Sain tänään sähköpostitse klinikalta seuraavan PAS:n hoitokaavion. Tai siis ensimmäisen PAS:n. Pelottaa sanoo taas jälleen kerran "ensimmäinen PAS", jotenkin sitä olettaa, että kaikki menee taas päin mäntyä, vaikka pitäishän sen nyt varmemmin maaliin mennä. Kyselin hoitosuunnitelmaa siis sähköpostilla, koska postia ei kuulunut viikkoon, ja pelkään uuden kierron alkavan salakavalasti.
Tulevan hoitokierron alkuhuminat näyttää siltä, Progynovaa mussutan kp 2 alkaen, 3/pvä. HA! Tulihan sieltä vielä yks lääke lisää tähän show'hun. Ja varmasti on ensimmäisen ultran jälkeen taas liuta reseptejä kourassa. Mulla ei satu oleen minkään valtakunnan aavistusta siitä, miten lääkkeellinen siirto menee, mutta eiköhän kaikki selviä sit klinikalla ekassa ultrassa.
Tosiaan uuteen kiertoon päästään varmaan tän viikon puolella. Jos ovis tapahtui silloin matkallamme pe/la, niin loppuviikosta voisin varautua pullakahveilla tädin kyläilyyn. Tai melkein voisin varautua kakkukahveilla, oikee täti on täälläpäin melkoisen harvinainen näky.
Mustakin tuntuu, että vois vuoto alkaa muutaman päivän päästä. Päästäänköhän yhdessä piinailemaan? ;)
VastaaPoistaÄh, mulla kans progynovat. Nyt kun on ollut muutaman kuukauden ilman mitään hormoneita ja lääkkeitä niin ei sitten yhtää nappais alottaa noita taas -.-
Voii, kunpa päästäiskin piinaileen yhdessä! :)
PoistaMäkin ehdin jo tottuun elämään ilman kaikenmaailman nappeja, miten sitä osais taas asennoitua niitten muistamiseen ja syömiseen.. :/
Mun näkemys lääkkeellisyydestä on muuttunut täysin tässä hoitojen aikana. Aluksi ajattelin, että kaikki lääkkeet vaan peliin, että saadaan tämä äkkiä pois alta. Nyt haluaisin mennä mahdollisimman luonnonmukaisesti. Se toimi jo kerran, ja nyt hirveiden lääkkeiden kanssa ei saada onnistumaan millään!
VastaaPoistaEi tämä mene päin mäntyä. Hyvin se menee :)
Joo mäkin oon suoraan sanottuna aika kauhuissani, oon syöny niin paljon lääkkeitä tän vuoden aikana, että mitä kroppa mahtaa siihenkään sanoo :/
Poista