Viikonlopusta ollaan selvitty ja hengissä ollaan. Note to self: älä enää ikinä suunnittele Lapsettomien lauantaille mitään. M-i-t-ä-ä-n. En suunnittele juhlivani, en suunnittele itkeväni, en suunnittele m-i-t-ä-ä-n. Ajattelin (lue: haaveilin) viettäväni menneen viikonlopun samanlailla kuin minkä tahansa muun viikonlopun. En kyennytkään siihen. Tunteeni olivat lauantaina aamusta asti pinnassa ja päivä alkoikin itkulla. Menimme junalla asioille, ainoat vapaat paikat olivat onnellisina hehkuvien äitien vieressä. Äidit olivat vieraita toisilleen, mutta he silti juttelivat (hehkuttivat) lapsistaan toisilleen. Eräällä naisella oli vaunuissa poika ja toinen lapsi pinkeässä raskausmahassa. Silmäni kostuivat vaikka taistelin vastaan, onneksi mieheni puristi minua kädestäni. Loppupäivän selvisin kuitenkin ilman suurempia liikutuksia, söimme hyvin, joimme kuoharia ja nautimme toistemme seurasta.
Vastoin kaikki odotuksiani, Äitienpäivä otti kovemmalle kuin Lapsettomien lauantai. Onnellisia perheitä kävelyllä lastenvaunujen kanssa, tv:ssä sivukorvalla kuultu lause "puhutaanpa nyt maailman ihanimmasta asiasta, äitiydestä". Huoh. Jopa soitto omalle äidilleni ja mummolleni tuotti tuskaa. Jos tänä vuonna "selviydyin" näin, miten ensi vuonna käy? En halua edes miettiä.
Siivoilin kaappeja ja löysin jotain, mitä en olisi halunnut löytää. Kahdet vauvasukat, jotka tein silloin, kun jätimme ehkäisyn pois. Kaksi vuotta sitten. Olin tehnyt vihreät ja vaaleanpunaiset sukat. Muistan kutoneeni niitä hymyssäsuin jännityksestä piukeena. Mietin paniikissa, etten ehdi kutoa tarpeeksi ennen vauvan syntymää. No heh heh. Olin hyvin lähellä heittää sukat roskiin, onneksi sain kuitenkin käteni heittämään ne varaston yläkaappiin, mihin ei ilman tuolia ylety.
Sain juuri sairaskertomukseni Naikkarilta. Seitsemään sivuun oli yrityshistoriamme tiivistetty. Siinäkö se oli? Kaksi vuotta ja seitsemän sivua? Miksi tämä kaksi viimeistä vuotta ei ole tuntunut minusta seitsemältä sivulta, vaan koko kirjaston sisältämien kirjojen yhteenlasketulta sivumäärältä? Ja kuinka kylmää tekstiä! "Potilas sitä ja potilas tätä. Otetaan verikoe. Kokeillaan Clomifeniä. Potilas soittaa välikierron jälkeen." Siinä se. Missä itkut ja kuollettava masennus?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahtuisin kommentistasi ❤️