lasku edellisen kierron ensimmäisestä ja samalla ainoasta ultrasta. 91,50€:n summa komeilee laskun lopussa. Ensin meinasin alkaa itkeä, sitten valtava raivo valtas mut. Mistä tässä nyt sit maksetaan melkein satanen? Siitä, että mun kohdalla lähdettiin täysin vääränlaiseen hoitokiertoon. Siitä, että stressasin koko lomamme ajan ja valvoin öitä miettien, tuleeko ovulaatio. Voi raivo! Mieskään ei varsinaisesti riemusta hyppinyt, kun näytin laskun. Nyt pystyn iloitsemaan meneillään olevasta hoitokierrosta entistä vähemmän, koska pöydällä oleva lasku verottaa uuteen keskittymistä. Toivotaan, että tää raivo tasoittuu edes hitusen huomiseksi.

Parin vuoden ajan naapurissamme on asunut vähän omituinen pariskunta. Muutaman kerran olen tullut kirosanat hampaiden välissä sihisten kotiin, sillä naapurin rouva ei vastaa ja katselee maata, jos hänelle moikkaa. Huomasin heidän menneen kuukauden meitä ennen naimisiin. Tänään näin heidät lastenvaunujen kanssa. Kasvoillaan niin leveät hymyt, että pelkäsin suupielten repeävän. Sillälailla sitten niin. Muut menee kyllä naimisiin ja saa lapsia, me istutaan täälä sohvalla, kun hoitokierrot menee hukkaan tai epäonnistuu. Vilkutellaan perään, kun muut lähtee hymyssäsuin kohti elämää. Koska se elämä vois koittaa meillekin? Tällä hetkellä kun en voi todellakaan sanoa eläväni.