Ei tullut puhelua. Tuskin maanantainakaan enää tulee, koska sunnuntaina pitää tyrkätä jo irrotuspiikki. Oon niin helpottunut ja melkein vois sanoo jopa... innoissani. Kyllä pääkoppa on kummallinen. Uskaltauduttiin miehen kans vähän jo fiilisteleen, että mitä jos meille tuleekin perhe. Mies myönsi järkyttyneensä, kun kuuli aamulla, että on kaksosriski. Nyt hän oli sinut ajatuksen kanssa ja melko innostunut. Tietyllä varauksella, tietenkin. Niinkuin minäkin. Vaikka tässä on vaikka mitä pettymyksiä koettu, mieli osaa olla niin sairas, että antaa luvan haaveilla. Sitä mies jaksoi vielä toitottaa, että miten me muka selvitään kaksosista. Minä jaksoin toitottaa takaisin, että miten me selvitään lapsettomuudesta, tähän kuolee. Mikään ei voi olla kamalampaa kuin jatkuva epätietoisuus ja pelko.
Olisinko ikinä kuvitellut, että voisin joku päivä olla kaksosten äiti? En todellakaan, mutta aion tiistain inseminaatioon asti haaveilla siitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahtuisin kommentistasi ❤️