tiistai 27. lokakuuta 2015

Ensimmäinen neuvola rv 8+1

Ensimmäinen neuvolakäynti oli siis maanantaina ja että sitä jännitettiin! Mies melkein jo nauroi outoa käytöstäni, harvoin olen niin hiljaa :D Olen asunut nelisen vuotta nykyisessä kotikaupungissani, ja nyt sain vihdoin merkityksen isolle kellertävälle rakennukselle, jonka olemassaoloa olen kaikki nämä vuodet ihmettellyt :D Neuvolahan se oli! Kuinka syylliseltä tuntuikaan astella odotushuoneeseen.. Kävin kovaa painia itseni kanssa, mieli ilkkui, etten kuitenkaan ole enää raskaana, ei meidän kuuluisi siellä istua. Istuimme miehen kanssa odottamaan käsi kädessä. Tilanne raukesi hermostuneeseen nauruun, kun mieskin tokaisi, että mitä hittoo me täällä tehdään :D

Hetken kuluttua nuorehko nainen kutsui nimellä isoon kolkkoon huoneeseen. Nainen osoittautui aivan ihanaksi ja empaattiseksi. Aluksi kävimme läpi lapsettomuushistoriaamme. Välissä mitattiin verenpaine ja katsottiin paino. Hemoglobiini oli hyvä, 130. Kuulimme, miten raskauden seuraaminen etenee Naikkarilla ja neuvolassa. Odotin suuurta kasaa "meille tulee vauva" -tyyppisiä vihkosia odottamisesta, mutta me ei saatu mitään! Olin niin pettynyt, jonkun kirjasen saa hakea itse apteekista. Mukaan sain ainoastaan lähetteen labraan, vau :D
Onneksi en odottanut suuria ensimmäiseltä neuvolakäynniltä, mutta kokonaisuudessaan käynti ei täyttänyt edes pieniä odotuksiani :D

Neuvolassa mennäänkin raskausviikoissa päivää edellä, maanantaina olikin siis jo rv 8+1. En pane ollenkaan pahakseni tätä muutosta, mitä nopeammin mennään eteenpäin kohti varmempia vesiä, sitä parempi! Seuraava etappi onkin labrat rv 10. Niinpä, miten sinne asti selvitään..

4 kommenttia:

  1. Kyllä minä ainakin sain ison pinon materiaalia, vaikka on toinen kerta jo. Enkä ole kyllä niitä katsellut lainkaan. Netistä olen tutkinut tietoja.

    VastaaPoista
  2. Meillä sai vielä noita esitteitä ja kirjasia ja jonkun dvd-levynkin odotusajasta. Ilmeisesti vaihtelee aika paljon paikoittain. Itse olen ajatellut että hyöty on alkuvaiheessa lähinnä se että saa labralähetteet ja lähetteen NT- ja rakenneultraan. Myöhemmin tietty sf mitan ja turvotusten ym seuranta on tärkeää mutta kyllä nää alkuraskauden käynnit aika turhilta tuntuu. Eka käynti oli erityisen hankala kun ajatus oli että ihan pelleilyä, kesken tää menee kuitenkin. Meilläkin siis lapsettomuustaustaa jakeskenmenojakin . Nyt käynnit on jo mukavampia kun on vähän luottoa siihen että raskaus jatkuu.

    VastaaPoista
  3. Ekalla neuvola käynnillä sain hirveen kasan vihkoja ja lappuja mukaan raskaudesta ja vauvan hoidosta ym.
    Ja silloin myös ultrattiin . Harmittaa sun ja muiden puolesta ettei kaikissa neuvoloissa oo mahdollisuutta tuohon ultraan . Itse en ainakaan kestäisi , jos ei joka kerta ois neuvola käynnillä tarkastettu että siellä se köllii!

    VastaaPoista
  4. Meillä on verkkoneuvolassa (vai mikä lie Espoon OmaNeuvola-palvelin) paljon materiaalia, joten turhaan jakavat paperia neuvolassa. Lisäksi osa materiaalista mainostaa jotakin yritystä, eikä niitä meillä siksi jaettu.

    Meille tulee vauva -oppaan löydät THL:n sivuilta: https://www.thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/lait_ja_oppaat/neuvola/oppaat_ja_esitteet_perheille/meille_tulee_vauva_opas


    Kivaa, että pääsitte neuvolaan! Teki itsellä ainakin asiasta konkreettisempaa. Nyt lähinnä ärsyttää alkaa taas "rampata" siellä :D mutta paikan päällä sydänäänien kuuntelu on joka kerta menemisen arvoista <3

    VastaaPoista

Ilahtuisin kommentistasi ❤️