Törmäsin tänään netissä lukioaikaisen tuttuni blogiin. Hän esitteli raskausmahaansa, ja hänen ja puolisonsa onni tursusi jo pelkistä kuvista läpi. Murruin ja itkin niin, että ajattelin pyörtyväni. Tätäkö elämäni tulee loppuun asti olemaan? Katkeruutta ja surua, joka ei hellitä otettaan hetkeksikään. Se on elämä, mitä en halua elää. Painajainen joka ei lopu heräämälläkään.
Ikävä kyllä, elän (vaihteeksi) lapsettomuuden raskasta vaihetta. Tiedän, että on uusi kierto aluillaan ja piikittelyn aloittaminen häämöttää lauantaina, mutta se ei lohduta. Ennen ajattelin masentuneisuuden kulkevan käsi kädessä odottelun kanssa. Kuinka väärässä olinkaan. Näköjään se voi iskeä kesken hoidonkin. Kamala todeta, mutta en ole juurikaan toiveikas tulevan inssin suhteen. Jos sinne asti edes päästään. Olen vain surullinen.
Kello on 2.28 ja edessä näyttää olevan uneton yö (vaihteeksi).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahtuisin kommentistasi ❤️