tiistai 25. elokuuta 2015

Kuntokuurin kuulumiset

Kerroin elokuun alussa tässä postauksessa, että aloitan kuntokuurin, jonka tavoitteena on muutamien kilojen pudottaminen ja parempi henkinen ja fyysinen olo. Miten kuntokuuri on sit edenny? No, ei mitenkään.

Aloitin kuntokuurin innokkaana ja muutaman päivän toteutin vähähiilihydraattista ruokavalioo. Sitten tulikin Viron reissu eteen. Herkkuja tuli syötyä vähän liikaa, alkoholia tuli juotua liikaa ja hiilareita tuli syötyä vähän liikaa. Viikonloppuisin pidän muutenkin yhtenä päivänä vähän iisimmän päivän, mutta matkamme aikana tuli muutama iisi päivä liikaa :D Nyt aion todella skarpata ja jättää sen herkuttelun vaan yhteen päivään ja sillonkin mahd. minimiin.

Selkeen muutoksen oon kyllä tehny hiilihydraattien määrässä. Leipää en mussuta enää juurikaan. Välillä armahdan itseeni ja syön puurolautasellisen aamulla. Yritän löytää viljatuotteista aina sen pienimmän pahan. Keittolounaalla saatan syödä myös muutaman palan perunaa. Saan olla siis edes vähän ylpee, että oon tehny pienen rempan ruokavaliooni. Nyt vasta huomaan, kuinka paljon shittiä oon laittanu leipäläpeeni, huomaamattani. Kuitenkin koen ruokavalion tsekkaamisen kaikkein tärkeimpänä ja liikun sen verran kun jaksan.

Uuden työn myötä en juuri ehdikään enää syödä. Töissä tulee napsastua porkkana tai tomaatti hampaitten väliin tauolla. On jopa huojentavaa, ettei tarvii miettiä syömistä enää. Uudessa työssä tulee liikuttuakin sen verran, ettei tarvi ahdistua, jos ei jaksa lähtee lenkille enää työpävän jälkeen. Nyt oon päättäny, että kuntokuuri saa toisen, kunnon startin. Veikkaanpa, että kuntokuuri yhdistettynä uuteen työhön ja stressiin, kevyempää ruokavalioo tulee noudatettua melkeinpä huomaamattaan.

Palaan taas kertomaan uutisia kuntokuurin saralta muutaman viikon sisällä!

2 kommenttia:

  1. Hyvältä kuulostaa ruokavaliouudistus ja uusi liikuttava duuni! Mä en syö herkkuja ennen punktiota (eli kuukauteen). Liikun tosi vähän, en juuri pidä siitä. Joten kaikki painonhallinta on syömisten vahtimisessa. Kovaa päätä ja tiukkaa mieltä, sinä pystyt siihen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä noin ihania ja positiivisia ihmisiä löytyy, kiitos taas ;) <3 Mäkin pyrin tästä eteenpäin kontrolloimaan syömistä, enkä tee liikkumisesta pakkopullaa. Kai tästä elämästä vähän pitäis pystyä nauttiinkin :)

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ❤️