Surun fyysiset oireet

Eilen kävin todella pohjalla. En muista, milloin olisin viimeksi ollut noin masentunut, surullinen ja ahdistunut. Eilen en nähnyt elämässä mitään hyvää, en nähnyt tulevaisuudessamme mitään hyvää. Olin varma, ettemme tule ikinä saamaan omaa lasta. Olin niin katkera elämästäni, miksi juuri minä joudun kokemaan tämän helvetin? Tunsin oloni niin paskaksi, syyllistin itseäni miehen elämän pilaamisesta. Estän häntä elämästä. Hän on jumissa minun kanssani, en voi tarjota hänelle mitään. En halunnut katsoa häntä silmiin ja nieleskelin itkua koko päivän.

Toki olen kokenut noita tunteita ennenkin, mutta en noin vahvana. Lisäksi koin surussani ensimmäiset fyysiset oireet. Kroppani kirjaimellisesti reagoi suruuni. Istuin sohvalla itku kurkussa, kun tunsin kivuliaan piston sydämessäni. Niin kivuliaan, etten uskaltanut hetkeen hengittää saatika liikkua. Koko päivän tunsin sydämeni myös todella raskaana. Sydän hakkasi kovaa ja nopeasti, aivan kuin verenpaineeni olisi todella korkealla. Lisäksi huokailin koko päivän. Jatkuvasti ja syvään. Täysin huomaamattani, tiedostamatta. Tuosta huokailusta tuli mieleen hyperstimulaation aikaiset huokailut. Vaikka kuinka syvään yritin vetää henkeä, en saanut täytettyä keuhkojani tarpeeksi.

Pohdin mielessäni, voiko Terolut aiheuttaa tällaista. Olen kyllä ennenkin syönyt kyseistä lääkettä ja melko useinkin, mutta ilman haittavaikutuksia. Miksi se juuri nyt aiheuttaisi tällaisen masennuksen? Toisaalta mietin myös viime kuun valtavia lääkemääriä punktiossa, voiko niiden poistuminen kropasta aiheuttaa tämän? Vai onkohan se poistunut jo kropasta, tässä varmaan pitäis olla kemistikin kaiken muun lisäks :D