Miten pessimisti saisi keskitettyä mielensä tähän meneillä olevaan kiertoon ja sen piinapäiviin, eikä tulevaisuuden pohdiskeluun ahdistuneena? Välillä rinnassa muljahtaa, kun mieleen hiipii raju vauvakuume, eikä omaa vauvaa näy eikä kuulu. Sitten muistan, että tässä pitäisi elää innostuneen jännittyneenä piinapäiviä. Miksi näen inseminaation melkeinpä turhana ja toivottomana? En voi kuvitella, että inssistä joku voisi oikeasti raskautua. Tai en ainakaan minä. Sanoin eilen miehelle, että jos olisimme onnekkaita, meillä tärppäisi nyt tästä viimeisestä inssistä, jolloin säästäisimme rahaa, aikaa ja mielenterveyttä. Kai jollekin noinkin on käynyt, mene ja tiedä. Meillä vaan ei oo ollut tapana olla "ne" onnekkaat, jotka tekee ylläriplussia.
Viikonlopun aion käyttää rauhoittumiseen, chillailuun ja optimismiin. Onneksi tuo ei ole paljon vaadittu pessimistiltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahtuisin kommentistasi ❤️