Pilkahdus elämää

Avasin Bloggerin ja ajattelin kirjoittaa. Jotain jostain. Oon tuijottanu varmaan 10 minuuttia tyhjää ruutua. Blogin avaaminen toi taas vanhan kunnon lapsettomuusahdistuksen pintaan. Töissä en ehdi miettiä lapsettomuuttamme tippaakaan ja rakastan sitä.

Aivan kuin olisin löytänyt sen "oikeen elämäni" tän viikon aikana. Koko ajan se on varmaan tuolla taustalla pyörinyt, mutta silti oon vaan stressannu ja surru lapsettomuutta niin paljon, etten ole huomannut elämääni. Kaikki lapsettomuuteen liittyvä on ollut elämäni. Ja on edelleen. Varmaan tän ensimmäisen työviikon jälkeen se "lapsettoman elämä" palaa sieltä taas ahdistuksineen ja dosetteineen :D

Kp 1 ei ole vielä tänään. Enkä usko, että on vielä huomennakaan. Tuhruttaa vähän, mutta lämmöt huitelee edelleen 37 asteessa ja pärskin kuin hullu. Lisäks viluttaa ihan jatkuvasti. Uuden kierron alkaminen menee siis varmaan ihan loppuviikkoon, pitäähän noitten lämpöjenkin dropata ensin. Loppuis nyt jo tää surullisen kuuluisa kierto. Samalla kun kirjoittelen, tajusin että ollaan päästy piinaileen viimeks maaliskuussa (!!). Siis maa-lis-kuus-sa. Silloin oli viimeinen inseminaatio, enkä kyllä totuuden nimissä tiedä, kuinka tosissani silloin piinailin. Usko koko inseminaatioon oli yhtäkuin 0 ja voi luojan kiitos ne on ohi. Tuo kaikki selittää sen, miks oon ollu näin turhautunu tähän edestakas soutamiseen ja venailuun. Melkein puoleen vuoteen lapsettomuushoidoissa ei olla päästy lähellekään sitä tavotetta. On tehty kaiken näköstä, että päästäisiin piinaileen, mutta kertaakaan en oo piinaillu. Kaipaan oikein kunnon piinailua pitkästä aikaa. Niinpä, ja sitten kun pitää piinailla, se on ihan kamalaa :D Tällä hetkellä en kaipaa mitään muuta, kun mahdollisuutta tulla raskaaks.