torstai 8. lokakuuta 2015

Uutta oirerintamalla

Sain tänään vieraakseni uuden oireen, aamupahoinvoinnin. Ajattelin jo, etten selviä edes töihin. Siitä asti, kun sain itseni ylös sängystä, koko kehoa vallitsi pahoinvointi. Olen aina kuvitellut raskauspahoinvoinnin tuntuvan melko samalta kuin mahatauti. Paskat! Sehän olikin kuin krapula. Kokonaisvaltainen pahoinvointi. Päässä heitti, oli höntti olo ja etoi. Oksentamaan en kuitenkaan joutunut. Muutamassa tunnissa olo helpottui. Tätä pahoinvointia ei helpottanut lainkaan järkyttävä närästys, joka puski koko ajan kohti kurkkua.

Rinnat on oudot. Niissä pullistelee kammottavia ja selkeästi erottuvia verisuonia ja ne on todella turvonneet. Moneen otteeseen päivän mittaan rintoja pistelee ja vihloo milloin mistäkin kohtaa.

Nautin (vielä) jokaisesta oireesta. Sisäinen masokistini hykertelee innoissaan: mitä pahemmalta tuntuu, sitä onnellisempi olen <3

5 kommenttia:

  1. Kuulostaa raskaudelta! <3 Onnea oireista!

    VastaaPoista
  2. Joo, ympärivuorokautinen krapula on kuvaava. Kuka keksi muka sanan aamupahoinvointi? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos nimi olisikin raskauskrapula, niin voisi se silti antaa vähän vääränlaisen kuvan ongelmasta. ;D

      Poista
    2. Hah, todellakin :'D Mikä ihmeen aamupahoinvointi, ei oo täällä näkynyt! Ainoastaan raskauskrapulaa :D

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ❤️