Yksinkertaisesti: en osaa arvostaa helposti lapsen saaneita.
Ällöttää kirjoittaa itsestäni tälläisia lauseita, mutta niin tunnen. En pidä siitä, että ajattelen näin. Mutta samalla yritän jankata itselleni, että en ole normaali oma itseni. Olen kuin shokkitilassa, järkyttyneenä yritän kahlata tämän paskasuon läpi, että saisin oman lapsen. Eihän kukaan toimi shokissa normaalisti? Teen vain kaikkeni selviytyäkseni jokaisesta päivästä.
Saanko tuntea näitä tunteita? Me lapsettomat kahlataan sellaisen helvetin läpi, että ovatko nämä tunteet ihan saallittuja, jopa normaaleja?
Samoja tunteita kokevat muutkin. Elleivät kaikki, niin ainakin hyvin monet. Helposti raskautuneet valittavat raskausvaivojaan ja vauva-arjen rankkuutta. Ekasta kierrosta raskautunut kaverini kehotti pienen vauvan äitinä miettimään vielä uudelleen haluanko todella lasta, kun "se on tosi rankkaa"... Teki mieli kysyä että haluatko kenties antaa vauvan minulle, että minä todellakin haluan lasta enemmän kuin mitään muuta.
VastaaPoistaHelpottaa kuulla että muutkin kokevat näitä tunteita.. Onko se sit niin että itsestäänselvyyksiä ei osata arvostaa, on kyseessä sitten asia mikä hyvänsä :/
PoistaItsellä ihan samoja mietteitä ollut .. Monesti mietin , että arvostaisin lapsen saamista paljon enemmän kuin monet muut .
VastaaPoistaJoidenkin ystävien kanssa mennyt välit jollain tavalla poikki kun ei jaksa kuunnella miten rankkaa sen vauvan kanssa on ja itse ajattelen miten tekisin kaiken sen lapsen kanssa toisin . Ja kun toiset ei tunnu edes arvostavan sitä ihmettään millään lailla , siinä se taas on syliin pyrkimässä , kyllä sen täytyy oppia rauhoittumaan itse ja olemaan kunnolla ym.. Itse kun antaisi mitä vaan , että joskus saisi edes hetkeksi oman lapsen syliin .
Mullakin on kaikonnut kaikki vanhat kaverit, jotka ovat lapsen jo saaneet.. Ei vaan ole mitään samaistumispintaa heidän kanssaan :( Niinpä, ymmärrän kyllä muiden äitien ajoittaisen valittamisen, mutta en vaan jaksa uskoa että on mitään rankempaa kuin lapsettomana eläminen :(
Poista