torstai 14. tammikuuta 2016

Rv 19+6

Tämän raskausviikon viimeinen päivä. Muuten se ei olisi merkittävää, jos kyseessä ei olisi juuri tämä viikko: huomenna on raskauden puoliväli saavutettu. Huh huh. Kuka olisi uskonut, että päästään näin pitkälle? En minä ainakaan. Päivääkään en vaihtaisi pois. Olen rakastanut jokaista päivää, jonka oon saanut olla raskaana. Näitä päiviä on toivottavasti samanmoinen määrä tulossa ;) 20. raskausviikon alkaminen tarkoittaa samalla myös 5 kuukauden täyttymistä. Jälleen kerran: huh huh!

En tiedä tarkalleen mitä tiistaisessa ultrassa tapahtui. Mutta jotain maagista sen täytyi olla, koska siitä lähtien olen tuntenut harvakseltaan liikkeitä. Ihan kuin mieli olisi blokannut aiemmin tuntemani liikkeet, koska en halunnut uskoa niihin. Pelkäsin niin kovasti, että vauvalla ei olisi kaikki hyvin. Tai sitten uskoa loi ultrassa kokemani muljahdus, jonka pystyin samaan aikaan todistamaan katselemalla ruutua. Tämäkö tunne liikkeet onkin ollut koko tämän ajan?! Nyt olen tuntenut muutamia yksittäisiä kumahduksia (potkuja?) ja muljahtelua. Ne vievät ajatukset samantien kohdun tienoille ja ulkopuolinen maailma katoaa. Hymy nousee huulille, vauvaniko siellä liikahti <3

Huomenna alkaa 20. raskausviikko ja tämä kirjoitus on blogin 200. kirjoitus. En olisi ikinä uskonut kirjoittavani 200. kirjoitusta onnellisesta raskaana. Voiko elämä tosiaan olla näin ihanaa? <3

2 kommenttia:

  1. Eikös huomenna ala siis jo 21. Raskausviikko jos sulla on 20+0??

    VastaaPoista

Ilahtuisin kommentistasi ❤️