perjantai 28. elokuuta 2015

Vajoaminen

Sieltä se taas tulee. Ei, en tarkoita uutta kiertoa vaan masennuskautta. Pari kertaa oon pidätelly tänään itkua, ja lapsettomuus on pyörinyt koko päivän mielessä. Jopa töissä. Tänään töissä jouduin tuijottelemaan yhtä kaunista vauvamahaa 15 minuuttia, mutta aika tuntui tunnilta. Asiakas keskusteli työkaverin kanssa, eikä asiakas nähnyt minua. Enkä minä hänen kasvojaan. Mutta vauvamahan näin. Eihän mun pakko ollut tuijotella mahaa, mutta minkäs teet? Katselin kauniisti pyöristynyttä kumpua niin kateellisena, että meinasin vajota maan alle. Tuleva äiti silitteli mahaansa ylpeänä. Kuinka kateellinen olinkaan hänen mahastaan. Katselin sitä kuin maailman kahdeksatta ihmettä.
Työpäivän jälkeen olin väsynyt. Henkisesti niin väsynyt, etten jaksanut kuin nukahtaa.

Tuhruttelu jatkuu edelleen ja meinaa viedä järkeni. Oon nyt vasta tajunnu omasta kierrostani jotain. Tarkoitan siis niitä kiertoja, joissa on tän vuoden aikana (en muista viime vuoden kiertoja) saatu ovis aikaseks ja oon "saanu" oikeet kuukautiset. Parin inssin jälkeen ja nyt tässä kierrossa tuhruttelu on alkanu jo mooonta päivää ennen, kun vuoto on kunnolla päässyt alkamaan. Tää asia varmaan pitää tuoda esille, kun seuraavan kerran astelen klinikalle. Kertokaa enemmän tietävät, mistä tässä on kyse? Vai "kattaako" lääkkeellinen kierto lääkkeet (siirron jälkeen) myös tiputtelun aiheuttajaan? Olisko tässä tiputtelussa syy siihen, miks raskaus ei oo alkanut..

5 kommenttia:

  1. Voihan vatsa :( Ehkä sekin nainen katselee muita harmissaan, kun muilla on kivempi koti, työ, parisuhde, terveys, auto, enemmän rahaa tai vaikka vaan vapaus raskausoireista, ei selkäkipuja, ummetusta, närästystä, suonikohjuja SIELLÄ, peräpukamia, pahoinvointia, virtsankarkailua, väsymystä tms.

    Toivotaan, että masennuskausi on lyhyt ja siedettävä. Se on jo iso juttu, että tunnistat sen ja osaat siihen suhtautua. Voimia läpikäyntiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta, tässä omassa kuplassa on niin vaikee nähdä muiden ongelmia, ihan kuin muiden elämät olis täydellisiä eikä muilla olis ongelmia!
      On se joo hyvä että tunnistan tän aallon tulemisen, vielä vaan tarvis löytää keinot, millä selviäs tästä..

      Poista
  2. Mulla tiputtelu alkoi esikoisen syntymän jälkeen. Imetin vielä ja ajattelin että johtuu siitä ja loppuu sitten kun lopetan imetyksen. Mutta eipä loppunutkaan. Oli tullut jäädäkseen. Lapsettomuuslääkäriltä kysyin ja sanoi että johtuu iästä. Sanoi että siihen on syynsä että lapset kannattaa tehdä nuorena. Samainen lääkäri sanoi neljä vuotta sitten että ei ole mitään järkeä syyttää itseään ettei aloittanut yrittämistä nuorempana. Se ei kuulemma auta yhtään. :/ Olin 28 kun alettiin yrittää ja oltiin kuitenkin oltu yhdessä jo 8 vuotta tuolloin. Ei vaan tunnettu olevamme valmiita aiemmin. Tai oikeastaan mies ei ollut. No kyllä minäkin sitä vakipaikkaa odottelin ja heti aloitettiin, kun minut vakinaistettiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onpas sulle osunut sanoissaan ristiriitainen lääkäri! Välillä tuntuu, että ne antaa sellasen vastauksen, mitä itse toivoo..
      Onneks teidän ei tarvi enää jossitella, että olisko pitänyt aloittaa yrittäminen aikaisemmin.. Oon niin ihmeissäni teidän tarinasta ja niin onnellinen, että ootte saanu lapsen <3 Te jos jotkut olitte sen ansainneet!

      Poista
    2. Jos oltais jääty ilman lasta, niin olisin ikuisesti syyttänyt itseäni aikailusta. Tietenkään en voi tietää olisiko lapsi saanut alkunsa helpommin nuorena. Kun vuoden yrityksen jälkeen mies testattiin, niin siittiöiden laatu oli ok. Pari vuotta myöhemmin laatu oli täysin romahtanut. Silti kaikki jossittelut päättyvät aina samaan: meillä ei olisi poikaamme, mikäli asiat olisivat menneet jollain muulla tavalla.

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ❤️