Nothing to say

Tällä hetkellä en tiedä, mistä kirjoittaa. Tai siis tietäisin kyllä, voisin kertoa päivän putkeen tästä pieleen menneestä kierrosta, mutta en jaksa vaivautua. Koska tiedän, että alkaisin stressata taas. Tai joutuisin kokemaan taas sen järkyttävän stressin ja masennuksen. Fakta nyt vaan sattuu olemaan se, että tää kierto meni hukkaan. Enää ei auta itkeminen, ei stressaaminen, ei toivominen. Niin sanotusti, se meni jo. 

Singahdettiin miehen kanssa maaseudun rauhaan. Päivät menee toivon mukaan nopeesti. Aion relata, relata ja relata. 

Ensi viikolla aloitan uudessa työssä, mistä olen niin innoissani. En stressaa, vaan olen innoissani (jep, kysykää sunnuntaina, onko vielä sama fiilis :D). Tietenkin ajattelen myös sitä ihanaa faktaa, että saan muuta ajateltavaa. Toivon itse asiassa, että oon niin väsynyt kaikesta uudesta iltaisin sänkyyn kaatuessani, etten jaksa kuin laittaa silmät kiinni. Maiseman vaihdos tekee siis hyvää monessakin mielessä. 

Kuulin vähän aika sitten, että meidän kanssa samana päivänä naimisiin mennyt pari sai tytön. Fiilis valahti totaalisesti, tietenkin. Me ollaan kuitenkin yritetty vielä 1,5 vuotta enemmän kuin he. Elämän epäreiluutta. Hetken kiroilin ja sihisin hampaiden välistä, mutta se meni nopeasti ohi. Olin myös niin raivoissani siitä, miks meille pitää kertoa tuollainen uutinen, vaikka tää paska on kaikkien tiedossa. Taidan kuitenkin olla jo melko tottunut tähän. Epäreiluuteen. Fakta on, että meillä ei oo hyviä kortteja tässä pelissä. Siitä ei pääse mihinkään. 

Sitäkin voisin itkeä tässä vielä pari tuntia, mutta en jaksa vaivautua. Hyvää keskiviikko-iltaa toverit <3