tiistai 11. elokuuta 2015

1. PAS:n 1. ultra

Ensiksi iso kiitos kaikille tsempeistä, mitä ihania ihmsiä siellä onkaan <3

Eilen meillä oli siis aika ensimmäiseen ultraan, mitä jännitin kovasti ja menin sinne luovuttaneella mielellä. Ajat oli vähän myöhässä, ja lääkärinä oli uusi tyyppi. Lääkäri selitti niin paljon ja puhui päälle, etten saanut tilaisuutta kysyä tai kommentoida mitään. Ensimmäistä kertaa klinikalla mua jännitti. Siis rehellisesti jännitti ja paljon. Sydän hakkasi rinnassa, tunsin pulssini.

Pääsin heti plintille levittelemään jalkojani ja lääkäri aloitti ultraamisen. Hän mumisi koko ultran ajan itsekseen. Yritin välillä kysyä, että miltä siellä näyttää. Vastauskin tuli muminana. Sen verran sain kuitenkin selvää, että kyllä siellä jotain on, ja olin niiiin onnellinen. Oikealla oli kuulemma joku 10 mm:n rakkula, ja vasemmalla 13-14 mm:n rakkula. Nyt pitää vaan jatkaa tikuttelua, ja positiivisen räpsähtäessä soittaa klinikalle. Mutta.. Entäs se viikonloppu? Kyllä se nyt vaan pahasti näyttää siltä, että viikonloppu tulee pilaamaan ensimmäisen PAS:mme. Toivon nyt niin paljon, että ovisplussa tulis vasta perjantaina, jolloin siirto menis maanantaille. Tai sitten, että ovisplussa tulis tänään, mutta se ei taida tapahtua.. Lääkäri sanoi johtofollin kasvavan 1-15, mm päivässä, eli aika pahalta näyttää.

Ainoa asia, mikä jäi kovasti mietityttämään, oli kohdun limakalvon paksuus. Olin todella ihmeissäni, kun lääkäri sanoi sen olevan 5,2 mm (muistaakseni). Hän ei kylläkään näyttänyt olevan hirveän huolissaan siitä, vaan sanoi, että kyllä se tuosta tulee paksuuntumaan. Itse en hirveästi ymmärrä limakalvon paksuudesta mitään, mutta käynnin jälkeen katselin vanhoja merkintöjäni vuoden takaa. Jollain käynnillä ihan samalla kp:llä limakalvon paksuus oli ollut 8 mm! Ja folli 14 mm. Voi auta armias, tuleeko tässä nyt aina vaan ongelmia ongelmien perään. Jos joku tietää limiksen paksuudesta enemmän, kertokaa ihmeessä omia kokemuksianne!

8 kommenttia:

  1. Jei siellä kasvaa jotain ;) odottelinkin jo, että koska tuut kertomaan miten meni <3
    Toi viikonloppu on perseestä, jos osuu siihen!
    Mä en oikee tiiä tosta limakalvosta, muistaakseni sen pitäis olla yli6mm tai 7mm ? Mut kyllähän se ehtii siirtoon mennessä sulla vielä kasvaa :)
    Mul kävi kerran ultrassa niin, että limakalvo oli just alle sen minkä se pitäis olla. Söin sit megaa annoksen e-vitamiiniä ja seuraavaassa ultrassa joka oli muutaman päivän päästä ni se oli joku 8-9mm paksu :D en tiedä ehtikse e-vitamiini oikeesti vaikuttaa mut uskottelen itelle nii :D kannattaa kokeilla jos toi huolettaa, jos et siis jo syö sitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo huh, onneks siellä jotain kasvo :D nyt vaan pelottaa toi viikonloppu :/

      Arvaa ryntäsinkö heti luettuani sun kommentin vehnänalkioöljypullon luo :D En oo sitä hetkeen "nauttinu" mutta nyt aion kyllä! Kiitos vinkistä <3 Toivotaan nyt et toi limis paksuuntuis.

      Poista
  2. Mäkään en noista limiksistä tiedä :/ mutta folleja ja siirtomahdollisuuksia on! Ovisplussa kolahtaa perjantaina, toivon, että pääset siirtoon! :) Aloitan kans tikuttelun, että osaan ennustaa hoitokierron alkamisen, ja sitä kautta antaa arvauksen punktiopäivästä saattajalle.

    Onnea ja aurinkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan ovisplussaa perjantaille ;) Tikuttelu kannattaa aina :D Kiitos taas <3

      Poista
  3. Noi lääkkeettömät kierrot on kyllä kamalan stressaavia. En ymmärrä miksei enemmän suosita lääkkeellisiä, kun siinä on aina pelivaraa suuntaan ja toiseen, ei samanlaista stressiä ja onnistumistulokset yhtä hyvät. Toki tukilääkkeitä sitten joutuu jatkamaan pidempään ja hormoneista on haittansa, mutta aika pieniä murheita ne kuitenkin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Mä oon ollu aika ihmeissäni, miksei sillä voitu lähtee heti liikkeelle :/ Ihan kamalaa stressiä ja kuitenkin suht pienet mahdollisuudet, että siirrot päästäis jatkossakaan viikolla tekeen.. Tukilääkkeet tuntuis olevan pieni stressi tän rinnalla :(

      Poista
  4. Hyvä, kun oli jotain kasvamassa! Toivon niin, että pääset nyt siirtoon. <3 Pidän peukkuja! Mäkään en noista limiksistä tiedä oikein mitään, kuin sen, että mulla on aina ollut se tosi paksu. :D Eilisessä ultarassakin oli jo poikkeuksellisen paksu, joka on kyllä vähän outoa. :O
    - Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana <3 Tosi hyvä ettei sulla oo ongelmaa limiksen kans! :) Mullakaan ei oo ikinä ennen ollu, mutta nyt just piti senkin tulla esittäytymään ekan kerran :(

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ❤️