Pääsiäinen oli ja meni, ja siitä selvittiin... no joten kuten. Miehen vanhemmilla olin suht hyvällä mielellä, lukuun otttamatta tietenkin sitä yhtä yöllistä valvomista. Omilla vanhemmillani alkuksi meni kaikki hyvin, odotin innolla sukulaisten näkemistä ja hääräilin keittiössä apuna minkä ehdin. Viimeisenä päivänä romahdin. Ruokapöydässä puhuttiin tuttavista ja sivulauseessa mainittiin, että heille tulee vauva näillä näppäimillä. Jäädyin, käänsin katseeni ja kompuroin ruokapöydästä pois. Huoneessani haukoin henkeä ja kyyneleet valuivat solkenaan. Mies tuli kohta avuksi, mutta puoleen tuntiin en saanut itseäni palaamaan muiden silmien alle. Kukaan ei onnekseni tajunnut tilannetta. Kyhjötin sängyllä ja katselin itkevää itseäni peilistä. Miksi juuri meille on käynyt näin? Mietin sukuani lävitse, kaikki sikiävät ajatuksen voimalla. Tunnen itseni niin epäonnistuneeksi.
Kp 8 ja piikittelyt on sujunut hyvin. Oikeastaan huomaamattomasti, rutiinilla. Torstaina "pääsen" ultraan, odotukset ei kyllä oo hirveän korkealla. Mitään tuntemuksia ei oo ollut, toisin kuin edellisissä inssikierroissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahtuisin kommentistasi ❤️