1. ultra

Eilen oltiin jännän äärellä. Aamulla oli siis aika ensimmäisen ivf:n ensimmäiseen ultraan. Ajeltiin miehen kanssa jännittyneinä kohti Fertinovaa yllättävänkin hyvin nukutun yön jälkeen. Minä, stressaamisen huippuosaaja, olinkin ollut yllättävän rauhallisena koko kuluneen hoitokuukauden.

Odotella ei tarvinnut juuri lainkaan. Ah, mitä luksusta! Julkisella ollessamme en tainnut yhtä kertaa enempää päästäkään ajoissa vastaanotolle. Olen huutanutkin (kyllä, kirjaimellisesti..) innosta soikeena miehelle näiden parin yksityisellä käynnin jälkeen, että en aio palata enää ikinä julkiselle puolelle. Niin ja takaisin asiaan... Lääkäri ei kummempia höpissyt, vaan sain heti heittää housut tuolille, ja innokkaana hyppäsin plintille. Limakalvo oli kuulemma paksuuntunut oikein mukavasti ja munarakkuloita sitten riittikin.. Oikealta puolelta löytyi ainakin 12x12cm rakkuloita ja paaaljon pienempiä.. Vasemman puolen rakkuloiden laskemisen lääkäri lopetti 15 päästyään.. Ja ne olivat kuulemma isompiakin. Hohhoijakaa :D Kauan lääkäri mietti, että ottaako minut vielä toiseen ultraan, mutta päätyikin siihen, että PUNKTIO ON ENSI MAANANTAINA. Tässä vaiheessa ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen. Apua. Sillonko jo?! Gonalia ja Orgalutrania piikittelen perjantaihin asti, ja lauantaina Pregnyl. Juhannusaattona olisi mahdollisesti alkion siirtäminen. Voi hyvät hyssykät, kuinka oudolta tuo kuulostaa korvaani.. Mitään noin konkreettista ja lasta muistuttavaa ei ole todistetusti ennen kohdun limakalvollani käynytkään.. Paljonhan tässä voi vielä käydä, ennen kuin siirtoon päästään, mutta ymmärrättehän tämän intoiluni ;)

Mies sai myös aimo annoksen konkretiaa tuosta klinikkareissusta. Hän suorastaan järkyttyi :D Hän(kään) ei ollut varautunut, että tämä kaikki tapahtuu ja vielä näin nopeasti.. Vaikka kaikki tiedossa olikin, ei meistä kumpikaan vaan ollut loppuen lopuksi ihan kartalla koko systeemistä :D Hän oli melko hiljaa paluumatkalla, varmaan osasyy oli minun jatkuvassa innostuneessa huutamisessani. Ainoa lause, mitä hän taisi tuon puoli tuntia kestäneen matkan aikana lausui juuri ja juuri kuultavalla äänellä, oli: "Mitä jos meille tulee vauva..."

Klinikalle mennessäni vein mukanani myös Naikkarilta pyytämäni AMH-arvon, joka on myös edellytys Takuuhoidon toteutumiseen. Arvo oli niin korkea kuin PCOS-potilaalla odottavan saattaa.. Arvo 12,3 komeili paperissa, lääkärikin huokasi sen olevan korkea, ja varoitti hyperstimulaation riskistä. Hyperin estämiseksi sain Dostinex -reseptin, joka olisi 8 pvän:n kuuri. Dostinex olisi tarkoitus aloittaa lauantaina, ennen Pregnylin pistämistä. Pregnyl aiheuttaa minulle jo nyt vähän harmaita hiuksia; ennen olen käyttänyt ainoastaan Ovitrelleä. Se ei kuitenkaan ole korvattava, joten päädyin Pregnyliin. Lääkekatto kunniaan :D

Tunnen pitkästä aikaa eläväni. Sen on tehnyt selvästikin tämä meneillään oleva hoito. Kaikki on niin paljon helpompaa; ei tarvitse stressata, että tuleeko sieltä nyt vaan se yksi munarakkula! Nyt sai oikein toivoa, että niitä olisi monta :D Olen niin onnellinen, että olemme päässeet tähän vaiheeseen! Tätähän olen odottanut jo yli vuoden. Ensimmäisenä yritysvuotena rukoilin, että tänne asti ei tarvitsisi hoidoissa mennä. Kun olin muutaman kuukauden syönyt Clomeja, rukoilin, että pääsisimme jo ivf:ään. Nautin tästä hetkestä.