sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Muiden odotukset

Voi tätä ahdistuksen määrää. Siitä lähtien, kun tiesin ettei lapsen saaminen tulisi olemaan niin helppoa, olen kokenut suurta ahdistusta muiden odotuksista. Mummuni on jo vanha, ja pelkään kuollakseni ettei hän ehdi nähdä ensimmäistä lapsenlapsenlastaan. Toisen mummuni menetin julkisen puolen lapsettomuushoitojen aikana.

Kävimme viikonloppuna äitini kanssa pitkällä lenkillä ja hän kertoi mummuni kysyneen, olenko raskaana. Olin kuulemma lihonut. Hänhän näki minut viimeksi juuri ennen punktiota, kun turvotus oli kovimmillaan. Olin jo päässyt noiden odotusten yli hetkeksi, kunnes kuulin tapahtuneen. Siitä asti olen ollut ahdistunut. Ahdistunut, etten kykene täyttämään minulle asetettuja odotuksia. Samalla mieleeni tuli, että kuinkakohan moni muu odottaa meiltä vauvauutisia. Olemme olleet vuoden naimisissa, joten voisi kuvitella, että 90% häävieraista.

Ihankun tää ei ahdistais omaa mieltä tarpeeks, nyt pitää vielä miettiä muita.

6 kommenttia:

  1. Mä nyt häiriköin sua koko ajan kommenteilla, mutta ihan sama ahdistus myös täällä! :D Me ollaan oltu kohta kolme vuotta naimisissa, joten vauvauutisia meidän suunnilta on varmaan jo pitemmän aikaa odotettu. Mutta itse asiassa ollaan kerrottu tilanteesta mun äidille ja miehen vanhemmille, niin tietävät vähän missä mennään ja se vähän helpotti sitä ahdistusta.. Muut sitten ehkä arvelevat, että on jotain vaikeuksia tai, että ei edes olla vielä halukkaita perheen perustamiseen. Mutta koitan olla stressaamatta muiden odotuksista, onhan tää tarpeeksi vaikeaa muutenkin. :/
    - Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä nyt, mä tykkään sun häiriköinnistä Mari :D Toi varmasti helpottaa et molempien vanhemmat tietää tilanteen.. Kamala paine siitä tulee kun tuntuu että kaikki naapureista lähtien kyttää mahan seutua :(

      Poista
  2. Mun 16-vuotias kissani kuoli hoitojen aikana. Punktio oli reilun kuukauden kuluttua kissan kuolemasta. Pukeuduin pelkästään mustaan joka ikinen päivä. Tulin tuoresiirrosta raskaaksi, mutta se todettiin ekassa ultrassa tuulimunaksi. Ultrapäivä oli ensimmäinen päivä, kun pukeuduin valkoiseen ja sitten tuli ne murskauutiset. En vieläkään pysty katsomaan tuota valkoista neuletakkia ilman että muistan sen kammotuksen tunteen. Toinen kissa, joka oli 17-vuotias, kuoli kuukautta ennen ensimmäistä pas:ia. Tuosta siirrosta sai esikoisemme alkunsa. Tuntui niin uskomattomalta, että nuo kissat, jotka olivat olleet seuranani teinistä asti, olivat yhtäkkiä poissa. Toki vanhat kissat eivät varmasti olisi vauvasta välittäneet, mutta jotenkin olin toivonut, että he ehtisivät nähdä lapseni - tai lapseni heidät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei mitkä kokemukset sulla on :( Mullakin on vaatekappaleita, jotka edelleen muistuttaa epäonnistuneista hoitokierroista, esimerkiks hääpuku :( Ymmärrän ajatuksesi, ovathan kissasi olleet niin kauan osa elämää :/

      Poista
  3. Ymmärrän fiiliksesi ihan täysin! Me ollaan oltu naimisissa tasan puolitoista vuotta ja lapsirakas ihminen kun olen, tiedän että moni sukulainen ihmettelee (ja varmaan arvaa) että missä lapset viipyy. Ystäville ollaan puhuttu melko avoimesti keskenmenoista, koska vauvauutisia on meiltä odotettu varmaan viimeisen vuoden verran. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten ihana kuulla susta Alana! <3 Monesti oon miettiny mitä sulle kuuluu :) Hyvä että teidän ystävät tietää.. Mutta sit vielä kun alkaa ajatella muitakin läheisiä, saa kyllä ihan hirveen ahdistuksen päälle :(

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ❤️