lauantai 19. syyskuuta 2015

Kuusi asiaa, joita ei tule sanoa lapsettomalle

Huudahdin ilosta. Melkein kyynelehdin. Pitkästä aikaa lapsettomuudesta tehdään taas uutinen, ja nostetaan vaikea aihe tapetille, jotta lapsettomuus ja sen aiheuttama suru tulee tavallisen tallaajankin tietoisuuteen. Vaikea ja ennen kaikkea vaiettu aihe.


Iltalehti: Kuusi asiaa, joita ei tule sanoa lapsettomalle


Luin tekstin. Tuijotin suu ammollaan. No niin. Tunsin, kuinka vihan tunteet nousivat pintaan. Ei, se olikin raivoa.

Miten, siis MITEN näin huonoja juttuja voidaan edelleen tehdä?! Ihan ensimmäinen oppitunti: vapaaehtoinen ja tahaton lapsettomuus ON erotettava toisistaan. Kaksi TÄYSIN eri asiaa! Artikkeli oli sekaisin tahattomasti ja vapaaehtoisesti lapsettoman vastauksia "näihin vaikeisiin kysymyksiin".

Kyseinen "artikkeli" ei mennyt mulla mitenkään henkilökohatisesti tunteisiin, vaan raivoa nostatti: a) kerrankin, kun nostetaan lapsettomuus esille, siinä käsitellään tahattomasti ja tahallisesti lapsettomia ja b) kerrankin, kun aiheesta kirjoitetaan, sitä ei voi tehdä kunnolla, vaan yks pikku nysä täynnä paskaa. Jos kirjoittaja saa väärän tiedon kirjoittamisesta palkkaa, lopetan päivätyöni.

Ihan oikeesti hei! Mieleeni tuli Toiveena vauva. -blogin postaus "Lapsettoman kohtaaminen". Jokainen sana olisi voinut olla suustani. Ja varmaan aika monen muunkin lapsettoman. Täysin naulankantaan, TUOLTA lapsettomasta tuntuu, ja TUOLLAISIA paskamaisia kommentteja ja kysymyksiä me, tahattomasti lapsettomat, saadaan.

8 kommenttia:

  1. Huh joo mäki luin ton! Tosi huono artikkeli :(

    VastaaPoista
  2. Juttuhan on copypaste kaikista aiemmin julkaistuista listoista. Ei mitään uutta, saati omaa näkökulmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep.. Kuinka tollanen kehdataan edes julkaista..

      Poista
  3. Olipa todellakin huono artikkeli! En löytänyt tuosta yhtään ainoaa asiaa, joka oikeasti olisi tuntunut omassa tilanteessa ajankohtaiselta. Ainakin voisin olettaa, ettei artikkelin kirjoittajalla ole omakohtaista kokemusta ainakaan tahattomasta lapsettomuudesta... Ja miksi "vapaaehtoisesta" lapsettomuudesta edes pitäisi tehdä ongelmaa???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en mäkään ymmärrä.. eiks vapaaehtoisesti lapseton oo ihan ite sen päätöksensä tehnyt :D

      Poista
  4. Mäkin innolla aloin lukea tuota mutta pettymys oli kyllä, mutta kyseessähän onkin Iltalehti... Joo eihän vapaaehtoisesti lapsettomalle luulisi olevan mikään ongelma...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No totta, sehän oli Iltalehti :D Se kuittaa kaiken :D

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ❤️