tiistai 21. heinäkuuta 2015

Päiviä

Eilen söin viimeisen Terolutin ja hetken jo iloitsinkin, että saan olla taas edes hetken muistamatta lääkkeiden ottamista. Ei sekään mennyt kuitenkaan ihan suunnitellusti, koska aloin tuntea pieniä pissatulehduksen oireita. Jatkuvasti tunsin pientä kirvelyä ja polttelua virtsarakossa. Soitin lääkäriin ja sain reseptin oireiden perusteella Selexidiin. Sanoin soittaessani, että meillä on mahdollisesti pas 2-3 viikon sisällä, joten tämän lääkkeen pitäisi sitten olla ihan ok. Syön Selexidiä 3 tbl/pvä, kuuri kestää melkein 5 päivää. Siinä ajassa vuotokin alkanee, ja kp 2-6 syön Letrozoleja. Tukka putkella kohti mahdollista tulevaa pas:ia siis mennään, mistä olen todella innoissani.

Fiilikset on ollu tosi hyvät viime viikonlopusta lähtien. Olen nauranut vatsalihakset hellänä miehen kanssa. Kun näytin miehelleni blogin, solmut aukesivat. Löysimme jälleen toisemme ja olemme kuin vastarakastuneet. Olemme jutelleet paljon myös blogistani. Blogin näyttämisen ainoa negatiivinen puoli kävi ilmi eilen. Mies kertoi nähneensä ahdistavia unia, joihin liittyi jollain tapaa sijaisperhe tms. Muutenkin olen aistinut miehessäni suurempaa kiinnostusta ja ahdistusta lapsettomuutamme kohtaan. Oliko näyttäminen kuitenkaan hyvä juttu, sitä en tiedä. Nyt tunnen olevani itsekäs, kun halusin miehenkin tuntevan samoja tunteita.

Kamalaa ahdistusjaksoani siis seurasi todella hykerryttävä onnellisuudenjakso. Onnellisuus on ehkä liian radikaali sana, mutta ainakin jotain sielläpäin olevaa tunnetta olen tuntenut. Välillä naurettuani tunnen jopa syyllisyyttä: en varmaan saisi mielestäni tuntea onnea. Samalla myös tajuan, kuinka kauan siitä on, kun viimeksi tunsin näinkin paljon positiivisia tunteita. Ja sen tajuaminen on hirveää. Kuinka pohjalla sitä onkaan pari viimeistä vuotta ollut? Nyt toivon enää, että saisin elää tätä hyvän fiiliksen tilaani edes vielä päivän.

4 kommenttia:

  1. Ihana lukea, että miehen kanssa löysitte taas lisää toisistanne <3 on ollut hyvä kesä, vaikka välillä vähän satoikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kyllä olla onnellinen pitkästä aikaa <3 :)

      Poista
  2. Onpa ihana lukea näin positiivinen postaus :) Toivottavasti hyvät fiilikset ovat jatkuneet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvillä fiilksillä edelleen porskutellaan :) Kiitos Keksi <3

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ❤️