tiistai 12. tammikuuta 2016

Rv 19+4 rakenneultra

Näillä eväillä lähdettiin tänään kohti rakenneultraa:
Maha ei ole kasvanut vieläkään.
Potkuja en tunne, koska ainakin nt-ultran aikaan istukka sijaitsi etuseinämässä.
Oireita ei ole.

Viime yönä tuli nukuttua muutama tunti. Kehittelin mielessäni kauhuskenaarioita siitä, kuinka ultrassa paljastuisikin jotain kamalaa. Kamala oli ajokelikin aamulla, onneksi lähdettiin hyvissä ajoissa, ja kuin ihmeen kaupalla saatiin auto Naikkarin pihaan. Ajat oli varttin verran myöhässä. Sydän hakkasi niin, että luulin pyörtyväni. Vastaanotolla oli vastassa lääkärin lisäksi sairaanhoitaja ja opiskelija. Pikemmittä puheitta (lääkäri varmaan huomasi paniikkini) aloitettiin ultraaminen. Ruudulle lävähti heti vauvamme <3 Lääkäri oli todella niukkasanainen, mutta onneksi hän aina sanoi yhden alueen ultrattuaan, että tämä on ok. Vauvamme oli kovin niukkaliikkeinen sillä hetkellä, muutaman kerran hän heilautti käsiään ja jalkojaan. Vauvan pää oli napani kohdalla, ja kun lääkäri painoi ultralaitteella vauvan pään kohdalta, vauva käänsi päänsä eri suuntaan ja itse tunsin samalla muljahduksen <3 Ensimmäinen varma liike, jonka tunsin <3 Istukka oli vahvasti edelleen etuseinämässä. Vauvan koko vastasi rv 19+1 eli ihan passeli :) Kaikki muutkin "osiot" saatiin ultrattua ja kaikki vaikutti normaalilta :')

Sukupuolesta sanoin heti ennen ultrausta, että sen saa kertoa, jos se sieltä vilahtaa. Lääkäri ei sanonut mitään ultrauksen aikana, joten lopuksi kysyin asiaa uudelleen.

"Tytöltä vaikutti."

<3

1 kommentti:

  1. Ihanaa!!! <3 Mutta en ihmettele, että käytät doppleria päivittäin, jos ei vatsa ole kasvanut eikä liikkeitä vielä tunnu kunnolla :) Varmaan voi tuntua koko raskaus muuten vähän epätodelliselta ;)

    VastaaPoista

Ilahtuisin kommentistasi ❤️