perjantai 13. marraskuuta 2015

Rv 10+5

Tällä kertaa hieman iloisemmat pikaheipat :) Kauan kärvistelin oireettomuuteni kanssa ja olin varma, että alkion kehitys olisi loppunut rv 8:n tuntumassa. Soitin tällä viikolla neuvolaankin ja kysyin apua tilanteeseemme. Vastauksena oli mennä yksityiselle ultraan, ja loppuun tsempit jatkoon.

Soiton jälkeen päätin ottaa ohjat omiin käsiini, ja keksin edes pienen oljenkorren helpottaa oloani. 

Päätin hankkia dopplerin.

Sainkin kyseisen kapistustuksen parissa päivässä käsiini. Tiedostin dopplerin olevan kyllä riskihankinta; mikä paniikki siitä seuraisikaan, jos sydänääniä ei kuuluisi! Toivoin yli kaiken, että saisin sydänäänet kuulumaan, vaikka samalla tiesin, ettei niitä vielä näillä rv:lla välttämättä kuuluisi. 

Juoksin pää kolmantena jalkana postista kotiin ja aloitin heti ultraamisen. Varttin verran vääntelin ja kääntelin laitetta mahallani tuloksetta. Petyin valtavasti. Hetken päästä yritin uudelleen eri asennossa, ei mitään sykettä muistuttavaa. Palasin takaisin alkuasentooni, ja suuntasin dopplerin häpyluun alle viistosti. Vaimea tump tunp tump! Silmäni levisivät lautasen kokoisiksi. Siirsin millin doppleria, todella voimakas ja nopea tump tump tump! Siellä hän pumppasi! Jyskytys oli niin nopea, ettei se voinut olla oma sykkeeni. Pärähdin vollottamaan maailman syvimmästä rakkaudesta ja onnesta <3 

Tunnin päästä etsimme jumputusta mieheni kanssa, ja sen myös löysimme <3 Mies herkistyi, pidimme toisiamme kädestä, ja kuuntelimme kyyneleet valuen maailman kauneinta ääntä <3 Nyt jaksan odottaa nt-ultraan!


2 kommenttia:

  1. Hei!

    Ihana kuulla, että teillä on asiat hyvin, tai ainakin sykkeestä päätellen kaikki on kunnossa :) Itsekin olen miettinyt paljon tuota dopplerin hankintaa, jos / kun raskaudun, mulla siis hoidot vasta alkamassa kohta. Toisaalta se on ihan hyväkin niin voi kuulostella pikkuisen sykettä, mutta tiedän jo valmiiksi, että kamalan paniikinhan siitä saa aikaan, jos mitään ei kuulu. Voisihan laite olla vaikka rikki eikä välttämättä mitään hätää ole. En tiedä stressaisiko se vai helpottaisiko, tai kumpaa enemmän. Olen kyllä vähän sellainen, että helposti pelkään, ettei kaikki ole hyvin, jos jokin pienikin oire puuttuu tai tuntuu muuten jollain tapaa erilaiselta. Onneksi tuota dopplerin hankintaa ehtii vielä jonkin aikaa nyt miettiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Minna ja kiitos kommentistasi! Tuo doppler on kyllä pelastanut mut pahimmalta stressiltä, suosittelen sellaisen hankintaa heti kun tulee ajankohtaiseksi :) Lueskelin blogistasi hoitokuulumisia, toivon pikaista raskautumista! ;)

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ❤️