torstai 2. huhtikuuta 2015

Kuka minä olen?

Olen lukenut kirjoittamiani blogitekstejä jälkeenpäin, ja mielessäni on pyörinyt kysymys, millaisen kuvan minusta saa tämän blogin perusteella? En usko, että mitään positiivisin, ihanin ja mukavin -palkintoa olisi tännepäin tulossa. Saatan vaikuttaa pessimistiseltä, surulliselta, kyyniseltä, kylmältä, you name it. Sitä en suinkaan ole. Tai ainakaan ole aina ollut. Minä oli kolme vuotta sitten iloinen, nauravainen ja herkkä ihminen, jolla oli asiat täydellisesti. Vaan kuinkas sitten kävikään? Haluaisin uskoa olevani sama ihminen edelleen. Kaiken tämän surun ja loputtoman pelon takana. 

Muutama fakta minusta:

1. Olen 25-vuotias
2. Inhoan somea ja tietokoneita. Ja olen myös maailman suurin käsi niiden käyttämisessä. En esim. osaa tehdä välilehtiä blogiini :'D tämä on myös syy, miksi blogissani ei ole kuvia (hävettää :D)
3. Olen erittäin eläinrakas ja luonto on lähellä sydäntäni

Henkilöllisyyttäni en tule tässä blogissa ikinä paljastamaan. Se ei ole ollut ikinä tarkoitukseni. Tämä blogi on minun ajatusten ja tunteiden kaatopaikka. Siksi sisältö on niin karua paikoitellen. Elämässäni tapahtuu paljon iloisia asioita ja postaan niistä, jos siltä tuntuu. Pääpaino on kuitenkin negatiivisten asioiden tyhjentämisellä. Blogini on minun tapani selviytyä huomiseen. 

2 kommenttia:

  1. Ei sen niin väliä , vaikka kirjoitukset olisikin negatiivis-sävytteisiä , itse ainakin samassa tilanteessa olevana jaksan lukea niitäkin . Positiivisia ja yli onnellisia blogeja lukevana myös välillä kun ei oma elämä aina niin mukavaa ja positiivista ole niin on kiva lukea tekstejä , jotka tuntuvat koskettavan omaa elämää ja mielentilaa. Eli kiitos siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos sinulle Anonyymi! Itsekin saan voimia toisten blogeista, on helpottavaa huomata ettei ole yksin tunteidensa kanssa.

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ❤️