perjantai 22. tammikuuta 2016

Rv 21+2

Taas on viikot vilisseet silmissä, uskomatonta kuinka nopeasti aika menee! Kulunut viikko meni yhdessä hujauksessa töiden merkeissä, kotona ehdin käydä nukkumassa. Aiemmin vaivannut alaselkäkipu on hellittänyt, ja pystyn työskentelemään täysin voimin. 

Raskauden suhteen ei kuulu mitään uutta. Mitä nyt parina päivänä on tuntunut  muutamia harjoitussupistuksia, mutta ei mitään huolestuttavaa. Maha on alkanut   pömpöttää pienesti. Työhousut ei mahdu enää kiinni, joten hätäratkaisuna on toiminut kumilenkkiviritelmä :D Rinnoista on tihkunut jo melkein kuukauden ajan kirkasta nestettä, jonka olen tulkinnut esimaidoksi. 

Liikkeitä olen tuntenut todella harvakseltaan. Tosin nyt, kun on viikonloppuna ollut aikaa, oon kuulostellut vauvan möyrintää entistä enemmän. Ja voi, kuinka selkeitä pieniä potkuja ja mylvintää olenkaan tuntenut! <3 Sain pari pientä tömähdystä myös omaan käteeni, vielä kun mieskin pääsisi kokemaan tämän ihmeen :') Olen jo nyt niin kiintynyt ja rakastunut tähän pieneen tyttöön, olen tämän tästä itkenyt onnesta. Olen niin onnellinen, enkä malta odottaa että näkisimme jo vauvamme <3

Vielä 1,5 viikon verran seuraavaan neuvolaan, kyllä sitäkin kunmasti odottaa! En voi uskoa, että sitten päästään hakemaan äitiyspakkausta! <3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahtuisin kommentistasi ❤️