The Punktio

Viime viikon maanantaina tosiaan oli elämäni ensimmäinen punktio. Viikonloppu oli täynnä tohinaa, joten en juurikaan ehtinyt jännittää tulevaa koitosta. Maanantaina kellon soidessa aamulla klo 7, olinkin sitten aivan paniikissa. Yritin nakertaa ruisleivän reunaa, mutta aika tyhjällä vatsalla loppuen lopuksi lähdimme kohti klinikkaa.

Ilmoittautumisen jälkeen pääsimme heti lepohuoneeseen, jossa hoitaja asetti kyynärtaipeeseeni kanyylin. Jo pelkkä kanyylin laitto aiheutti kipua, joten olin todella peloissani. Hoitaja kysyi rauhoittavan lääkkeen tarpeesta, sanoin ehkä vähän liiankin innokkaasti ottavani sen :D Diapamin vaikutusta en juurikaan huomannut, paitsi ehkä juuri siten, etten pystynyt jännittämään, vaikka yritin :D Sain käskyn käydä wc:ssä vähän ennen toimenpiteen alkua.

Sitten olikin jo aika siirtyä toimenpidehuoneeseen ja pöydälle. Lääkäri saapui huoneeseen ja muistaakseni ultrasi ensimmäiseksi munasarjat. Päätettiin aloittaa vasemmasta munasarjasta, koska siellä rakkuloita oli enemmän. Sitten hän asetti jonkun kojeen sisälleni, antoi vasemmalle puolelle puudutuspiikin (mikä muuten sattui vietävästi) ja punktiointi alkoi. Hoitaja antoi ennen aloitusta ihanan (:D) määrän kipulääkettä, mutta silti tunsin jatkuvasti, mitä alakerrassa tapahtui. Ja mikä parasta, seinällä minua vastapäätä oli ruutu, josta saimme seurata koko punktion miehen kanssa. Se oli oikeasti mahtavaa mielestäni, kipu oli helpompi ottaa vastaan, kun näki, mitä tapahtui. Hoitaja kyseli koko ajan vointiani ja mies silitti hiuksiani. Katselin ruudulta, kun rakkulat katosivat yksi toisensa jälkeen ja koko toimenpide meni aika huuruissa. Torkahtaminen ei ollut kaukana :D Ennen oikean puolen punktioimista lääkäri katetroi virtsarakkoni, koska olin ilmeisesti muodostanut jo siinä ajassa jännäpissan :D

Parisen tuntia pötköttelin lepohuoneessa lämpötyyny mahalla. Torkuin sen ajan, minkä mies vietti antamassa omaa näytettään. Ihmettelin miten sujuvasti ja kivuttoman näköisesti muut punktiossa olleet kävelivät toimenpidehuoneesta pois. Ehkä rakkuloiden määrällä oli osansa tähän :) Olo oli yllättävän hyvä, fyysistä kipua enemmän kauhistutti mielessä se, mitä lääkäri oikeasti puuhasi alakerrassa :D Kehaisin klinikalta lähtiessämmekin oloani, jolloin hoitaja väläytti symppiksen hymyn, jonka merkityksen ymmärsin vasta muutaman tunnin päästä kotona. Pahin oli vasta edessä..

Lääkehuurun laskettua alkoi etoa ja huimata, ja maanantai menikin oksennellessa ja nukkuessa. Tiistai ja keskiviikko olivat pahimmat päivät. Vaikka en oksentanut, olo oli todella tukala ja päässä pyöri. Turvotus oli keskiviikkona suurimmillaan. Hengittäminen kävi todella raskaaksi ja maha näytti siltä kuin olisin jo monellakin kuulla raskaana. Tukalaa oloani ei todellakaan helpottanut se, että nestettä piti juoda 3 litraa päivässä. Illalla itkin vessan lattialla surkeaa kohtaloani (mikä jo näin jälkikäteen naurattaa). Torstaina piti olla alkionsiirto, mitä ei onneksi päätetty tehdä. Sen sijaan vatsaontelostani poistettiin hieman yli litra nestettä, ja olin tiputuksessa parisen tuntia. Munasarjat komeilivat ruudulla 8-11cm kokoisina. Tästä alkoi toipuminen. Olin niin onnellinen olon helpotettua. Ja kuten olen aiemmin kirjoittanut alkioiden määrästä, en kadu mitään ja lähtisin samaan
heti huomenna ensi kuussa uudelleen ;)