Miehen kanssa on mennyt melko vaihtelevasti viime aikoina. On hyviäkin hetkiä ja päiviä, mutta viimeisten kolmen viikon aikana olemme tapelleet enemmän kuin muutaman viime vuoden aikana yhteensä. Tai lähinnä minä olen tapellut. Olen huutanut, haukkunut ja nalkuttanut minkä ehdin. Mies ei juurikaan alennu moiseen, mikä saa minut tuntemaan itseni entistä enemmän paskakasaksi. Minä saan haukkua ja huutaa vaikka kuinka pahoilla sanoilla, mutta miehen heittäessä edes pienen vihaisen vastalauseen, purskahdan kyyneliin. Koen olevani lapsellinen ja heikko. Pinnani on kyllä ollut todella kireällä, toivon ja rukoilen mieheni puolesta, että kohta oloni helpottaa. Miehen vähäinen osuu kotitöihin saa myös mietteliääksi. Miten selviän kahdesta vauvasta, jos se toinen ikinä on tähän osotteeseen edes tulossa..
Mieheni on monesti ilmoittanut halunsa lukea blogiani. En taida olla vielä valmis siihen. Hän siis tietää, että kirjoitan blogia, mutta ei tiedä minkä nimistä.
Olisiko hyvä antaa miehenkin lukea blogia? Ehkä hän näin pääsisi paremmin perille tunteisiini, ihan kaikkea kun en viitsi hänelle kertoa, eikä hänen korvatkaan varmaan kestäisi jatkuvaa lapsettomuuskertomusta.. Mutta jotenkin pelkään samalla, että luettuani blogini, mieheni järkyttyy tunteistani ja siitä, kuinka romuna oikeasti olen. Suurimman osan ajastani itken kuitenkin yksikseni yön pimeinä tunteina, koska en viitsi rassata miestäni murheillani. Välillä ajattelen myös, ettei häntä kiinnosta. Toisaalta blogin näyttäminen olisi hyvä juttu, koska pinnaani kiristää miehen vähän kiinnostus lapsettomuuttamme kohtaan. Kai tämä on ihan normaalia, että miehet ei juurikaan tunteitaan näytä. Tuntuu vaan siltä, ettemme elä edes samaa, lapsettoman elämää.
Usein mies ei edes vastaa lapsettomuusajatuksiini, mikä loukkaa aika paljon. Toisaalta en minäkään jaksa kuunnella sitä ikuista jargoniaa siitä, kuinka me varmasti saadaan lapsi, kuinka kuukauden päästä olen jo raskaana. Olen viime aikoina ahdistuksissani kokenut myös suurta pesänrakennusviettiä. Tai sitä, kuinka tää pesänrakentaminen kahdestaan miehen kanssa ei riitä. Mies on se lapsi, jolle siis rakennan pesää. Nämäkin puheeni mies kuittasi laittamalla radioo kovemmalle. Miten voin edes kertoa, kuinka paljon se satuttaa? Ehkä blogin näyttäminen hänelle voisi olla hyvä keino? Tai sitten siitä saadaan kolmas maailmansota aikaiseksi..
Tämä oli blogini 100. kirjoitus. En olisi viime vuoden joulukuussa voinut kuvitellakaan kirjoittavani näin kauan blogia. Nyt en voi kuvitellakaan lopettavani.
Kannatan miehelle blogin näyttämistä. Pääsee vähän jyvälle sun tunteista ja ajatuksesta. Ehkä näin myös ymmärtää sua paremmin kaikessa :) <3
VastaaPoistaMun mies lukee aina "salaa" niin, etten tiedä hänen lukevan kirjoituksia. Olen myös pyytänyt, ettei oikein kommentoisi asioita kasvotusten. Välillä toki hän saattaa heittää, jotain ajatuksia kun on jonkun jutun lukenut.
Vaikka meillä puhutaan ihan liikaa lapsettomuudesta ja ihan kaikesta siihen liittyvästä niin välillä tuntuu, että kirjottaessa saa paremmin käsiteltyä tunteensa ajatuksensa.
Kyllä se varmaan helpottais tätä tilannetta, päästäis samalle planeetalle :D ehkä muakin ahdistaa blogin näyttämisessä juuri se, jos mies sitten kommentoi kirjoituksiani kasvotusten.. Se olis ihan ok, jos pitäis lukemansa omana tietonaan :D
PoistaMullekin kirjoittaminen on suurinta terapiaa ja lisäks saa sun kaltaisilta ihanilta vertaistukee <3 :)
Meillä mies kyllä lukee blogia mutta hyvin harvoin kommentoi mitään siitä minulle. Yhdessä vaiheessa jo kysyin että käykö se enää siellä ja vastaukseksi tuli vain että kyllä käy. Mies on ollut tosi tyytyväinen, että saan vertaistukea tätä kautta koska meillä on pitkälti sama tilanne kuin teillä eli miestä tuntuu välillä lapsettomuus ja keskenmenot vaivaavan hyvin vähän (mikä rasittaa minua suunnattomasti) ja en jaksa kuormittaa häntä jatkuvasti näillä asioilla.
VastaaPoistaOlen tullut siihen tulokseen että vauvan kaipuu on naiselle niin erilainen asia (ja lapsettomuus tuntuu fyysisestikin naisessa) että sen ymmärtäminen on miehelle lähes mahdotonta. Usko pois, meitä on siis muitakin, joista välillä tuntuu että lapsettomuusasioissa ollaan miehen kanssa aivan eri planeetalla. :)
Toi on aika ideaalinen tilanne, että sun mies käy lukemassa blogia, mutta ei puhu siitä.. Passais mulle :)
PoistaTää miehen vähäinen kiinnostuksen osoitus näyttääkin olevan melko yleinen ongelma.. Samaan ikävään lopputulokseen mäkin oon vähitellen päätymässä, kyllä miehet vaan on Marsista ja naiset Venuksesta :D
Itsekään en jaa mieheni kanssa kaikkea mitä tähän lapsettomuuteen liittyy. Olen ajatellut että tässä vaiheessa edes toisen meistä täytyy olla kiinni jossain muussakin maailmassa , en kestäisi jos hän tuntisi samoja tunteita ja romahtelisi niin kuin minä , sillä miten ihmeessä saisin itseni takaisin pinnalle , jos toinenkin olisi siellä syvyydessä . Parempi siis niin , että mies pystyy ajattelemaan muutakin kuin lapsettomuutta , vaikka itse ajattelen sitä koko ajan . .
VastaaPoistaKiitos, tää oli mulle päivän avartavin asia :) Jäin todella pitkäksi aikaa pohtimaan kommenttiasi, ja näinhän se asia on. Mitä tästä elämästä tulis, jos kumpikaan ei jaksais olla vahva? Ja ennen kaikkee, mahtaisko suurempi osa lapsettomista pareista päätyä eroon, jos kumpikaan ei jaksais enää? Musta tuntuu, että ainakin me voitais olla pariskuntana heikompi, jos mieskin olisi täälä syövereissä. Ehkä just tää lapsettomuus tekee meistä saumattoman liitoksen, kun toinen ei jaksa niin toinen kantaa :)
PoistaTäällä sama homma, että mies ei ihan samalla lailla reagoi tähän lapsettomuusasiaan ja siitä on riitaa saatukin aikaseksi. Mutta aina mies kyllä vakuuttelee, että tämä on sille ihan yhtä tärkea asia kuin mullekin, mutta ei vaan käsittele sitä samalla lailla ja näytä tunteitaan. Toisaalta ihan hyvä, koska eihän siitä varmaan mitään tulisi, jos molemmat romahdeltaisiin niin kuin ylempi kirjoitti. :/ Mutta kyllähän blogin näyttäminen voisi ihan hyvä ajatus olla, jos oikeasti haluat hänelle kaiken "paljastaa". Itse en siihen ehkä pystyis. :D
VastaaPoista- Mari
Joo meilläkin on ihan tarpeeks sanailtu siitä, ettei mies tunne samoin :( Mutta juuri niin se on, kuten anonyymi tossa kommentoi.. Ehkä tuon kommentin voimalla jaksan miehen puhumattomuutta.
PoistaEn tiedä vieläkään, pystynkö blogiani näyttämään, katotaan mitä aika sanoo :)