Sain eilen vihdoin ja viimein kirjeen Naikkarin Äitiyspolilta. Olen saanut aiemmin käsityksen, että diabeetikkojen odotusta (verensokerit yms.) seurataan melko tiiviisti. Ja paskat! Aika on raskausviikon 11 loppuun! Samalla on diabeteshoitajan vastaanotto ja erikoislääkärin ultraus. Kasvoni taisivat valahtaa melko kalpeiksi, kun tajusin, että ultraan pääsee seuraavan kerran kuukauden päästä. Kuukauden! Tähän voin sanoa ihan suoraan, että en kestä. Onko julkisella todella seuraava ultran mahdollisuus vasta viikolla 11? Vaihtoehtoina on purra hammasta tai mennä välissä vielä yksityiselle ultraan.
Menetyksen pelko on todella voimakkaasti läsnä. Ei päivääkään, etten miettisi ja panikoisi keskenmenoa. Vielä tavattoman monta viikkoa, kunnes se maaginen 12 viikon rajapyykki täyttyy, eikä sekään vielä vauvaa syliin takaa.. Kuinka paljon pelkäänkään, että tää kaikki viedään meiltä hetkenä minä hyvänsä. Onneksi maanantaina on aika ensimmäisen neuvolan. Siellä ajattelin purkaa näitä paniikkejani ja pelkojani ja kuunnella, onko neuvolatädillä lohduttavia ajatuksia :D
Muutamassa paikassa olen törmännyt todella niskavillat pystyyn nostavaan sanapariin, jota meidänkin tilanteessa ilmeisesti käytettäisiin: helposti raskautuva. Huh huh! Tää vetää ihan sanattomaks. Olenko raskautunut helposti, jos aikaa meni 2,5 vuotta, ja alkio joka kohdussani kelluu, on koeputkihedelmöityksen tuotos?! Muutettaisiinko lause muotoon: helposti raskautunut minuun verrattuna? Ymmärrän kyllä tämän olevan kirjoittajien defenssejä, mutta joku kunnioitus toisia kohtaan voitaisiin silti pitää? Omaan korvaani helposti raskautuneeksi kutsuminen kuulostaa irvokkaalta.
Ja vastaus kysymykseen, että onko elämäni nyt onnellista, kun olen raskaana: olen äärettömän onnellinen ja kiitollinen, että raskaus on kohdallani edes onnistunut tähän asti, mutta keskenmenon ja menettämisen pelko on lamauttava. Tästä on kyllä onnellinen odotus todella kaukana.
